Orpo: Sähkön hinta ei nouse Kotitalouksilla

Aprilli päivä onkin muuttunut sitten viime aikojen
41131
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Eli siis nousee.

4Äänestä

satusetä taas vauhdissa

1Äänestä

Orpolla nenä kasvaa jo niin että haittaa liikkumista.

3Äänestä

Orpo laitetaan sitten konkreettisesti vastuuseen teoistaan kun sähkön hinta todellakin tulee nousemaan

3Äänestä

Miten minusta tuntuu, ettei täällä kuitenkaan osata muuta kuin vittuilla?

Ainakaan tähän mennessä kukaan ei ole osannut esittää yhtään, ei edes pienintäkään toditetta omille väitteilleen.

Olisiko tämä se poikkeus, että joku ihan oikeasti osaa eikä vain tuuli liikuta huulia 🤡🤡🤡

Äänestä
  • Hölmöilystä tulee kritiikkiä.
    Joku kokee sen vittuiluna, kun ei ymmärrä, mistä kritiikki johtuu.

    Äänestä

Google suunnittelee Suomeen miljardien arvosta datakeskuksia juuri sen halvan sähkön perässä. Työpaikkoja projekti ei suomalaisille juurikaan tule kuin rakennusvaiheessa, mutta silloinkin rakennuttajalla on paljon omaa henkilökuntaa mukanaan. Eli selkeää riistoa. Kun sähkö tämän myötä kallistuu, niin Google siirtyy muualle ja mitä Suomelle jää?

2Äänestä
  • Rakennusmiehet tulee alihankintana Puolasta ym ja sellaisella palkalla etteivät pysty edes elämään sillä Suomessa...

    Äänestä

  • 10 miljardia käytetään koneisiin, suomi ei näistä saa mitään

    Äänestä

Jää vain konkurssin maksu.

1Äänestä

Suomi kulutti viime vuonna 80 terawattituntia eli suurin piirtein sen mitä tuotettiin eri voimaloissa.

Nyt suunnitellut uudet data-keskukset lisäävät vuosikulutusta 20 jopa 50 terawattituntia.

Miten ihmiset arvelette hinnoille käyvän tulevina vuosina ?
Pitäisikö olla huolissaan ?

1Äänestä

siis Sähkön hinnoile

Äänestä

"Suomi on sähköntuotannossaan erittäin lähellä täydellistä omavaraisuutta: vuonna 2024 maan oma sähköntuotanto kattoi noin 96,2 % sähkön kokonaiskulutuksesta (tuotanto 79 872 GWh, kulutus 83 053 GWh), ja loput 3,8 % katettiin nettotuonnilla. "

Eli Suomi ei ole vielä omavarainen sähkön suhteen !

Mitäs arvelette käyvän kun kulutusta lisätään jopa 50 %, nouseekohan sähkön hinta ???

Äänestä
  • Kakka kakka.
    Olen serkun kaverilta kuullut, että vain täällä on sähköalan osaamista ihmisillä, joilta on jäänyt peruskoulu kesken.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kakka kakka.
    Olen serkun kaverilta kuullut, että vain täällä on sähköalan osaamista ihmisillä, joilta on jäänyt peruskoulu kesken.

    Sähköä, sähköä, sähköä. Datakeskuksia, datakeskuksia, umpitolloja suomalaisia viedään kuin pässiä narussa. Suomen luontoa hyväksikäytetään , tuhotaan, luonnon puhtaus, rauha, hiljaisuus, luonnon monimuotoisuus, turvallisuus, terveellisyys uhattuna järjettömässä sähköhumpassa. TUULIMYLLYKOIJARIT SAA SIKAILLA VAPAASTI, DATAKESKUKSILLA SAA PILATA SUOMEN, SÄHKÖN SÄÄSTÄMINEN EI OLE MUOTIA,..Ilmastoministeri hehkuttaa ääni väristen datakeskushuumaa.."hienoota kun meihin luotetaan" ..Tyhjä tynnyri kolisee ontosti..!!

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Sähköä, sähköä, sähköä. Datakeskuksia, datakeskuksia, umpitolloja suomalaisia viedään kuin pässiä narussa. Suomen luontoa hyväksikäytetään , tuhotaan, luonnon puhtaus, rauha, hiljaisuus, luonnon monimuotoisuus, turvallisuus, terveellisyys uhattuna järjettömässä sähköhumpassa. TUULIMYLLYKOIJARIT SAA SIKAILLA VAPAASTI, DATAKESKUKSILLA SAA PILATA SUOMEN, SÄHKÖN SÄÄSTÄMINEN EI OLE MUOTIA,..Ilmastoministeri hehkuttaa ääni väristen datakeskushuumaa.."hienoota kun meihin luotetaan" ..Tyhjä tynnyri kolisee ontosti..!!

    Kokoomuksen suurin unelma, tavoite on myydä Suomen pohjavedet ulkomaisille yrityksille

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Sähköä, sähköä, sähköä. Datakeskuksia, datakeskuksia, umpitolloja suomalaisia viedään kuin pässiä narussa. Suomen luontoa hyväksikäytetään , tuhotaan, luonnon puhtaus, rauha, hiljaisuus, luonnon monimuotoisuus, turvallisuus, terveellisyys uhattuna järjettömässä sähköhumpassa. TUULIMYLLYKOIJARIT SAA SIKAILLA VAPAASTI, DATAKESKUKSILLA SAA PILATA SUOMEN, SÄHKÖN SÄÄSTÄMINEN EI OLE MUOTIA,..Ilmastoministeri hehkuttaa ääni väristen datakeskushuumaa.."hienoota kun meihin luotetaan" ..Tyhjä tynnyri kolisee ontosti..!!

    Datakeskukset syö sähköä 200GWh

    Äänestä

Laitteiden hinnat menee ulkomaille!

Äänestä
  • Orpo toistelee datakeskuksen hatusta heittämää työllisyyslukua, ääni värisee, kädet vispaa innosta. Oooooh sähköä saa töpselistä tietää petteri. Kyllä nyt on syytä kuvitella ja haaveilla, mitään haittoja ei saa puhua, Pikku petteri on onnellinen. Sähköä on ja rahani riittää..Taidampa ottaa napanterin laatuviiniä hienostuneesti riekonrintaa mums maiskis..

    2Äänestä

Suomalaisten ei pidä olla huolissaan, vakuuttelee Orpo. Ei me ollakaan, jos Orpo järjestää hintakaton kotitalouksien sähkön hinnalle. Mutta tuskin sitä hintakattoa on EK:n suunnitelmissa.

1Äänestä
  • EK tuntien köyhillä tuotetaan sähköä

    Äänestä

Kaikki Kokoomuslaiset lämpökattilaan niin saadaan lämpöä, sähköä ja kaikilla on todella paljon mukavampaa!

Äänestä

Orpo on emämulkku kusettaja.

6Äänestä

Orpo orpoilee tapojensa mukaan

3Äänestä

Irlanti on esimerkkinä siitä, miten käy, kun datakeskuksia rakennetaan pilvin pimein ja sähköverkko ei riitä. Irlannissa on EU-maiden matalin yritysverotus, ja se on saanut sinne hakeutumaan isoja datadeskuksia. Kotitalouksille sähkln hinta on noussut tuntuvasti.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011234444.html

Mitään Irlannin datakeskusbuumista ja sähköverkon riittävyydestä ei ole opittu.
Suomessa metsiä hakataan valtavasti datakeskuksia varten, eikä asukkaita kuulla. Työllisyysvaikutukset tulevat olemaan pitkällä vaikutuksella paljon vähäisemmät kuin mitä luvataan.

Jos uusi sähköverkko keskelle Suomea rakennetaan etelästä pohjoiseen, se kyllä tulee maksamaan ja arvaatkos kuka maksaa? Yritysver ensi vuonna on Irlannin jälkeen toiseksi matalin EU-maissa. Keneltä leikataan, kun "velkajarru" estää ottamasta lisää ulkomaan lainaa uuden sähköverkon rakentamiseen?

3Äänestä
  • uLLATUS!!!!!!!

    3Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    uLLATUS!!!!!!!

    Kuspäät valehtelee mustan valkoiseksi.
    Lip lip liplautellaan..Onhan valehtelu nykypoliitikon tärkein työkalu.

    3Äänestä

Jos sähkön hinta ei nouse kotitalouksille nostetaan sähkön siirtohintaa.

Äänestä

Edellinen hallitus päätti teollisuuden sähköistämisestä ja siihen maksettavasta tuesta.

Fossiilisten polttoaineiden käytön huippuvuosi oli 2003 ja käyttö oli laskenut alle puoleen vuoteen 2024 mennessä.

Sähköön siirtyminen ei ole ollut yhden hallituksen juttu vaan kaikkien hallitusten yhteinen hanke. Hallituksissa on ollut pääministeripuolueina SDP, Kokoomus ja Keskusta.

Äänestä

Vettä on satanut kuukauden yhtä kyytiä milloin alkaa Sähkön hinta laskea

1Äänestä
  • Olipa typerä kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Olipa typerä kysymys.

    Onpa idiootti oikeistolainen

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Onpa idiootti oikeistolainen

    Olen ollut SKPN:n jäsen jo kuusikymmentä vuotta.

    Kysymys on typerä puoluekantaan katsomatta.

    Äänestä

Juu, eihän Caruna kaupankaan jälkeen mitään nousua tapahtunut, eihän, eihän?

Äänestä
  • Näimpä , todella kalliiksi on tullut , nyt murjotaan ja selitellään liirumlaarumit jotta pääsevät kauden loppuun asti istumaan ja viemään läpi asiat joilla saadaan etupiirin edut ajettua mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen ..

    1Äänestä

  • EI sen kalliimmaksi kuin muillakaan sähköyhtiöillä.
    Kaikki nostivat hintoja eikä Caruna edes eniten.

    Äänestä

Koko hallitus konkreettisesti vastuuseen teoistaan!

Äänestä
  • Sehän on aina vastuussa teoistaan samalla tavalla kuin kuka tahansa meistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Sehän on aina vastuussa teoistaan samalla tavalla kuin kuka tahansa meistä.

    Partasella kutisi alapartaa kun kädet vispas sinne koko ajan kun nousi eduskunnassa seisomaan

    Äänestä

On päivän selvää että sähkön hinta nousee datakeskusten myötä. Taas valehdellaan lisää,aina vaan lisää. Tämä hallitus tekee pässi päätöksiä. Pian näemme valheiden jäljet. Ei takulla unohdeta ensi kevään vaaleissa. Ei kääntynyt velkalaiva kuten kokoomus lupasi. Perus suomalaiset taas euron bensaa. Mitä saatiin, miljardien edes
tä lisää velkaa ja 2,5 euron litra hintaista. Työttömyys euroopan ykkösenä.

1Äänestä

Ikinä enää ei saa päästää Kokoomusta, oikeistoa valtaan Suomessa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aprilli päivä onkin muuttunut sitten viime aikojen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu