Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla ja käy täällä heiluttelemassa käsiään. Tätä menoa emme ole enää pitkään itsenäinen kunta. Näykkelis haluaa varmaan liitosta Lapuaan.
Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Anonyymi-ap
174936
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 174
Vanhimmat
Kunnanjohtaja tekee hyvää työtä, muun muoassa ehdotti lakkauttamista joutilaille viroille.
Erinomaista esimerkkiä.
Rohkea veto koeajalla, eikös valtuusto päätä kunnanjohtajan palkkaamisesta
Kaikkea muuta kuin hyvää työtä! Tapa toimia osoittaa jo kykenemättömyyden asioiden hoitoon.
Ikävää, ettei valittu eikä ilmeisesti edes kysytty, huomattavasti pätevämpää ja yhteistyökykyisempää oman kylän henkilöä.
Ei ehkä miettinyt loppuun asti. Tai sitten kaikki pitävät valtuustoa kumileimasimena.
Paras on!
Tiedettiin tuo. Kauhavan liittää Kepun mallin mukaan.
Tuohan oli tiedossa Näykkis kaappasi pallon. Nyt häärää Kepun tuella ja tuhoaa kunnan.
Verot palkasta saa Lapua
V. tun kepu
Meillä on hyvä kunnanjohtaja ja talousjohtaja. Uskaltavat puuttua heti kun taloustilanne heikkenee. Huonoja talousuutisia satelee päivittäin. Esim Seinäjoki, sivistyspuolen säästö tarve 800.000€/irtisanomisia.Tampere 10 milj. Säästö tarve. Vimpelin talous nyt 1.2 milj € miinuksella, jne..
Ei ole hyvä kunnanjohtaja ja viestiä tästä tulee muualtakin.
Onham tämä nähty jo vuosibsitten. Ei puututtu. Ei mietitty.
Mutta ei nämä säästöjen vastustajat ymmärrä taloudesta yhtään mitään suurin osa on varmaan saanut itse jo lopputilin ja ollaan niin johtajaa
Hyvät ratkaisut persut vaan marisoo niinkuin tapana niillä on ei kannata niitä kuunnella.
Ihana ihminen on.
Kyllä se teille luupäisille pohjalaisille välttää. ;)
Kujalan Sari olis ollu hyvä. Lappajärveläinen. Vielä siinä käy että
Näykki lähtöö. (hupiukko)
Ei käy se on Itäkyläläinen
Eipäs olekaan, vaan lappajärveläinen.
Ei lähde mihinkään.
Oli ja iso!
On se kumma juttu, ettei miehet kestä jos tänne olisi palkattu kunnon pätevä johtaja meidän omalta kylältä. Vaihtoehdot joko Kujala tai Ahvenniemi. Nyt piti saada mies kepun jäsenkirjalla ja siihen.se pätevyys jääkin.
On se kumma kun ois pitäny valita semmoinen kuka ei halunnu. Lopeta nyt typerä parjaaminen kun se johda mihinkää. Paljastuu vain sun typeryys. Kirjoita välillä Tipusta kun sinne menee vähintään 300.000 €😄😄
Ompas tämä kumma kun persut, kokoomus, SDP halusivat myös jäsenkirja miehen 😄 Voiko joku ajatella oikeasti noin lapsellisesti oikeasti
Pakko on!
Näytti ainakin todellisen luonteensa, kun johtajaksi päästyään antoi heti potkut entisille työkavereilleen.
Oisko pitänyt palkata lisää väkeä
Ketään ei olisi tarvinnut ensimmäiseksi irtisanoa.
Onneksi et ole johtaja
Ei. Mutta jokin syy oli, että antoi heti potkut.
Säästöpaineet kunnassa, kun talous kuralla.
Hyvä! löysät pois ja työteho tappiin. Vieläkin on löysää ja tehottomuutta koneistossa. Loppuu suojatyöpaikat, kun väännetään ruuvi kireälle.
Tässä oikea asenne
Miksi yhdyskuntainsinööri sitten sai jäädä?
Mä luulen, että hallituksen jäsenet eivät tunteneet muita kuin nämä neljä lappajärveläistä työntekijää. Siksi heidät valittiin. Valinnanvaraa kuitenkin oli, kun 75 työntekijää kunnassa, joista aika moni jo eläkeiän saavuttaneitakin.
Alajärven kunnanjohtaja pani Ojanperän lähtemään
Hän tekee TÖITÄ koko työpäivän!
Voihan sieltä potkia lisää peruksiin, anna lista vaan?
Luulo ei ole tiedon väärti
Yt:t on käyty koko henkilöstön kanssa, vai eikö käyty sittenkään, kun listoja kyselet
Ensinnäkin kirvesmiehen nimikkeet lakkautetaan ja toinen eläköityy ja toisella nimike vaihtuu sitten nämä rakennustarkastaja ja vapaa-aikasihteeri toisella varmasti rakennuslupien vähäinen määrä ja toisella myös työ mikä voidaan helposti yhdistää muille että ihan järkeviä päätöksiä sanon minä kun säästöjä joudutaan miettimään ja myös tulevaisuudessa
Kyllä mutta mitä tekee joku vapaa-aikasihteeri 8 tuntia päivässä ei sitten yhtään mitään järkevää
Näin on, joutaa lähteä hakemaan oikeita töitä.
Sanoppa se. En kehtais nostaa palkkaa, jos istuisin somettsmsssa suurimman osan työviikkoani.
Näykkis on paras! Paras johtaja on.
Tekeekö? Oikeasti? Vai juoko kahvia? Tauolla?
Töitä tekee
Ehkä se kuuluu työnkuvaan?
Samaa mieltä olen. Lusmurit saa saadakin kenkää.
Vanhemmat ihmiset eivät ehkä ymmärrä, että kännykkä on tämän päivän työväline. Nopein tapa, kun pitää tavoittaa ihmiset ja saada tietoa eteenpäin.
Paljon enemmän kuin sinä olet koko elämäsi aikana saanut aikaan.
Se, että verovaroilla tuettuna olet nojaillut lapioon 40 vuotta, niin ei ole tuottavaa vaan järjetöntä.
Pitää olla paikallinen, että saa kenkää.
Vai tekeekö?
No perustelut on heppoiset. Ja väheneekö työ, jos kuitenkin tehtäviä jaetaan.
Somettaa ja ja ihailee peilikuvaansa
Kyllä niillä töitä löytyy helposti muualta.
Sitä ei epäile kukaan, mutta se ei ole kyllä mikään laillinen irtisanomisen peruste.
Kyllä taloudellisista syistä minusta voidaan irtisanoa ja tehostaa toimintaa näin tekee muutkin alat niin miksi valtio tai kunta ei voisi saa kertoa jos tietää asiasta paremmin
Kyllä se Näykki vaan saa aikaan eikä ole muitten vietävissä.
Näykkelis älä kehu täällä itteäs
Näykkis saa runsaasti kehuja kuntalaisilta, vuosia on huudettu, että kunnassa on liikaa väkeä, nyt otettiin parhaimmat löysät pois, ehkä muutama olisi voinut olla lisää.
Tai sitten on. Tuskin on tätä itse keksinyt, vastavalittuna.
Missä sitä on kuntalaiset kehuneet?
Toisaalta olis ollut hauska seurata jos yhdyskuntainsinööri olisi korvattu vapaa-aikasihteerillä niin sitä sekasotkua ei olis kukaan kunassa pystynyt selvittää
Lyhyen ajan sisällä eläköityy lisää henkilöstöä mikää ei estä näitäkään irtisanottuja hakee kyseisiä paikkoja jos vaan kiinnostaa
Jospa vaan odotellaan rauhassa, mitä nämä rivivaltuutetut saavat selville irtisanomisista selville ja millaisia vastatoimia suunnittelevat. Nauttiiko koeajalla oleva kunnanjohtaja ja hallituksen jäsenet valtuuston luottamusta.
Eikös käytännössä samat henkilöt ole molemmissa päättämässä, hallitus on palkannut kys. henkilöt, heillä on myös oikeus irtisanoa työsopimus, pulinat pois ja katse eteenpäin ilman suhmurointia.
Taitaa olla myös että nuo rivivaltuutetut ei ymmärrä taloudesta ja työtehtävien taloudellisuudesta hölyn pöläystä
Ymmärsivät tai ei, valtuusto on kuitenkin ylin päättävä elin. Lehtitietojen mukaan kokevat, että heidän yli on nyt kävelty.
Siltä on vain onnistuneesti viety valtaa kunnan hallintosääntöuudistuksessa.
Ei 3 valtuutettua ole sama kuin valtuusto. 19 jäsentä on valtuustossa
Missä asiassa on kävelty heidän yli, hallituksella on valtuudet päättää henkilöstöasioista ilman valtuustoa, ja nämä muutamat mahdolliset valtuusto kapinoitsijat taitavat olla vielä jääviä kys. asiassa?
Ei 7 hallituksen jäsentäkään ole sama kuin valtuusto, 19 jäsentä on valtuustossa
Kuka ei osaa laskea ku kolmeen🤣🤣🤣🤣
Onneksi valtuusto voi vaatia sitä myös takaisin.
Miten ovat jäävejä?
Tätä minäkin ihmettelen. Olihan esim. Ollilan Jarikin päättämässä kunnan työntekijöiden irtisanomisista ja lomautuksista, vaikka sisko on yksi kunnan työntekijöistä
Turha ja kallis vierasvenesatamakin rakennettiin ja nyt annetaan potkuja. Millaista taloudenpitoa siellä kunnassa tehdään. Nyt kärsitään huonoista ratkaisuista. Tuntuu että tuurilla mennään eikä osata katsoa yhtä vuotta pidemmälle.
Edellisellä kunnanjohtajalla oli visioita.
https://www.jarviseutu-lehti.fi/rahoitus-viela-hukassa-mutta-visio-kirkas-lue-mita/12150380
Ei minkäänlaista realismia. Kuntapäättäjiä vietiin satanolla.
Joo, NYT SITTEN MUUTAMA VALTUUSTON JÄSEN HERÄSI, KUN HEIDÄN PÄÄTÖKSIEN TAKIJA IRTISANOTTIIN MUUTAMA HENKILÖ KUNNASTA, olisivat silloin heränneet vastustamaan kunnanjohtajan VISIOITA!
Nyt tehdään oikeita toimia. Ruuvia on pakko kiristää , jos firma hakee säästöjä. Työn tekoa sekä tuottavuutta on tehostettava. Irtisanottuja on kymmenittäin enempi, mikäli joudumme pakkoliitokseen. Nämä eivät ole tunne asioita, kovia keinoja, mutta välttämättömiä, kun rahaa ei ole pyärittää järjestelmää.
Nyt tehdään toimia joihin on jouduttu huonon taloudenpidon takia. Ja Näykin vajavaiset taloudepitotaidot oli tiedossa jo Lapuan Kerkän tiimoilta.
Liittyä voi vapaaehtoisestikin tai tehdä kuntayhteistyötä enemmän. Onko varmasti kaikki mahdollisuudet ja vaihtoehdot käyty läpi. Sitä pitää selvittää.
Höpö höpö huonot päätökset tehty jo alasaran aikana nyt laitetaan asioita kuntoon
Miksi näistä ei ikinä opita?
Hotellin ja Halkosaaren huvikeskuksen tukeminen. Paljonko niihin menee vuodessa?
Ilmoita sitten tulos, kun olet saanut asiat selvitettyä
Tätä tarkoitinkin. Taloudenpito on ollut huonoa. Alasaran piikkiin tämä kaikki varmasti halutaan laittaa mutta kunnassahan on virkamiehiä, tekninen johtaja etunenässä, jotka ovat yhtä lailla olleet asioita ”hoitamassa”.
Valtuuston kuuluisi olla perään katsojana mutta kontrolli on pettänyt.
Paljon!!!!
Tekninenjohtaja=nykyinen kunnanjohtaja mielellään näin tekee. Miksi hän on katsonut teknisenäjohtajana tehotonta toimintaa? Olisi esittänyt rakennustarkastaa pihalle ja hänen tehtävien itselleen ottamista. Mutta ei. Nyt on hyvä esittää, kun työt ei siirry itselle.
Aloittajan kysymykseen vastaus on, että oli.
On täällä muutama erikoinen kirjoittaja toinen väittää että johtaja romuaa lisää töitä/rahaa, toinen ettei halua töitä lisää. Sulle tiedoksi ettei tekninenjohtaja sano ketään viranhaltijaa irti
Mutta esittelee. Eli vastuu hänelläkin.
Tuskin on. Esim tekninen johtaja voisi olla yhteinen toisen kunnan kanssa.
Tekninenjohtaja ei esitä viranhaltijan irtisanomista. Kannattais pikkusen paneutua hallintosääntöön, en kuin alkaa täällä viisastelee
Oletko sitä ajatellut, että niistä ajoista hän olisi voinut jopa oppia taloudenpitoa, siksi tehnyt oikeita päätöksiä kunnan talouden tervehdyttämiseksi irtisanomalla löysää työvoimaa?
Jos tekninen johtaja sanoo valtuutetuille tai hallituksen jäsenille, että näihin investoihin esim. vierasvenelaituriin on kunnalla varaa. Niin eikö hän silloin ole antanut päättäjille väräätietoa. Nyt ollaan sitten kusessa.
Niinkö hän on sanonut?
Halkosaareen kaavoitetut kerrosalaneliöt kasvaisivat kaavamuutoksella 1 500 neliöstä 6 500 neliöön. Näykki painottaa, että vaikka kaava mahdollistaisi jopa 10-kerroksisen kerrostalon rakentamisen, ei sellainen välttämättä toteudu. - On investoijasta kiinni, millaista rakentamista alueelle syntyy.
Mitään näyttöä ei ole siitä että jotain olisi oppinut. Vuosia on ollut aikaa oppia mutta tässä sitä nyt ollaan.
Eikös kunnanjohtaja päätä kunnan asioista?
Hän voi esittää eteenpäin noin tehtävän ääliö
Kyllä kassaa valvoo joku muu kuin tekninen johtaja. Valtuusto ne on päättänyt. Heille olisi todellinen taloustulanne pitänyt kertoa.
No lue se pöytäkirja. Tule sitten kirjoittelemaan.
Näykki on kunnanjohtaja. Ja hän on vastannut 144 pykälän esityksestä.
Näykkelis vastasi aikoinaan teknisestä eikä tuonut esityksiä, että hän voisi ottaa rakennustarkastajankin tehtävät, kun ei oikein ole töitä kummallakaan.
Pienemmistä asioista voi kunnanjohtaja päättää itsenäisesti. Päätösvalta isommissa asioissa on valtuustolla. Kunnanjohtaja ja virkamiehet esittelevät ja myyvät asiat valtuustolle päätettäväksi. Suurin vastuu talousasioissa on virkamiehillä. Valtuusto siis tekee päätöksen virkamiesten tuottaman ja esittelemän tiedon perusteella.
Sitä ennen(ennen Näykkistä) rakennustarkastajalle esitetiin osaa Näykkiksen tehtävistä, ei kelvannut vedoten suureen työmäärään, siksi Näykkis oli palkattava tehtävään?
Mutta hän päättää asioista.
Ei tietenkään halunnut
Miksi olisi, kun vastapuoli ei suostunut ottamaan näykkiksen töitä.
Juu, pienistä asioista
Peukutin toimille joita joudutaan tekemään aikaisemman kunnan huonon taloudenpidon takia.
En peukuttanut arviolle uuden kunnanjohtajan taidoista.
Edellinen kunnanjohtaja oli sellainen yli-innovatiivinen "taivaanrannan maalari" joka pani rahaa menemään ja sai kunnanpäättäjiä vietyä "kuin pässiä narusta"
Nyt on talous kuralla ja joudutaan tekemään isoja leikkaustoimia että edes jotenkin selvitään omana kuntana.
Turha juuri tullutta uutta kunnanjohtajaa syyttää.
Hän sai valmiiksi uponneen kuntalaivan jota yrittää nostaa pinnalle.
Tsemppiä vaan hänelle.
Nyt päättäjät Kuntataloudesta kaikki löysät pois ja ei mitään suuria investointeja. Se merkitsee isoja leikkauksia ja rahanyörien tiukentamista.
Peruspalvelut kuten terveydenhoito ja koulutus kunnan turvattava, mutta järjestöt, vapaaehtoiset ja kolmas sektori voi ottaa hoitaakseen esim kuntalaisten liikunnan, vapaa-ajan ja harrastoiminnasta huolehtimisen ja kehittämisen.
Tekninen puoli on Näykin aikana pistänyt haisemaan. Rahaa on palanut. Että kyllä tässä hänenkin tuhlailujaan siivotaan.
Rakennushankkeet jäihin!!!!
Kuka tänne muuttaa tai ostaa edes vapaa-ajan asuntoa, onhan se jo nähty.
Pitäis olla palveluja, kauppoja että kukaan Lappajärvelle enää haikailee. Kurja sanoa näin entisestä kotikunnasta joka pilattu.
Ei mitään uusia kerrostaloja, ennenkä palvelut.
Matkailuvalttina olisi ollut sisävesiristeulyt. Veannetar tai uusi vene ja kesäaikaan risteilyjä Kivitipussa Saarikentällä, Kesäteatteriin ja Länsirannalle. Ehkä myös anniskelu/ ruokailu alukseen.
Kunnanjohtaja vaihtoon, niin tilanne rauhoittuu.
Ei ollut virhe.
Ei niin. Nyt koeajalla työsuhteen voi päättää päättymään heti ja aloittaa liitosneuvottelut. Ne vois onnistuakin, kun meillä ei olisi kunnanjohtajan palkkakustanuksia rasitteena seuraavat viisi vuotta.👌
Älä nyt näykkelis noin sano. Tiedät hyvin, että oli.
Paras on!
Ei ole eromassa.
Ei ollut virhe! Ihana ihminen on. Pidän hänestä todella paljon.
Pois peilin edestä
Koska JM tuntee talon tavat ja oli organisaation sisältä, hän oli päättäjien mielestä paras vaihtoehto.
Kyllähän hän oli paras tuosta hakijaporukasta.
Hah ha. Nauraa...
Vaikeaa on enää työssään jatkaa, kun on ensimmäiseksi suututtanut kunnan työntekijät ja osan valtuutetuista irtisanomisilla ja lomautuksilla. Samalla meni kuntalaisten luottamus. Ei jatkoon.
Akkalauma olisi olut katstrofi.
Höpö höpö nämä säästötoimet on pakollisia ja suunta täysin oikea että turhat pois
Kenet on suututtanut, itse kuulen eri kyliltä pelkkää kehuja, se että kunta ottaisi vaan enemmän ja enemmän velkaa ja verojen korotuksia, siksi että saataisiin joutilaita pidettyä töissä, ei varmaan tyydyttäisi kuntalaisia pitkään.
Kannattaisi seurata myös somea, niin tietäisit kenet kaikki hän on suututtanut. Omalla nimellähän nuo mielipiteensä antavat. Sitten tiedät enemmän.
Somessa ei ratkaista kunnan asioita. Siellä yleensä äänessä suurisuisimnat, joilla ei ole kokonaisuus hallinnassa.
Talouden realiteetit nyt sanelee etenemistä, eikä yksittäiset henkilöt.
Ei kaikki viisaus ole hallituksen jäsenien päässä, vaikka ne itse niin luulevatkin. Eikä varsinkaan nykyisen kunnanjohtajan päässä, joka ei edes asu täällä. Somessa sentään kirjoitetaan omalla nimellä, täällä taas anonyymisti, jopa kaikki valtuutetut eivät uskalla mielipidettään omalla nimellään kertoa.
Mutta jos ne yksittäiset henkilöt ovatkin enemmistö. Pitääkö taas ruveta kapinaan ja kerämään nimiä, ennenkuin hallitiksen jäsenet uskovat.
Paras hän on
Onko se sama porukka siellä vastaan, jotka vastusti tuulivoimaloita, heille on varmaan jäänyt päälle se ajatus, että rahaa saa tarvittessa seinästä?
Nauraa
Kuntalaisilla on oikeus mielipiteeseensä, lapset ja nuoret ovat sydäntä lähellä monessa ikäluokassa. Kukaan ei ole vielä omalla nimellä halunnut anssin irtisanomista, toisin kuin täällä.
Samaa sakkia, ainakin osittain. Muutama on tullut järkiinsä ja on pahoillaan kunnalle aiheuttamasta 5 milj. € veromenetyksestä
Säästöt hyväksyisi, jos kaikkia virkoja olisi tarkasteltu tasapuolisesti. Näin ei ole tehty.
Jos olisi, niin Moisio olisi mainittu, ei jatku. Inwest olisi mietitty. Sivistysjohta×reksi, tekninen johtaja, yhdyskuntainsinööri jne.
Siinä virkoja, joissa olisi voinut tehdän yhteistyötä eri kuntien kanssa.. Ei varmastikaan mietitty. Köksän ope kuitenkin on yhteinen Perhon kanssa. Eli jossain kohtaa näitä mietitään. Mistä lie johtu...
Olisi ollut reilua laatia kunnon tiedote ja avata prosessia. Kaikki tutaan liittyvät asiakirjat kun ovat julkisia.
Ei ole kunnan päättäjilläkään tietoa mistään. Vierasvenesatama, surkuhupaisa investointi, 500.000 euroa. Vain yksi esimerkki tyhmyydestä.
Lappajärvi on kuin Gennesaretin järvi!
Lapuaan emme halua kuulua
Paras byaaah byaaah mikä vitsi. Miksei ole päässyt muualle mihin hakenut? Todellinen emämoka oli kun tänne palkattiin. Kyllä nyt pitää muutaman ottaa peili käteen että kuinkas tässä näin kävi. Kaksi hyvää olisi ollut tarjolla, mutta pelkääkö osa sedistä älykkäitä naisia?
Kyllä ne pelkää.
Akkalaumalla ei koskaan saavuteta mitään hyvää, se on nähty jo muualla.
Nythän on varsinainen mies trio johdossa. Kuka on majakka?
Akat kateellisena?
Toisessa ketjussa annettiin ymmärtää, että sivistystoimenjohtaja on se jota nämä miehet tottelee.
Johtaja on paras!
Mies työhön!
Naiset itkee
Iso virhe
Näykki oltuaan tekninen johtaja on suurimpia syitä siihen että talous on kuralla. Nyt pääsi kunnanjohtajaksi ja korjaa tehtyjä virheitä irtisanomisilla.
Asia on juuri noin. Invest oy ja Kiviriippaan pitää löytyä rahaa jostain.
Valtuutettujen pyhät lehmät
Nämä lehmät eivät vaan lypsä mitään, syövät vaan.
Valtuustohan nämä virkamiesten esitykset siunaa mutta päätökset tehdään virkamiesten esitykseen pohjautuen. Mikäli virkamies ei ole kykenevä hallitsemaan taloudellisia vaikutuksia ja kokonaisuutta niin kriisi on väistämätön.
No jos kivitippu laitetaan kiinni ja kylmilleen niin taas itketään että pitää se olla että parempi näin että säästetään ja vähennetään turhia palkkakuluja
Viisainta olisi tehdä kuntaliitos, ennen kuin on pakko. Jatkuva säästäminen ei tuo kuin kurjuutta lisää. Nyt on hyvä hetki, kun kunnanjohtaja on vielä koeajalla.
Halveempi Kivitippu on kuin Inwest kk-tasolla.
Minkä kuntien kanssa kuntaliitosta ehdottaisit?
Jos pakko tehdä, niin sitten Vimpelin ja/tai Alajärven kanssa.
Ei velkaisen Kauhavan kanssa!
Lappajärvi on kuin Gennesaretin järvi!
Unohtakaa riitanne! Tulkaa kastautumaan tulevana viikonloppuna
Joo ukko Atrialla. Kunta kaatuu.,
Eihän tämä ymmärrä kun sianlihasta
Hyvä johtaja kunnanjohtaja ja hallintojohtaja
Hallintojohtaja on hyvä, kunnanjohtaja ei.
Täällä taas samat kylän äijät vinkumassa.
Vuodesta toiseen. Myöntäkää nyt jo, että olette äänestyspolitiikallanne ajanut asiat metsään. Nyt pitäisi kelkka kääntää, niin "eiei minä tiedän kaiken olen juntti".
Kahvikuppia tuijoteltu jossain Mäntylässä, Koskikievarissa tai Kivitipussa viimeiset 20 vuotta. Tuottavaa työtä ei ole tehty sekuntiakaan.
Puhutko itsestä
Ehdottomasti virhehän se on ja suuri palkata kykenemättömiä ja muodin vuoksi.
Oliko ensimmäinen hallituksen kokous ja heti joutuu parsimaan.
Toivotaan ettei ollut.
Mutta parempi lopettaa tuo kallis Kivitipun elvyttämisyritys.
Se juna meni aikoja sitten.
Mikä Invest sitä on yrittänyt elvyttää.
Se toimintaa kannattaa lopettaa ainakin toistaiseksi.
Ei mitään Matkailuivvestointeja enää, ne kalliit innovaatiot nähty.
Ainoa joka vois ehkä kesäaikaan kannattaa, on Veannatteren tyyppinen Järviristeily yhdistettynä Kesäteatteriin ja Vimpelin pesäpalloon ja pidempiin reitteihin järvellä tarjoilun kera. Jopa kokoustamismahdollisuutta "paatilla"
Ja "paattiin" anniskeluoikeudet ja esim keittolounas. Vähän niin kuin Kokkolassa on Tankariin tai Kalajoella Kallaan.
Vanha ideahan veannetar jo on. Kivitippu osti itselleen -90 luvun alussa. Oli suosittu silloin. Sitä en tiedä, miksi kunta päätti ostaa laivan ltselleen, tuskin on tuottoa ollut kunnalle, sekin pitäisi myydä pois, turhaan hylätty ja jätetty märkänemään laituriin,
Kuka on näykkelis? Kuulostaa ihan kikkelis kokkelilta?
Onko se edes johdossa? Taitaa muut viedä ja tämä ei edes vikise.