On arvioitu että sosiaaliturvan leikkaukset moninkertaistavat rikollisuuden määrän. Vankilapaikat ei riitä millään. Ne on nyt jo täynnä. Mitäs sitten tehdään?
Riittääkö vankilat
Anonyymi-ap
971
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Samaan koppiin vaan useampi vanki, miksi heille pitäisi järjestää mitään luksusta.
Itsehän ovat vankilaan halunneet.
Voi voi kyllä tämä Suomi on kohta ihan kauhea kehitysmaa. Oikeistohallitus on tuhonnut lähes kaiken hyvän parissa vuodessa. Ja tuloerot senkuin kasvaa vaan. Ei ole järkevää kyllä sen vaan sanon.
Jos ei riitä, niin ei hätää; Venäjän vankilat on tyhjillään, sinne voi sijoittaa.
Siperia opettaa!
Kohtahan sinne pääset.
Vankilat on hyvä bisnes tulevaisuudessa. Amerikassa monet rikastuu niillä ja yhteiskunnalta saa hyvät hillot vähän kuin lastensuojelustakin. Vankilat yksityistettävä!
t : Kokoomuslainen
Eihän tää kai ketään yllätä, että näin käy?
Jokainen vanki on jonkin puolueen jäsen ja vapauduttuaan on välittömästi porukassa saartamassa jotakin kodinomistajaa tai muun kiinteän omaisuuden omistajaa. Että sellainen oikeistolaisuus tällä kertaa.
Jos näin on, kannattaisiko parlamentti ja rise yhdistää. Saataisiin sitä paljon puhuttua synergiaetua? Sijoituspaikaksi ehdotan Sevettijärveä. Poroaitausten ympäröimä avokalterilaitos eräoppaineen. Saathaisiin myös työpaikkoja pohjoiseen.