Rantakylän grillikioskiin hyökkäys ei ollut rasistinen rikos ?

Näin kertoo poliisi.

Uskokoon ken tahtoo, - minä en !
Perussuomalaisten jatkuva maahanmuuttajiin kohdistama parjaus , valehtelu ja heidän aseellisen siipensä esiintyminen naamioituneena valtakunnan lippua häpäisten kantaa hedelmää.

Maahanmuuttajia syyllistettään heidän makkarakojuillaan "katteettomasta sosiaaliturvasta" , kantaväestöön verrattuna paremmista eduista mitkä on tutkimuksin ammuttu alas, heiltä vaaditaan olemattomassa työllisyystilanteessa ihmetemppuja työn saamiseksi, - heitä vaaditaan yrittämään henkensä eteen, ja entä sitten kun nämä alkavat yrittäjiksi, sitten tulevat persujen aktivoimat ääriainekset ja tuhoavat yrityksen, näin on käynyt Joensuussa monta kertaa mutta poliisin mielestä ei kysymys ole rasistisesta toiminnasta.

Onko poliisi noin yksinkertainen, - tuskin, mutta poliisistahan löytyy paljon persumyönteistä ajettelua ja paljonhan heitä on myös puolueen riveissä ja tapahtuvathan naamiomielenosoituksetkin poliisin vahvassa suojelussa.
30239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Jaahas, missäs ne vanhemmat taas olivatkaan? Humalassa...?

Äänestä

Uutinen miehet hyökkäsi. Tais olla lapsia nämä hyökänneet pitäs laittaa siivoamaan ja korjamaan aiheutetut vahingot ja sotkut. Tälläisista ei tule miestä eivät osaa muuta,kuin riehua ja rikkoa paikkoja.

Äänestä
  • Torille häpeäpaaluun muutamaksi päiväksi niin oppisivat häpeämään tekojaan ja ihmisten tavoille.

    Äänestä

Olikos Casblanca se edellinen murhapolttoyritys, vai onko välissä muitakin "Ei rasistisia tekoja " ?

Äänestä

Veikkaan, että hyökkääjät ovat vasemmistolaisia. Hehän hyökkäävät yrittäjyyttä kohtaan.

Äänestä
  • Ota persupoloinen lääkkeesi !

    Eihän tosin teidän ongelmiin ole juurikaan lääkkeitä olemassa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ota persupoloinen lääkkeesi !

    Eihän tosin teidän ongelmiin ole juurikaan lääkkeitä olemassa.

    Voitko tyrmätä väitteeni? Näköjään et, kun alat höpistä lääkkeistä. Tyypillistä vasemmistolaiselle yrittäjävihaajalle,joka elää yhteiskunnan rahoilla😆

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Voitko tyrmätä väitteeni? Näköjään et, kun alat höpistä lääkkeistä. Tyypillistä vasemmistolaiselle yrittäjävihaajalle,joka elää yhteiskunnan rahoilla😆

    Vasemmistolaiset eivät vihaa yrittäjiä. Terveet yritykset ovat yhteiskunnalle yhtä välttämättömiä kuin palkansaajatkin.

    Hyökkäys ulkomaalaistaustaisen grilliyrittäjän kimppuun on paljon selkeämmin rasistien toimintaan liittyvä ja on järjen köyhyyttä yrittää kääntää asiaa vasemmiston viaksi, tästähän on tietysti fasisteille perinteitä jo natsisaksan ajoilta.
    Joensuussa tämä on myös perinteistä toimintaa jonka takana oleva muukalaisvihan lietsonta on selkeästi perussuomalaisuudesta kumpuavaa joka saa rikolliset ainekset toimimaan, mm Oulussa nämä puukkohippaset ovat jo arkipäivää.

    1Äänestä

Missäpä ei laita vasemmisto näkisi rasismia , säälittävää.

Äänestä
  • Tämä rasismi näkyy kyllä muillekin kuin vasemmistolle jos vain seuraa uutisia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tämä rasismi näkyy kyllä muillekin kuin vasemmistolle jos vain seuraa uutisia.

    Höpö höpö nyt

    Äänestä

Jos poliisin asenne on kuin 90 luvulla oli niin ongelmia tulee lisää näitten natsin alkujen kanssa.

2Äänestä
  • Totta !

    1Äänestä

  • Poliisilla on todella aihetta itsetutkisteluun rasismin edessä, -90 luvulla poliisi katsoi rikosia sormien läpi omien skinilastensa vuoksi.
    Mutta on huolestuttavaa kun suojelupoliisikin yrittää ostaa "vasikoita" ja kostaa kieltäytyjille. Poliisi on myös liian usein yhdistetty maahanmuutovastaisiin puolueisiin ja naamioitumisen salliminen mielenosoituksissa vaatisi ripeitä lainsäädäntötoimia. Meillä muhii oikeusvaltiokriisi ellei asiaan puututa.
    Rantakylän naamioituneet nulikat ovat selvästi ammentaneet vihansa perussuomalaisilta ja ovat jo riittävästi pilanneet kaupunkikuvaamme.
    Viranomaisten on syytä toimia eikä hyssytellä.

    2Äänestä

  • Näetkö useinkin natseja?🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Poliisilla on todella aihetta itsetutkisteluun rasismin edessä, -90 luvulla poliisi katsoi rikosia sormien läpi omien skinilastensa vuoksi.
    Mutta on huolestuttavaa kun suojelupoliisikin yrittää ostaa "vasikoita" ja kostaa kieltäytyjille. Poliisi on myös liian usein yhdistetty maahanmuutovastaisiin puolueisiin ja naamioitumisen salliminen mielenosoituksissa vaatisi ripeitä lainsäädäntötoimia. Meillä muhii oikeusvaltiokriisi ellei asiaan puututa.
    Rantakylän naamioituneet nulikat ovat selvästi ammentaneet vihansa perussuomalaisilta ja ovat jo riittävästi pilanneet kaupunkikuvaamme.
    Viranomaisten on syytä toimia eikä hyssytellä.

    Hyvä seppo

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Näetkö useinkin natseja?🤣🤣

    Persujen vaaliteltoilla niitä roikkuu.

    2Äänestä

Varmaan vassarien tai pajeettien itsensä järjestämä.

Äänestä

Persut is rules👌

Äänestä
  • Kuules nyt teslapoju!
    Persut is rules, suora suomennos on: Persut on säännöt!
    Mitä siis tarkoitit?

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kuules nyt teslapoju!
    Persut is rules, suora suomennos on: Persut on säännöt!
    Mitä siis tarkoitit?

    Vasemmisto on sucks!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kuules nyt teslapoju!
    Persut is rules, suora suomennos on: Persut on säännöt!
    Mitä siis tarkoitit?

    Sanoin persu en tesla hölömö

    Äänestä

Miksi vasemmisto vihaa yrittäjyyttä noin paljon? 😥 Antakaa ihmisten yrittää, älkääkä hyökkäilkö.

Äänestä

Siellä taas olluna jottain uusnatsi paskoja. Ihmiset luulee, että on v***n kova kun tekee väkivaltaa toiselle ihmisille tai jotka tekee työtä ja maksaa veroja. Esim nämäkin kioski/ruokapaikan omistajat maksaa enemmän veroja, kun ykskää näistä elämänkoulu valkoroska kyr***tä.

2Äänestä

Ihmeen hyvin menee ostos rahat taskuun ja ei tuu kuittia miksihän

Äänestä
  • Pyysit kuittia ja kun ei antanut aloit heilua puukon kanssa ?

    2Äänestä

  • Mihin taskuun laittoi ?
    Oliko sama missä pidät puukkoa ?

    Äänestä

Vassareitten jälkikasvua olivat varma tieto.

Äänestä
  • Suomen uutisista peräisin !
    Tosi varma.

    Äänestä

Pennuille remmiä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Näin kertoo poliisi.

Uskokoon ken tahtoo, - minä en !
Perussuomalaisten jatkuva maahanmuuttajiin kohdistama parjaus , valehtelu ja heidän aseellisen siipensä esiintyminen naamioituneena valtakunnan lippua häpäisten kantaa hedelmää.

Maahanmuuttajia syyllistettään heidän makkarakojuillaan "katteettomasta sosiaaliturvasta" , kantaväestöön verrattuna paremmista eduista mitkä on tutkimuksin ammuttu alas, heiltä vaaditaan olemattomassa työllisyystilanteessa ihmetemppuja työn saamiseksi, - heitä vaaditaan yrittämään henkensä eteen, ja entä sitten kun nämä alkavat yrittäjiksi, sitten tulevat persujen aktivoimat ääriainekset ja tuhoavat yrityksen, näin on käynyt Joensuussa monta kertaa mutta poliisin mielestä ei kysymys ole rasistisesta toiminnasta.

Onko poliisi noin yksinkertainen, - tuskin, mutta poliisistahan löytyy paljon persumyönteistä ajettelua ja paljonhan heitä on myös puolueen riveissä ja tapahtuvathan naamiomielenosoituksetkin poliisin vahvassa suojelussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu