Linnanpuiston kahvila

Toivotaan että joku paikallinen leipomo tarttuu tilaisuuteen että saadaan tuoretta pullaa.
103383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 103

Vanhimmat

Tuskin kukaan ottaa riskiä. Ihmiset eivät enää käy kahviloissa köyhyyden takia.

Äänestä
  • Tämähän se. Orpon hallitus teki tyhmästi kun teki ihmisistä niin köyhiä, ettei raha kierrä. Kahviloita kaatuu kuin heinää.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tämähän se. Orpon hallitus teki tyhmästi kun teki ihmisistä niin köyhiä, ettei raha kierrä. Kahviloita kaatuu kuin heinää.

    Suomalaiset paahtimotkin ovat varmaan huomanneet että jengi juo irvistellen jotain euron tuhkakupilta maistuvaa ulkomaista halpiskahvia kun rahaa suomalaiskahveihin ei enää ole. En varmaan kauheasti erehdy kun ennustan että jotain ikäviä uutisia niistäkin kohta saadaan. Osa juo jopa enää vain teetä sata pussia irtoaa eurolla sitäkin. Kaikilla ei ole varaa kahviin, tälläisiä aikoja on ollut toki ennenkin Suomessa.

    Äänestä

  • Siinä sopisi hyvin tarjota korviketta ja pettuleipää kun täällä ei kuuleman mukaan ole varaa ostaa kuppia kahvia. Tietääkseni tien toisella puolella sijaitsee leipomo niin vielä kun saataisiin ohjattua pullan tuoksuja puistoon . Vaikka nykyään noi leipomot on hajuttomia et toista se oli ennen.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Siinä sopisi hyvin tarjota korviketta ja pettuleipää kun täällä ei kuuleman mukaan ole varaa ostaa kuppia kahvia. Tietääkseni tien toisella puolella sijaitsee leipomo niin vielä kun saataisiin ohjattua pullan tuoksuja puistoon . Vaikka nykyään noi leipomot on hajuttomia et toista se oli ennen.

    Kyllähän joillain vielä on varaa mutta liian harvoilla että kannattaisi kahviloita availla. Hintaakin on vaikea säätää kohdalleen kun vähän kävijöitä. Pitäisi palata hyviin aikoihin jolloin lähes kaikilla oli varaa puistosta ostaa kahvi tai vaikka pehmis.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Siinä sopisi hyvin tarjota korviketta ja pettuleipää kun täällä ei kuuleman mukaan ole varaa ostaa kuppia kahvia. Tietääkseni tien toisella puolella sijaitsee leipomo niin vielä kun saataisiin ohjattua pullan tuoksuja puistoon . Vaikka nykyään noi leipomot on hajuttomia et toista se oli ennen.

    Pullantuoksun kuljettamista varten voisi rakennuttaa köysiradan.

    Äänestä

Juo kotona tulee paljon halvemmaksi, yhden kahvikupin hinnalla saat koko paketin josta keität monta kupillista.☕

Äänestä
  • Linnan"puiston" tunnelmaan pääset ajamalla istutukset tasaiseksi ja puut pois kaatamalla. Vaikutelma täydentyy jäsentämällä kulkuväylät hankaliksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Linnan"puiston" tunnelmaan pääset ajamalla istutukset tasaiseksi ja puut pois kaatamalla. Vaikutelma täydentyy jäsentämällä kulkuväylät hankaliksi.

    Kävelytiet vaativat oikeanlaisen pohjan mutta ethän sinä siitä mitään ymmärrä

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kävelytiet vaativat oikeanlaisen pohjan mutta ethän sinä siitä mitään ymmärrä

    Pohja virkistysarvoja tärkeämpi, samoin urakoitsijoiden tilit.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Pohja virkistysarvoja tärkeämpi, samoin urakoitsijoiden tilit.

    Mikähän ulina sulta tulisi jos kahlaisit mudassa nilkkoja myöten vain siksi ettei polkuasi saa siirtää kuivalle maalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mikähän ulina sulta tulisi jos kahlaisit mudassa nilkkoja myöten vain siksi ettei polkuasi saa siirtää kuivalle maalle.

    Ihanasti osui&upposikin.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ihanasti osui&upposikin.

    Hyvä kun tunnustit

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Linnan"puiston" tunnelmaan pääset ajamalla istutukset tasaiseksi ja puut pois kaatamalla. Vaikutelma täydentyy jäsentämällä kulkuväylät hankaliksi.

    Ikävä todeta, ja penkkejä ei ole enää edes kuljuväylillä

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ikävä todeta, ja penkkejä ei ole enää edes kuljuväylillä

    Kuljuväylillä? Tarvitaanko saappaita?

    Äänestä

Voihan sen antaa vaikka 4h yhistykselle niin nuoret oppivat samalla yrityksen ylläpitämistä ja kahvinkeittoa kun menevät niihin 9 euron hommiin valtion työpaikoille, oppivat myös lakaisemaan mummojen viinerijämät oikeaoppisesti pöyviltä ettei mummojen puhvihihat rasvaannu.

Äänestä

Mikset leivo itse pullaa? Ei se niin kovin vaikeata ole.

Äänestä

Mene itse yrittämään kahvilan pitoa.

Äänestä

Kahvilaa ja milloin mitäkin yritystä vaaditaan ja toivotaan milloin mihinkin, mutta ei se niin yksinkertaista ole. Jokainen vaatija voisi itse yrittää perustaa kioskin tai kahvilan milloin mihinkin ja kertoa sitten kokemuksistaan ja huippuansioistaan suurelle yleisölle. Linnanpuisto voisi olla aloittelijalle hyvä alkukokeilu.

Äänestä

Joka kahvilasta saa vain kitkerää, pahanmakuista kahvia. En ikinä osta mistään kahvilasta mitään, en pullaakaan, kun nekin ovat aina kuivahtaneita ja mauttomia.

Äänestä
  • Käyn kahvilla mummolassa, jossa on aina myös hyvää pullaa tai piirakkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Käyn kahvilla mummolassa, jossa on aina myös hyvää pullaa tai piirakkaa.

    mummos vääntää reumaattisilla koivillaan sulle pullaa. häpeä.

    Äänestä

Keitän kahvit termokseen ja otan mukaan pahvikertakuppeja ja pyörään Linnanpuistoon ja juon ja nautin ja tarjoan loput ohikulkijoille, tulee paljon halvemmmaksi kaikille?

Äänestä
  • Jos saataisiin vielä leipomosta hajut puistoon niin kuiva känttysikin maistuisi. Nerokas idea tämä hajustaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Jos saataisiin vielä leipomosta hajut puistoon niin kuiva känttysikin maistuisi. Nerokas idea tämä hajustaminen.

    Hajustat liikaa ja tiedät mitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Jos saataisiin vielä leipomosta hajut puistoon niin kuiva känttysikin maistuisi. Nerokas idea tämä hajustaminen.

    Hajuputki leipomosta puistoon niin vanhukselle tulisi rauha.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Hajuputki leipomosta puistoon niin vanhukselle tulisi rauha.

    Vanajavesi siellä haiskahtaa ja niin pitääkin. Terkkua myös tapsalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Vanajavesi siellä haiskahtaa ja niin pitääkin. Terkkua myös tapsalle.

    Tuohan on Vanajaveden laskujoki Vanajavesi loppuu Lepaalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Tuohan on Vanajaveden laskujoki Vanajavesi loppuu Lepaalle.

    Olet vain kateellinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Olet vain kateellinen.

    Ai maantieteelle?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ai maantieteelle?

    Et vain ymmärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Et vain ymmärrä.

    En, en kyllä ymmärrä. Karttaa ihan katson. Lepaan pohjois puolelta lähtee kapea joenuoma kohti Hattulaa ja Hämeenlinnaa. Matalissa kohdissa joenuoma on levinnyt muutamissa kohdissa mm Hämeenlinnan keskustan seutu ja Kernaalanjärvi ja joki näyttää päättyvän lopulta Mommilanjärveen. Miksi Mommilanjärven nimi on Mommilanjärvi ja Kernaalanjärven nimi Kernaalanjärvi jos ne ovat samaa jokea kuin Hämeelinnan kohdallakin oleva "Vanajavesi". Hämeenlinnan järvi voisi olla ok nimi, mutta Vanajavedeksi tuota ei kyllä voi kutsua. Virtauskin sen jo todistaa. Joki se on. Ei järvi. Tai sitten jokainen joki onkin lahti.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tuohon kummallisuuteen ei liene mitään muuta syytä kuin hämäläisten kateus pirkkalaisia kohtaan. On se prkl meilläkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    En, en kyllä ymmärrä. Karttaa ihan katson. Lepaan pohjois puolelta lähtee kapea joenuoma kohti Hattulaa ja Hämeenlinnaa. Matalissa kohdissa joenuoma on levinnyt muutamissa kohdissa mm Hämeenlinnan keskustan seutu ja Kernaalanjärvi ja joki näyttää päättyvän lopulta Mommilanjärveen. Miksi Mommilanjärven nimi on Mommilanjärvi ja Kernaalanjärven nimi Kernaalanjärvi jos ne ovat samaa jokea kuin Hämeelinnan kohdallakin oleva "Vanajavesi". Hämeenlinnan järvi voisi olla ok nimi, mutta Vanajavedeksi tuota ei kyllä voi kutsua. Virtauskin sen jo todistaa. Joki se on. Ei järvi. Tai sitten jokainen joki onkin lahti.

    Virtaakin etelään Janakakkalaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Virtaakin etelään Janakakkalaan.

    Hyvä kun on virtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Hyvä kun on virtaa.

    Kas kun ei ole sentään Pohjanmeri tai Atlantti laitettu nimeksi. Kun niihinkin menee jonkinlainen puro tai lahdenpohjukka.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Kas kun ei ole sentään Pohjanmeri tai Atlantti laitettu nimeksi. Kun niihinkin menee jonkinlainen puro tai lahdenpohjukka.

    Olet laukalla mitä käytät.

    Äänestä

Mikä ihmeen tarve ihmisellä on lähteä juomaan kallista kahvia johonkin kahvilaan?
Johtuuko siitä, että halutaan näyttää, että rahaa on vaikka sitten toisessa hetkessä valitetaan, että ei oo rahaa ees ruokaan?

Äänestä
  • On opittu joskus hyvinvointivaltion aikoina kahvilakulttuuri. Silloin kaikilla oli siihen varaa. Että mennään vähäksi aikaa istumaan ja juttelemaan ja ostetaan kahvia. Nykyään se on enää eliitin huveja. Kahvi ja pulla maksavat yli koko päivän budjetin köyhille.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    On opittu joskus hyvinvointivaltion aikoina kahvilakulttuuri. Silloin kaikilla oli siihen varaa. Että mennään vähäksi aikaa istumaan ja juttelemaan ja ostetaan kahvia. Nykyään se on enää eliitin huveja. Kahvi ja pulla maksavat yli koko päivän budjetin köyhille.

    Huono juttu siinä jää parisuhteitakin paljon syntymättä kun ei ole varaa kutsua toista kahville, eikä rohkene toisen kotiinkaan heti mennä.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Huono juttu siinä jää parisuhteitakin paljon syntymättä kun ei ole varaa kutsua toista kahville, eikä rohkene toisen kotiinkaan heti mennä.

    Eiköhän ne parisuhteet solmita nykyään nettimaailmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Eiköhän ne parisuhteet solmita nykyään nettimaailmassa.

    Aika hajutonta&mautonta.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Eiköhän ne parisuhteet solmita nykyään nettimaailmassa.

    Juodaanko kahvit siis ruudun ääressä kumpikin kotonaan?

    Äänestä

oliko keskiajalla kahviloita. tämä aluehan on tarkoitettu keskiajalle. ja kyllä viikinkit järjesti parisuhteita. oravan nahoilla.

Äänestä
  • Kestikievareita ainakin oli teiden varsilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Kestikievareita ainakin oli teiden varsilla.

    Ei ollut edes teitä.

    Äänestä

  • Keskiajasta en tiedä mutta nyt menee kahvilaa nurin kuin heinää. Ei kannata kun ihmisten rahat on niin vähissä eikä palkat nouse ikinä tai joo joskus 0,1%

    Äänestä

Kuka pöhkö lähtisi Linnanpuistoon asti kahville? Varmaan siellä muutyaman viikon kahvila pysyisi toiminnassa (tai ainakin siihen asti, kun starttirahat on käytetty). Aloittaja voisi itse kokeilla kahvilan pitoa Linnapuistossa, niin huomaisi aika äkkiä, miten se lyö leiville.

Äänestä
  • Muutama viikko menisi uutuudenviehätyksen nimiin, sitten loppuis asiakkaat.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Muutama viikko menisi uutuudenviehätyksen nimiin, sitten loppuis asiakkaat.

    Elää vielä viime vuosituhatta kun oli vielä oikeasti tapana viettää aikaansa puistoissa löhöten.

    Äänestä

Eipä ole kosolti kiinnostuneita kahvilayrittäjiä ilmaantunut, kirjoitti HäSa tänään 2.10. eikä tule ilmaantumaankaan. Ovat yrittäjät sen verran fiksuja etteivät lähde investoimaan tuollaiseen paikkaan keskustan laitamille ja toivomaan että asiakkaita ilmaantuu säällä kuin säällä kantamaan säkeittäin rahoja yrittäjälle.

Äänestä
  • Varsinkaan jos valmista rakennustakaan ei paikalla enää ole - miksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Varsinkaan jos valmista rakennustakaan ei paikalla enää ole - miksi?

    Päätöksen, kuka saa perustaa ravintolan/kahvilan Linnanpuistoon tekee viranhaltijapäätöksellä kaupunkirakennejohtaja Tarja Majuri. Hankkeen onnistuminenhan on tuolloin siis lähes varma.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Päätöksen, kuka saa perustaa ravintolan/kahvilan Linnanpuistoon tekee viranhaltijapäätöksellä kaupunkirakennejohtaja Tarja Majuri. Hankkeen onnistuminenhan on tuolloin siis lähes varma.

    Kun ei ole tulossa eikä tule yrittäjää niin päätös on selvä kuten hyvin kirjoitit. Olen samaa mieltä. Kuopattu kahvila.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Varsinkaan jos valmista rakennustakaan ei paikalla enää ole - miksi?

    Ei ole rakennettu otaksun

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Päätöksen, kuka saa perustaa ravintolan/kahvilan Linnanpuistoon tekee viranhaltijapäätöksellä kaupunkirakennejohtaja Tarja Majuri. Hankkeen onnistuminenhan on tuolloin siis lähes varma.

    "Puistokin" pelkkä siirtonurmikkoaavikko.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    "Puistokin" pelkkä siirtonurmikkoaavikko.

    Todellakin hieno puisto. Voimme kaikki olla ylpeitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Todellakin hieno puisto. Voimme kaikki olla ylpeitä.

    Ai hei jere.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Todellakin hieno puisto. Voimme kaikki olla ylpeitä.

    Pilalla mikä pilalla ja veronmaksajien rahat menneet kankkulan kaivoon!

    Entisessä puistossa ei ollut mitään vikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Pilalla mikä pilalla ja veronmaksajien rahat menneet kankkulan kaivoon!

    Entisessä puistossa ei ollut mitään vikaa.

    Ainakin Museoviraston, ELY-keskuksen ja Luonnonsuojeluliiton mielestä, saman käsityksen jakavat käsittääkseni suurin osa meistä käyttäjistäkin. Mutta tärkeintähän teillä on pöhinä ja kaverien/vaalirahoittajien lompuuki.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Ainakin Museoviraston, ELY-keskuksen ja Luonnonsuojeluliiton mielestä, saman käsityksen jakavat käsittääkseni suurin osa meistä käyttäjistäkin. Mutta tärkeintähän teillä on pöhinä ja kaverien/vaalirahoittajien lompuuki.

    Rakkaat varjostavat puuni joille juttelin ovat poissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Ai hei jere.

    Tarkoitit tietysti jörö.

    Äänestä

Puiston uudistamista tuki kaupunki, ELy-keskus, Museovirasto ja luontojärjestöt. Persut oli ainoana vastaa ja nyt hävettää kun hyvä tuli.

Äänestä
  • Tykkään vastustaa kaikkea. Olenko persu?

    Äänestä

  • Hyvä, että kerroit kuka laittoi turhaan hankkeeseen veronmaksajien rahat.

    Muistakaa äänestää perussuomalaisia jotka ovat veronmaksajien puolella.

    Äänestä

Kanattaisiko puiston kahvila avata näin lauantaina jo seiskalta. Väkeä liikkeellä varmasti paljon.

Äänestä
  • Varsinkin sunnuntaisin seitsemältä aamulla on pilvin pimein väkeä liikenteessä.

    Äänestä

Silloin tällöin eli tosi harvoin istahdan kahville Goodmanissa (S-kaupan kahviosta saa jopa bonukset). Ei tulisi mieleenkään lähteä kahville Linnanpuistoon, kun en siellä muutenkaan käyskentele koskaan. Ymmärrän oikein hyvin penseitä yrittäjiä, jotka eivät aiheesta innostu.

Äänestä
  • Eivät se sinun takiasi jätä yritystä perustamatta. Käyskentele sinä missä haluat.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Eivät se sinun takiasi jätä yritystä perustamatta. Käyskentele sinä missä haluat.

    Näin on. Jos perustan kahvilan paikkaan A perustan sen lähinnä heille, jotka käyskentelevät paikassa A enkä niille jotka käyskentelevät paikassa B

    Äänestä

Kuules nyt hölmö aloittaja järjen ääntä. Kyllä tuoretta pullaa saa monesta muusta paikasta paljon helpommin kuin talsimalla Linnanpuistoon asti.

Äänestä
  • Voihan sinne woltatakin.

    Äänestä

Biltemassa kahvi ja pulla maksaa euron ☕🍮.

Äänestä
  • Oho halpaa täytyypä käyskennellä sielläkin joskus.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Oho halpaa täytyypä käyskennellä sielläkin joskus.

    Istutuksiakin kuin Linnanpuistossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Istutuksiakin kuin Linnanpuistossa.

    Ne on jotain muovipalmuja. Linnanpuistossa on oikeita puita

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Ne on jotain muovipalmuja. Linnanpuistossa on oikeita puita

    Niinhän sinäkin luulet

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Niinhän sinäkin luulet

    On tullut käyskenneltyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    On tullut käyskenneltyä.

    Minä kyllä käyskentelen yleensä ihan muualla kuin Linnanpuistossa, en ole käynnyt siellä moneen vuoteen. Tuskin lähtisin jonkin kahvin (oletettavasti kitkerän) ja pullan perään jatkossakaan sinne suunnalle. Onnea vaan yrittäjälle, joka uskaltautuu tuollaiseen ilmiselvästikin tappiolliseen yritykseen.

    Äänestä

Älkää nyt vaan kukaan ehdottako, että kaupungin varoilla pitäisi perustaa joku pullakahvila Linnanpuistoon, kas kun ei kaupunginpuistoon tai tapahtumapuistoon, uimahallinrantaan tai, tai ... Kuvitelkaa nyt hyvät ihmiset, miten joku kahvila voisi menestyä missään muualla kuin muutamilla keskeisimmällä Hämeenlinnan kaduilla, ostoskeskuksissa tai torin ympäristössä.

Äänestä
  • Tarja Majuri varmaan kohta ilmoittaa perustavansa eläkepäivillään kahvilan sinne linnanpuistoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Tarja Majuri varmaan kohta ilmoittaa perustavansa eläkepäivillään kahvilan sinne linnanpuistoon.

    Perustais edes vessan.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Perustais edes vessan.

    Käy kotonasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Käy kotonasi.

    Ei ole sellaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Ei ole sellaista.

    Hieno homma.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Hieno homma.

    Olet niiiin kade.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Olet niiiin kade.

    Olet niiiiiiiiiiiiiin vanha.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Olet niiiiiiiiiiiiiin vanha.

    Niin non olet.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Niin non olet.

    Osui & upposikin. Kuin vanhaan mummoon. Haha. Vanhussanonta ja irstas sellainen. Eivät osaa käyttäytyä niin näitä kuulee jopa cittarin kassalla huudellaan viattomille työntekijöille kun tarjouskahvi on finiitto.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Osui & upposikin. Kuin vanhaan mummoon. Haha. Vanhussanonta ja irstas sellainen. Eivät osaa käyttäytyä niin näitä kuulee jopa cittarin kassalla huudellaan viattomille työntekijöille kun tarjouskahvi on finiitto.

    Siellä kaccalla käkit.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Siellä kaccalla käkit.

    Vanhusta jurppii täpöillä

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Vanhusta jurppii täpöillä

    Puhalla ntalosi nurin

    Äänestä

Lopeta hössötäminen katsotaan ensin paljonko puiston remontti tulee aikanaan maksamaan .

Äänestä
  • Hössötämiseen tulisi laittaa kaksi t-kirjainta.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Hössötämiseen tulisi laittaa kaksi t-kirjainta.

    Kansakoulusäälivitonenasialla.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Kansakoulusäälivitonenasialla.

    Tyypillinen nuorisolainen luusei

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Tyypillinen nuorisolainen luusei

    Luusei lienee jonkinlainen kala?

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Luusei lienee jonkinlainen kala?

    Olet käsittänyt väärin. Se on anagrammi.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Olet käsittänyt väärin. Se on anagrammi.

    Eihän tuosta saa mitään järkevää sanaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Eihän tuosta saa mitään järkevää sanaa.

    No eihän se sitä alunperinkään ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    No eihän se sitä alunperinkään ollut.

    Kuka on Alun Perin?

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Kuka on Alun Perin?

    Seiluun asunnoton kumminkaima.

    Äänestä

Maksetaan nyt ensin puiston remontti ja odotetaan loppulaskut selviksi ja tehdään vaikka datakeskus siitähän saa kunnolla kiinteistö veroa !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Toivotaan että joku paikallinen leipomo tarttuu tilaisuuteen että saadaan tuoretta pullaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu