Jeesus puhui paljon vertauksia mm. mammona ja Jeesus.

Luuk &:
35 Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.
36 Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.
37 Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
38 Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin."

Jumala on siis hyvä myös kiittämättömille ja pahoille ja palkitsee heitä monesti runsaasti; heillä on terveyttä ja rahaa ja kaikkea mahdollista täälä ajassa, muttei mitään iankaikkisuudessa. He menettävät kuollessaan kaiken. Eivätkä pääse iankaikkiseen elämään.

Jeesus kehoitti siis tekemään hyvää vihollisillekin ja lainaamaan heille myös rahaa tai muuta, mitä hän tarvitsee ..

Palkka maksetaan siitäkin sitten perillä, kun saamme katsella Jeesusta kasvoista kasvoihin.

Meidän tehdävämme ei ole myöskään tuomita, tuomiovalta on Jeesuksella viimeisellä tuomiolla, jolle pahantekijät ja Jeesuksen hylkääjät joutuvat.

Jos me annamme anteeksi, niin meillekin anteeksi annetaan .. tämä sama ajatus on Isä meidän rukouksessa..

Annetaanko meille hyvä mitta, täällä ajassa jo - ei anneta, vaan vasta perillä, kun saamme palkkamme Jeesukselta, joka on on meidän Herramme, kun hän tulee takaisin. Silloin saamme takaisin hyvän mitan, kukkuraisen ja puhdistetun ja sullotun. Me tiedämme, ettei raha ole taivaan valuuttaa. Jeesus ei koskaan maksa Mammona jumalan valuutalla.

Palkka maksetaan aina taivaan valuutalla perillä. Taivaan valuutta säilyy ikuisesti meillä, sitä ei voi kukaan meiltä enää viedä iankaikkisuudessa.

Jeesus varoitti meitä rahasta eli mammonasta! Ette voi palvella rahaa ja Jeesusta.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hoos.3:5 Sitte Israelin lapset palajavat ja Herraa heidän Jumalaansa etsivät, ja Davidia kuningastansa; ja heidän pitää pelvolla tuleman Herran ja hänen hyvyytensä tykö viimeisellä ajalla. Biblia (1776)

Äänestä

Jes.62:11 Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti: Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso, hänen palkkansa on häen mukanansa, hänen työnsä käy hänen edellänsä. Jes.40:10. Sak.9:9. Matt.21:5. Joh.12:15.

Äänestä

Ei, ei ja vielä kerran ei.

Ei sitä Raamattua noin lueta. Ei tuosta mitään tulee jos muka aletaan rakastaa ja hyvää tekemään.

Pitää viikko jankuttaa samaa herjaa ja hurmaatua sotahulluudesta.

Siinä ei Jeesuksia tarvita.

Äänestä

Pitää sitä vähän katsoa mitä opetuksia Jeesukselta opikseen.

Voi noitakin lukea, mutta ei viikkoa jankata niitä.

Äänestä

Luuk.6:35 Kuitenkin rakastakaat teidän vihollisianne ja tehkäät hyvää, ja lainatkaat, ja älkäät mitään siitä toivoko: niin teidän palkkanne on suuri, ja teidän pitää oleman Ylimmäisen pojat; sillä hän on laupias kiittämättömiä ja pahoja kohtaan. Biblia (1776) Ps.37:26.

Äänestä

Ps.37:9 Sillä pahat hävitetään, mutta jotka Herraa odottavat, he perivät maan.

Äänestä

Ei usko tule siitä että viikon jankkaa asioita, vaam että uskoo oikeasti

Äänestä

Jeesus lopetti vertauksien puhumisen.

Joh. 16:25

"Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä.

Joh. 16:29

Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Luuk &:
35 Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.
36 Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.
37 Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
38 Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin."

Jumala on siis hyvä myös kiittämättömille ja pahoille ja palkitsee heitä monesti runsaasti; heillä on terveyttä ja rahaa ja kaikkea mahdollista täälä ajassa, muttei mitään iankaikkisuudessa. He menettävät kuollessaan kaiken. Eivätkä pääse iankaikkiseen elämään.

Jeesus kehoitti siis tekemään hyvää vihollisillekin ja lainaamaan heille myös rahaa tai muuta, mitä hän tarvitsee ..

Palkka maksetaan siitäkin sitten perillä, kun saamme katsella Jeesusta kasvoista kasvoihin.

Meidän tehdävämme ei ole myöskään tuomita, tuomiovalta on Jeesuksella viimeisellä tuomiolla, jolle pahantekijät ja Jeesuksen hylkääjät joutuvat.

Jos me annamme anteeksi, niin meillekin anteeksi annetaan .. tämä sama ajatus on Isä meidän rukouksessa..

Annetaanko meille hyvä mitta, täällä ajassa jo - ei anneta, vaan vasta perillä, kun saamme palkkamme Jeesukselta, joka on on meidän Herramme, kun hän tulee takaisin. Silloin saamme takaisin hyvän mitan, kukkuraisen ja puhdistetun ja sullotun. Me tiedämme, ettei raha ole taivaan valuuttaa. Jeesus ei koskaan maksa Mammona jumalan valuutalla.

Palkka maksetaan aina taivaan valuutalla perillä. Taivaan valuutta säilyy ikuisesti meillä, sitä ei voi kukaan meiltä enää viedä iankaikkisuudessa.

Jeesus varoitti meitä rahasta eli mammonasta! Ette voi palvella rahaa ja Jeesusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu