Molemmat näyttävät kuihtuneilta ja ammatillinen arvovalta ja uskottavuus katosivat. Näkee miten kuihtunut Aki ei saa yhtä vahvaa otetta hintaneuvotteluissa enää kuin aiemmin sai. Iso koko antaa aina arvovaltaa ja kunnioitusta. Rääpäleet jäävät aina jalkoihin. Molemmat vaikuttavat muutenkin tässä uudessa tuontantokaudessa jotensakin vaisuilta ja ei ole entistä energiaa! Kyllästyttääkö koko ammatti jo?
Markkukin väsäilee väkinäisesti jotain rompetta myyntiin ja nekin on väännetty ihan väkisin, ei ole enää entisen laisia kivoja esineitä valmistunut.
Myös tavaroiden voitto on pienentynyt selvästi vanhoista ajoista. Yleisö salissa on vaisua ja innotonta eikä kuparipannukaan nouse enää useisiin satasiin valtavalla huutokisalla.
Loppuuko sarja tämän jälkeen?
Markkukin väsäilee väkinäisesti jotain rompetta myyntiin ja nekin on väännetty ihan väkisin, ei ole enää entisen laisia kivoja esineitä valmistunut.
Myös tavaroiden voitto on pienentynyt selvästi vanhoista ajoista. Yleisö salissa on vaisua ja innotonta eikä kuparipannukaan nouse enää useisiin satasiin valtavalla huutokisalla.
Loppuuko sarja tämän jälkeen?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ei se ohjelma lopu. Ovat tv suojelukohde.
Sinunkos hanuria sekin hiertää
Syöpä kuihduttaa ennen lopullista.
Sulla juopa
elä ota ennää
Hanki lobotomia hönö
Varmaan itse vaativat ohjelman jatkoa, jos ne on tiputtaneet palkkiotaan niin saavat jatkaa. Ilman tv ohjelmaa tuolla huutokaupassa ei kulkisi puoli Suomea kesälomareissuillaan.
Nimen ommaan ja kiven kovvaan
Toivottavasti kukaan ei haksahda ostamaan tuota kauppaansa kun nyt yrittävät kaupitella. Huutokauppana ei kannata koska tv-tuotanto häipyy.
No eipä ole viime aikoina ollut tavaratarjonta kovinkaan kummoinen, melkein joka kirpputorilla pöydissä samoja tavaroita halvemmalla ostettavissa
Äitis vaan tarjoo sitä kuivaa turskaansa eikä kauppa käy 🤣😅
Kapakala on terveellistä.
Vielä jotkut hölmöt maksaa Palsanmäelle ylihintaa kun se on se juttu. Todellakin kirppareilta ja Torilta saa halvemmalla.
Temulta saa kaiken, ruokaa huomioimatta.
Siis sinun ostospaikka
Kaikenlaista se laihduttaminen saakin aikaan. 🤣
Eniten tossa uudessa kaudessa ärsyttää se kapinen rakki. Miksi helkkarissa sitä rakkia näytetään koko ajan ja Heli työntää sitä asiakkaidenkin syliin väkisin. Juu ja jos tykkää nyt siitä rakistaan niin pakkoko sitä on ohjelmassa koko ajan tuoda esille ja rapsutella? Voisi kai sitä katsella ja paijata muuna aikana!
Toinen mikä ärsyttää on joka tuotantokautinen Mersu-mainonta ja nyt kaikista pahimpana sekin. Joo tiedetään jo että Aki ja Markku ovat Mersu-miehiä ja osa tavarantuojistakin, mutta ei se Märssu nyt niin über-auto ole että kannattaisi kehua retostella. Vai maksaako Veho tuosta jotain?
Tuotannon leasingpirssi. Heli on niin onnellinen synnytyksen jälkeen, että työntää jälkeläistään jokaiselle. Onhan siinä samaa näköä.
Siis koira on tuotannon liisinki vai Akin paku-Mersu?
Mersua ei nykyään tarvitsisi kovin kehua, ei ole enää mikään kaksinen ja muista erottuva merkki. Sisustus nuorisomuotia bligbling ja tekniikka vikaherkkää.
Koomista on tuo rakin kanteleminen rintavaossa joka paikkaan. Ihme ettei ole vaatettanut sitä vauvan vaatteille...... Kun olin pieni lapsi meillä oli pari kissaa ja sitten tuli kissanpentuja. Siskojen kanssa laitettiin niille nuken vaatteita ja ne nukkuivat söpösti pahvilaatikosta tehdyssä pedissä. Joskus niille tuli leikkiyskä, mitattiin kuumetta ja leikkihaavat käärittiin harsolla, leikittiin sairaalaa. Sunnuntaina laitettiin äidin huulipunatipsut kisujen suulle ja jotain röyhelöä kaulaan, sitten yritettiin syöttää kermaa lusikalla. Tässäpä vinkkejä Helille miten voi jalostaa yhteiseloa.
Onko sillä piskillä pentuvaunut?
Niin tuosta muistinkin, meillä oli tietysti nukenvaunut ja tuuditimme kissalapsia vaunuissa, nuket saivat silloin nukkua ruususenunta sängyissä piirongin nurkassa.
Helin koira näyttää kasvavan aika vauhtia, kauankohan kantelee kun käsivarretkin aika löysänä lerpottavat. Todellakin vois mennä vaunuostoksille. Ja ostosmatkoille isi pakkaa rattaat autoon.
Valvottaakohan se perillinen öisin keikaria?
Hän, joka toista nimiitelee joksikin, on itse juuri sellainen
Saapi nähä kun tulevat keväällä takaisin Espanjasta muuttolintujen lailla onko paino noussut, koska usein niin käy rajun laihduttamisen jälkeen. Usein lisäkilojen kanssa. Jos eivät ole leikkuuttaneet suoltaan ja mahanahkojaan niin kyllä makkaraa ja pullaa mahtuu.
Tuleekohan tuosta koirasta kuinka suuri.
Onkohan se Heli imettänyt koiraa. Kokoajan rakki pyörii mukana niin kai sen pitää maidolla elää kun ei voi jättää kotiin naksuja syömään.
Jos se aki hoitaa se imetyksen, hmmm
Joko keisarillinen pariskunta on lähtenyt appelsiineja popsimaan.