Toholammilla on käynnistymässä jo toinen datakeskushanke. Kunnanhallitus hyväksyi Fu-Gen Energia Oy:n kaavoitusaloitteen ja käynnistää asemakaavan laatimisen.
Fu-Gen Energia Oy jätti kaavoitusaloitteen datakeskuksen ja akkuvaraston rakentamiseksi Toholammin Marjokankaan alueelle. Hankkeen sijainti ja alustava rajaus on noin 47 hehtaaria.
Fu-Gen Energia Oy jätti kaavoitusaloitteen datakeskuksen ja akkuvaraston rakentamiseksi Toholammin Marjokankaan alueelle. Hankkeen sijainti ja alustava rajaus on noin 47 hehtaaria.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Toivottavasti on tutkittu hallituksessa olevien ihmisten taustoja.
Siellä.näytti olevan made on China
Ihmisiä.
Onko varmistettu taustat
Kiinasta se osaaminen ja laitteet näihin rahasampoihin tulee. Monta vuotta on Toholammilla eletty matkailulla ja marjastuksella mutta nyt tapahtuu muutakin.
Toholammilla matkailua?Oltais tulossa bussilasteittain katsomaan nähtävyyksiä.Mitähän siellä ois tarjolla?
Vaikka mitä esimerkiksi käytöstä poistettu juustola, käytöstä poistettu pullovalmistus tehdas, useita tyhjiä liikehuoneistoja keskustassa. Pian kuitenkin saadaan tuulimyllyjä ja pari datakeskusta sekä kaivos Sykäräisiin. Viisi vuotta ja on asunnoista sekä työntekijöistä pulaa. Kunnallisverotus on maamme alhaisin ja terveyspalvelut palautetaan lähes 10 000 asukkaan kuntaan.
Onko hyvinvointi alue luvannut palauttaa terveyspalvelut ?kerran menetetyt palvelut eivät palaa takaisin.
Huom nämä sinun luettelemat asiat ovat maaseudun alasajoa.
Ehkä jossain vaiheessa tajuat sen.
Kai sinä lomat vietät Kalajoella ?
Joku on kyllä nähnyt positiivisia unia Lampin tulevaisuudesta. Nyt olisi viimeinen hetki herätä ja kohdata faktat.
Terveyspalvelut supistuvat edelleen. Kokkola, Kannus ja Tunkkari ovat Soiten alueen ainoat terveyskeskukset. Muualla on erikokoisia toimipisteitä.
Antero tuolla jo datakeskuksia suunnittelee ja viisikymmentä tuulimyllyä kuulemma tulee niille sähköä tuottamaan.
Onneksi valtio heräsi tähän datakeskus huumaan.
Datakeskukset eivät ole etusijalla sähkön saannissa
Toholammille suunnitellaan tällä hetkellä kahta suurta kansainvälisen tason datakeskushanketta, jotka hyödyntävät alueelle nousevaa Fingridin sähköasemaa:
1. Greensky Energy Oy (Kiertokangas)
• Sijainti: Kiertokankaan alueella, noin 5,5 kilometriä kuntakeskuksesta lounaaseen (rajoittuu Ala-Loukkuuntiehen ja Kantatie 63:n läheisyyteen).
• Koko: Noin 80 hehtaarin alue.
• Tilanne: Toholammin kunta käynnisti huhtikuussa 2026 alueelle asemakaavan laatimisen. Hanke sisältää datakeskusrakennuksia, sähkönsiirto- ja kantaverkkoliittymät sekä varavoima- ja akkuvarastojärjestelmiä.
2. Fu-Gen Energia Oy (Marjokangas)
• Sijainti: Marjokankaan alueella, noin 7 kilometriä kuntakeskuksesta luoteeseen seututien 775 ja Herrforsin 110 kV voimajohtolinjan välissä.
• Koko: Noin 47 hehtaaria, suunnitteilla 60 megawatin (MW) datakeskus ja akkuvarasto.
• Tilanne: Kunnanvaltuusto ja -hallitus ovat käsitelleet kaavoitusaloitetta eloikuussa 2026, ja hanke on siirtynyt kaavoitusvaiheeseen.
Kyllä näillä investoinneilla Toholammin taajaman nimi säilytetään kartassa sen liittyessä Lestijärvi-Halsuan muodostamaan rikkaaseen kaupunkiin.
Ei ole vielä rakennettu.
Kaksi datakeskusta ja viisikymmentä tuulimyllyä 2028-29 valmista.
Olet varmaan lukenut että datakeskukset eivät ole eka sijalla sähkön saannissa eli voi olla ettei tule.