70 000 m-sellaista joka vuosi, vaikka tekoäly vie työpaikat ja google tekoälyineen raiskaa metsät.
Miksi temarit haluavat
Anonyymi-ap
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
70 000 metriä on juuri sopivasti
6 tuntia ultaramaratonina.
Missä perzu siellä ongelma
Osaako joku tulkata aloitusta?
Onko tuo m-sana?
P-sana on kieletty.
Ihan kuriositeettina.
Puuston keskitilavuus eli määrä metsämaan hehtaaria kohti on 122 kuutiometriä hehtaarilla.
Vuonna 2025 hakattiin 74,3 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta.
Tuosta voi laskea viime vuoden metsien hakkuumäärän suomessa hehtaareina: 74300000 / 122 -> 609016 hehtaaria. Se on 78 x 78 kilometrin aukko Suomen metsiin.
Googlen osuus tuosta on 1.7 x 1.7 km eli 1/2000 osa.
Googlen tekoäly löysi reddit-keskustelupalstalta vastauksen kysymykseen, saako maan omistaja hakata metsää maaltaan. Ja kyllä, maanomistaja saa hakata metsänsä.
Maisematyölupa: Kunta voi myöntää erillisen maisematyöluvan puiden kaatoon myös silloin, kun lopullinen kaava on kesken. Ehkona on, ettei hakkuu saa vaikeuttaa alueen tulevaa käyttöä tai turmella maisemaa
Luvan myöntämisen edellytykset: Rakentamislaki 54 §Tässä pykälässä säädetään kriteereistä, joiden perusteella viranomainen voi luvan myöntää. Keskeistä on, ettei toimenpide saa vaikeuttaa alueen käyttämistä kaavassa varattuun tarkoitukseen tai turmella kaupunki- tai maisemakuvaa
YVA-menettelyn ohittaminen: Vaikka hakkuille olisi haettu kunnan myöntämä poikkeus- tai aloituslupa, laki vaatii yli 200 hehtaarin pysyvistä puunpoistoista aina ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA). Liiton mukaan hakkuut aloitettiin ennen kuin tämä arviointi oli virallisesti valmis.
Alueelle siis on laadittu asemakaava josta on valitettu hallinto-oikeuteen.
Kyllä, lain mukaan hakkuille voidaan myöntää lupa, vaikka asemakaavasta tehty valitus olisi vielä hallinto-oikeuden käsiteltävänä.
Hieno saatiin taas lakipykäliä, saataisiinko seuraavaksi wikipediaa.
valitus asemakaavasta ja ympäristövaikutusten arviointi on eri asia.
Oikeuksien ennakkopäätöksetkin rulais.
Taitava valitusten kirjoittaja voi yhdistää ne. Vaatii sivuja kyllä.