Täysin ala-arvoista käytöstä ukrainalaiselta!

Ukrainalainen Hanna Okhota ja venäläinen Julia Tjumgalakova kohtasivat nyrkkeilyn EM-kilpailujen naisten 48-kiloisten sarjan loppuottelussa tällä viikolla Bulgarian Sofiassa.

Venäläinen Tjumgalakova voitti EM-kultaa tuomariäänin 5–0.

Expressen-lehti kertoo, etteivät ottelijat tervehtineet toisiaan ennen ottelua eivätkä kiittäneet toisiaan ottelun jälkeen niin kuin nyrkkeilyotteluissa tavanomaisesti toimitaan.

Expressenin mukaan Okhota häipyi myös palkintoseremoniasta heti hopeamitalinsa saatuaan, eikä jäänyt palkintopallille odottamaan seremonian päättymistä.

Itänaapurimme mediassa tapahtumia ei katsottu hyvällä.

– Kansainvälisen liiton on ryhdyttävä kurinpitotoimiin ukrainalaista urheilijaa vastaan. On olemassa tiettyjä menettelytapoja, ja hänen on noudatettava niitä, sanoi venäläispoliitikko Alexander Zhukov venäläiselle Match TV:lle Expressenin mukaan.

– Näyttää vähintäänkin typerältä ja epäkunnioittavalta, totesi puolestaan Venäjän nyrkkeilyliiton nokkamiehiin kuuluva Eduard Kravtsov Expressenin mukaan.
1065
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jonkinlaisia sanktioitahan ukrainalainen tuosta tempustaan nyt aivan varmasti saa.

1Äänestä

Kuinka monta ukrainalaista ammattiurheilijaa on kuollut Venäjän sotatoimien seurauksena vuodesta 2022 lähtien?

Äänestä
  • Satoja jollei jopa tuhansia.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Satoja jollei jopa tuhansia.

    Aika paljon, sanoisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Satoja jollei jopa tuhansia.

    Ukrainan sodan aikana on kuollut yli 650 ukrainalaista huippu urheilijaa ja valmentajaa.
    Luku on tuore, eilen tarkastettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ukrainan sodan aikana on kuollut yli 650 ukrainalaista huippu urheilijaa ja valmentajaa.
    Luku on tuore, eilen tarkastettu.

    NO HUH HUH!

    Äänestä

"TYHMÄNYLPEÄ"!!!

Äänestä

Ihan oikein teki ukrainalainen.

1Äänestä

Ukrainalaisita urheilijoilta puuttuu sivistys.

Äänestä
  • Eihän omena kauas puusta putoa. Mistä ne nyt sivistyksen olisivat saaneet kun venäläisen kanssa veljeskansaa. Ja vaikka nyt Venäjä Ukrainan valtaakin niin on siitä opettajaksi ?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ukrainalainen Hanna Okhota ja venäläinen Julia Tjumgalakova kohtasivat nyrkkeilyn EM-kilpailujen naisten 48-kiloisten sarjan loppuottelussa tällä viikolla Bulgarian Sofiassa.

Venäläinen Tjumgalakova voitti EM-kultaa tuomariäänin 5–0.

Expressen-lehti kertoo, etteivät ottelijat tervehtineet toisiaan ennen ottelua eivätkä kiittäneet toisiaan ottelun jälkeen niin kuin nyrkkeilyotteluissa tavanomaisesti toimitaan.

Expressenin mukaan Okhota häipyi myös palkintoseremoniasta heti hopeamitalinsa saatuaan, eikä jäänyt palkintopallille odottamaan seremonian päättymistä.

Itänaapurimme mediassa tapahtumia ei katsottu hyvällä.

– Kansainvälisen liiton on ryhdyttävä kurinpitotoimiin ukrainalaista urheilijaa vastaan. On olemassa tiettyjä menettelytapoja, ja hänen on noudatettava niitä, sanoi venäläispoliitikko Alexander Zhukov venäläiselle Match TV:lle Expressenin mukaan.

– Näyttää vähintäänkin typerältä ja epäkunnioittavalta, totesi puolestaan Venäjän nyrkkeilyliiton nokkamiehiin kuuluva Eduard Kravtsov Expressenin mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu