Onko Orimattilan keskustasta tullut pelkkä toimettoman norkoilun keskus? Viime aikoina kylänraitilla liikkuessa ei voi olla huomaamatta ilmiötä, joka heikentää niin asukkaiden viihtyisyyttä kuin turvallisuudentunnettakin: kadunkulmissa ja liikerakennusten edustoilla parveilee päivästä toiseen joukko joutilaita ihmisiä, joilla ei tunnu olevan muuta tekemistä kuin ajan kuluttaminen ja ohikulkijoiden tuijottaminen.
Keskustan pitäisi olla asukkaille turvallinen, siisti ja kutsuva paikka, jossa asiointi on mukavaa. Nykyisellään tilanne kuitenkin karkottaa rehelliset kuntalaiset ja ostoksille suuntaavat ihmiset pois kylältä. Keskustan yrittäjät tekevät arvokasta työtä paikkakunnan elävyyden eteen, mutta heidänkin ponnistelunsa valuvat hukkaan, jos liikkeiden sisäänkäynnit tukitaan ja asiakkaat kokevat olonsa vaivautuneeksi.
Orimattilan kaupungin, päättäjien ja tarvittaessa myös järjestyksenvalvonnan on otettava jämäkämpi ote tilanteeseen. Kyse ei ole kenenkään kiusaamisesta, vaan yhteisestä edusta ja yleisen järjestyksen ylläpitämisestä. Jokaisella tulisi olla velvollisuus keksiä jotain hyödyllisempää tekemistä kuin julkisilla paikoilla maleksiminen.
Nyt tarvitaan selkeitä toimenpiteitä, jotta kylänraitti saadaan siistittyä ja palautettua takaisin kaikkien orimattilalaisten viihtyisäksi ja turvalliseksi asiointiväyläksi. Joutilaat pois kaduilta ja keskusta takaisin kuntoon!
Huolestunut kuntalainen Orimattilasta
Keskustan pitäisi olla asukkaille turvallinen, siisti ja kutsuva paikka, jossa asiointi on mukavaa. Nykyisellään tilanne kuitenkin karkottaa rehelliset kuntalaiset ja ostoksille suuntaavat ihmiset pois kylältä. Keskustan yrittäjät tekevät arvokasta työtä paikkakunnan elävyyden eteen, mutta heidänkin ponnistelunsa valuvat hukkaan, jos liikkeiden sisäänkäynnit tukitaan ja asiakkaat kokevat olonsa vaivautuneeksi.
Orimattilan kaupungin, päättäjien ja tarvittaessa myös järjestyksenvalvonnan on otettava jämäkämpi ote tilanteeseen. Kyse ei ole kenenkään kiusaamisesta, vaan yhteisestä edusta ja yleisen järjestyksen ylläpitämisestä. Jokaisella tulisi olla velvollisuus keksiä jotain hyödyllisempää tekemistä kuin julkisilla paikoilla maleksiminen.
Nyt tarvitaan selkeitä toimenpiteitä, jotta kylänraitti saadaan siistittyä ja palautettua takaisin kaikkien orimattilalaisten viihtyisäksi ja turvalliseksi asiointiväyläksi. Joutilaat pois kaduilta ja keskusta takaisin kuntoon!
Huolestunut kuntalainen Orimattilasta
Vastaukset 44
Vanhimmat
Loisivaa paskasakkia tosiaan aivan liikaa.
Mikäs sinä olet? Kokoomuksen suuri herra vai?
Jaa-a, kunpa ne nimellisesti töissä olevatkin jopa tekisin sen työn. Parempi olisi olla sossunelätti. Minua kun ei ole velvoitettu mitään korjaamaan. Nyt se jokin siellä ei tule korjatuksi, koska... nää "veronmaksajat" ei sitä tee.
SIKSI tämä mätä kaupunki ei toimi, koska ne joiden TYÖ se on, ei sitä tee. En tiedä tarkoititko sitä loisimisella? No, mutta mielummin poissa töistä, kun olla virallisesti töissä, muttei tee mitään. Nythän siis homma on vaikka huoltomiehelle osoitettu eikä se kenellekään muullekaan kuulu, muttei ne sitä suostu tekemään ja kaikenlisäksi TARKOITUKSELLA ovat portinvartijana vahtimassa ETTEI sitä tulla koskaan korjaamaan. Nää h*mot saa siitä silti jatkuvasti palkkaa... siitä että ne, joille se vastuu on annettu, ovat siinä NIMENOMAAN estämässä sitä ja vahtimassa ettei kukaan muukaan sitä tule korjaamaan.
Samaa tekee järkkärit ja vartijat. Eli paperilla näyttä niin että ne muka täällä vahtii että on rauha, mutta ne saa palkkaa samalla, kun ne nimenomaan vahtii ja pitää huolen siitä ETTEI täällä voisi koskaan olla rikoksetonta. Siellä on pukki kaalimaan vartijana, joten miksi sille pukille pitäisi vielä tämän lisäksi jotain palkkaakin maksaa?
Ei normaali ihminen edes kehtaisi postata nurkilla toimettomana.
Kyllähän sitä muuten tuollaisen joutilaitten postauksen hyväksyisikin, mutta kun se häiritsee aivan oikeasti meitä parempia ihmisiä, niin ei sitä voi oikein sopivana pitää.
Vähän parempi ihminen keksinyt aloittaa ketjun.
Varmaan aika paljonkin parempi.
Onneksi tuli syksy ja sateet. Se vie osan näistä pois.
Jehovalaisten kansa on näkyvästi A-pukin vieressä. Siihen mutkaan pitäisi rakentaa Vartiotorni.
Herätkää kuitenkin ennen kuin Vartiotorni kaatuu.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan. Ihme porua joka asiasta.
Kiva kun kylän keskustassa on elämää ja ihmisiä.
Muiden ihmisten tapaaminen ja sosiaaliset suhteet on äärettömän tärkeitä hyvinvoinnin kannaalta. Se voi tapahtua myös kaupoissa ja keskustassa.
Turvallisuudelle on vaarallisempaa autiot kadut.
Ihme vinkumista, kauppa on auki klo 22 asti, ysin jälkeen siellä on jo aika hiljaista, käy silloin.
"Turvallisuudelle on vaarallisempaa autiot kadut."
Autioilla kaduilla ei varmasti ole MITÄÄN vaarallista. Haloo?
...Tyhjät kadutpa juurikin. Siellä on turvallisuusalalla pimahtanut päässä, kun alkaa mielikuvitus laukata. Yölläkin on pelottavaa ja KAIKKI näkyvät ihmiset on rikollisia ja kaikesta päätellen siellä on piilossakin niitä hirviöitä lisää joka paikassa. On jopa ihme ettei noi ole olleet tuolla (kai) ampumassa silmittömästi puskiin ja lintulautoihin. Että on niiiiiin pelottavaa siellä yöllä? häh?
Ei polla kesta TYHJIÄ katuja?
Mitään norkoilijoita ole, ihmisiä jotka viettää elämäänsä kuka miten haluaa.
Naisia vaan kyttäävät eläkeläisvaarit ja muistelevat nuoruuttaan.Ei ole kiva,kun usein samat tyypit väijymässä kaupan nurkalla.
Väijymässä kaupan nurkilla? Kyllä joku taas luulee itsestään ihan liikoja, tuskin ketään kiinnostaa sun pieni elämäsi.
Kiva kun papat lähtee kotoa, näkevät toisiaan ja vaihtavat päivän kuulumiset. Pysyvät paremmassa kunnossa ja tulevat maksamaan vähemmän yhteiskunnallekin.
Juuri näin. Täällä joku vinkuu omaa pahaa oloaan syyttelemällä muita.
Miten tuo teihin kohdistettu vaino noin niin kuin käytännössä ilmenee?
...Juu ja mainittakoon että ne laittoi ALAIKÄISET vainoamaan minua.
Ja työtä käskettyä siellä teini tuli Lidlissä minua kiristämään "Mulla on kuva kun sä kaivat sitä", joka ei ollut hirveän uhkaavaa :/
Että te laitatte LAPSET vainoamaan minua, seuraamaan minua, kuvaamaan minua ja KIRISTÄMÄÄN minua olemattomilla.
Että te niinku todella luulitte että te tuolla saisitte mitään aikaa. No, onnistuitte te nolata itsenne.
Että mitään syytä ei koskaan ollut laittaa lapsia vainoamaan minua, häiritsemään ja ahdistelemaan minua. Mitään syytä ei ikinä ollut että siinä teitte, laitoitte alaikäiset tuollaiseen, ihan ilman mitään syytä. Ja syytä te niin EPÄTOIVOISESTI olette etsineet, raivolla, mutta muo ei todellakaan voi kiristää millään.
Ja mitä te niin MINUA haluatte? ;)
Mitä te multa? Miksi te niin pelkäätte minua? Te olette olleet ääääääääärimmäisen epätoivoisia sen kanssa ettei teillä ole mitään millä pakottaa minua tekemään teille mitään. Miksi moinen pelko ja kauhu?
Mitä te pelkäätte?
...Ei näytä tuottaneen tulosta se Vuokratalojen kivien ja männynkäpyjen kääntely ja vääntely ylösalaisin.
Mikä teillä nyt on niin hätänä, hei? :DDD
"Mulla on kuva kun sä kaivat sitä"
...Te ootte tosi söpöjä :)
Ja kaupanhenkilökunta ihan laittoi lehteen munakennojen avaamisesta? Wow. Onneksi teillä on kuitenkin tuota kovaa kamaa. Vapise kansa!
...Ei oo mennyt 10 vuoden vaino hukkaan.
Vielä keksisi että MIKSI te tätä mulle teette? Mitä te mulla? Oikeasti?
Miksi te tarvitsette JUST minua nyt näinkin epätoivoisesti. Vai eikö teillä todellakaan ole TUON enempää lainkaan mitään elämää? Omaa teillä ei ole ollenkaan, mutta noinkin pienet mun jutut saa teidän KIRISTÄMÄÄN minua ja julkaisemaan asioita lehdessä? wtf? Voi sanoa että tää oli se ainoa mitä teillä edes on, että te yrititte :( mutta kun ei teillä kerta kaikkiaan ole yhtään mitään muuta. Ei mitään.
Älä uhittele mulle, kun ainoa rikollinen tässä olet sinä itse. Miksi mä pelkäisin sitä että sä olet rikollinen? Sähän itse selkeästi pelkään minua henkesi edestä... en vain tajua että miksi. Te ootte aivan paniikissa ja yritätte kiristää minua. wtf?
Oikeasti. Mikä v* teillä on? Heittääkö vähän päässä?
Hanna valtasi sitten tämänkin asiallisen viestiketjun henk.koht. höpinöillään.
Lueppa mitä olet täällä kirjoitellut. Loukannut kymmeniä ihmisiä ja yrityksiä. Sekä Viranomaisia.
Sellainen on ala arvoista.
Loukkaaminen on mahdotonta. En ole mitenkään vastuussa heidän virheistään.
Miksi muutamat vanhemmat miehet on aamusta iltaan kylillä?Kun menee asioille siellä ne on,yks kävelee,pyöräilee varmaan10-20 kertaa päivässä ja seurailee,on jotenkin sairasta.Ja ahdistavaa,ei 70-80v ole mitään mahiksia naisiin,pysykää kotonanne.
Anna heitin olla. Mitä sulle kuuluu kuka siellä kylillä kulkee. Pienet on sulla kuviot.
Eli ahdistelijoiden pitää antaa olla? Ai, miksi? Mitä sä nyt TUOLLAISTA ohjetta annat. Harmittaako omat rikkeet? Ootko käynyt koskaan ukoille sanomassa että he hommaisi elämän. Sen OMAN. Tosissaan sen OMAN.
Kun ei nainen ole sun oma, niin ei ole, eikä silloin siihen ole mitään oikeutta. Siis mitään. Lainkaan. Ja jos nyt SATTUMALTA näkee, niin joo, mutta kun sä yhtään alat vaikuttaa niin ettei toinen edes pystyisi kulkea ilman että tulee nähdyksi, niin se muuttuu vainoksi.
...Oli se joku tiskistelijä, joka jopa tiesi parin rytmit eli tiesi milloin ne tekee. Oli mennyt tarkoituksella verhojen RAOSTA katselemaan/kuvailemaan, vaikka ilmiselvästi oli verhot vielä TARKOITUKSELLA laitettu esteeksi. Että kun tajuaa että ei ole TERVETULLUT, niin voisi varmaan sitten y.m.m.ä.r.t.ä.ä. ja totella sitä viestiä, joka on jo annettu.
Jos ei ole lupaa, niin ei ole lupaa. Ilman lupaa se on laitonta.
Kuinkahan paljon ,tämän kylän vainooja ukot on ottaneet kuvia vainoamistaan naisista? Onneks se yks taisi joutua hoitoon, kun vainosi kauppojen kassojakin.Ja kävi jatkuvasti naisten ovilla.
Jos tää on se "outo mies pyörimässä" -tyyppi, niin minulle kyllä värittyi hyvin erilainen kuva hänestä. Jokin tapaus niin ensin annettiin ymmärtää että asialas olisi muka vain seonnut ja muuttunut aggressiiviseksi. Sitten myöhemmin kävi ilmi että sitä oli menty koskemaan ja se oli SIITÄ suuttunut.
Sitä paitsi kaupat itse kuvailee ja julkaisee asiakkaistaan juttuja lehteen ilman lupaa. Ja kassat on kyllä niin hardcore rikollisia ettei mikään moinen heitä voisi haitata!
...Tosissaan ÄLKÄÄ hiplatko ja ahdiskelko asiakkaita. Ja jos joku onnekas saa päänsä lattiaan, niin hienoa!!! Että voisi sitä omaa käytöstään miettiä että jos käy PÄÄLLE, niin ei nillitä, jos tulisikin nenään. Ja tässäkään ei ole ollut tapausta että asiakkaista olisi koskaan ollut edes mitään haittaa. Arvoton vartija silti on ansainnut moninkertaisesti sinne hanuriin ja kiva niin että antoi myös luvan sille. Että loppuu se nillitys, kun ei ihmiset tykkääkään teidän hilpaamisesta, ok?
...Ootteko nähneet sen videon, missä turvallisuusajan petteri TÖNII sitä "valepoliisia". Ihan tönimällä tönii ja tuuppii. Että..?
Ja pääsi eräs hengestään, kun on järkkäreillä "jännää". Ei pitäisi olla noi arkaa sakkia, jos alkaa asiakkaat kuolemaan sen takia.
Tosissaan kun henkilökunta on OHJEISTETTU ahdistelemaan asiakkaita ja tällä on muka joku hyväkin tarkoitus? Niin eihän ne nyt voisi koskaan sitten valittaa, kun samaa tulee takaisin päin. Sehän kato tarkoittaisi että neito on RIKOLLINEN. Sen nyt vain kuule täytyy kestää se koskettelu, kun toisella on kuitenkin SYY koskea suo. Ja kassa nyt KUUUUUUUUNTELEE ja katsoo silmiin, kun sulle puhutaan. Sulle PUHUTAAAN. Ja jos sä et vastaa, niin sut heitetään pihalle kaupasta, ok?? OK? Te teitte säännöt.
Mirkku vois vainota mua, oi missä olet.
T: Keijo
Ps: Pena on seniili
Ps. kiva tää teidän someviestittely. Eikö puhelins* olekaan enää teidän juttu?
No noita outoja tyyppejä on monta,ei vain yksi mies.Osa on entisiä alkoholisteja,ehkä siksi vainoavat?
Villiveikkaukseni on että täällä ei vain ole ikinä opittu rakkauden taikaa. On nuorena "opittu" salakuvaamaan ja huijaamalla saamaan, niin on luultu että tää on se tekniikka.
Kaikki pojat aina huijasi ja eräskin onnistui juottaa minut känniin. Voi vain TODELLAKIN kysyä että miksi se niin minulle teki. Siinä oli muut vieressä ja kokivat että tämä tilanne oli jotenkin ok, muka?!
Eipä siis sakki ympärilläkään mitenkään kritisoi, vaikka toinen vieressä rikkoo lakia päästääkseen ***.
Että varmasti on harvinaisuus tai jopa mahdottomuus täällä Orimattilassa mies, joka olisi saanut sillä oikealla ja NORMAALILLA tavalla.
...Ja EI, ei siellä saa kukaan muukaan, kun jostain syystä siellä ei saa naiset olla julkisella paikalla. Voi vain ihmetellä että MIKÄ se nainen on, joka on sinne vielä saanut jäädä. Voi vain kysyä. Ainakin kauppojen ohjeistukset on sitä rataa että ammattilaisia ovat aivan varmasti.
Yritätkö sä nyt oikein isoilla kirjaimilla sanoa että joku muka TARVITSEE noita h*oria tuolla?
Eikö olisi jotenkin egolokkkk..(miten se kirjoitetaan?) luonnonmukaisempaa antaa naisten vain olla eikä häätää niitä ensin tarkoituksella pois ja sitten palkata tilalle maksullisia. Harmittaako nyt NIIIN paljon että te ette saa. Kato, kun kyllä ne naiset varmasti jonkun löytää, mutta se joku nyt et vain satu olemaan sinä. Että sä niinku häädät sen luonnollisen valinnat pois ja palkkaat itsellesi tänne naisia? Eivät ole joutilaina; häh? Ihanko näin? Kaikkiko noi te muka tarvitsette?
Mitä joutilaita? Voisitko älykkö tarkentaa?
Täytyy olla itsetunto heikoissa kantimissa jos katselua et kestä. Tai sitten olet vain ruma omastakin mielestä. Pysy sinä pois näkyvistä.
joku hiiri inisee….
Tai kun ei p*rse kestä?
Oisko se raiskaaja sitten se, joka tekee väärin eikä se, joka ei halua olla kohde?
Ite oot Mikki Hiiri.