Oikeudessa kuultu kaupungineläinlääkäri kuvasi tilannetta sellaiseksi, että eläimiä haluttiin ottaa pelastettaviksi, vaikka niiden tarpeista ei ollut riittävästi tietoa, osaamista tai muita voimavaroja.
Oulun käräjäoikeus ratkaisi Taivalkoskella tapahtuneen eläinsuojelurikosasian, jossa eläinten hoidon puutteet jatkuivat lukuisista tarkastuksista ja määräyksistä huolimatta. Hevosia ruokittiin eritteiden likaamalta karsinanpohjalta, lampaat laihtuivat ja sairaita eläimiä jäi ilman asianmukaista hoitoa.
Vastaajina olivat nykyisin 44-, 72- ja 48-vuotiaat eläinten hoidosta vastuussa olleet henkilöt. Kaikkia kolmea koskenut tekojakso ulottui helmikuusta 2021 kesäkuuhun 2024. Lisäksi 44- ja 72-vuotiaita syytettiin kahden kanin hoidon laiminlyönneistä kesäkuun 2024 ja tammikuun 2025 välisenä aikana. Käräjäoikeus antoi ratkaisunsa syyskuun lopulla.
– Tämäkin mainos olisi ollut piilossa Tilannemedian Mainokseton-jäsenyydellä –
Samasta maakunnasta
Yrittäjä vaihtoi osamaksukoneet eteenpäin Vaalassa - Vetosi nuoruuden tyhmyyteen
4.10.2026 06.00
Eläimet otettiin hyvällä tarkoituksella, hoitokyky ei riittänyt
Suurimman osan eläimistä omisti 44-vuotias, mutta käytännön päävastuu hoidosta oli jäänyt vanhimmalle vastaajalle. 48-vuotias omisti yhden hevosen, vastasi pääasiassa rakennuksen kunnossapidosta ja hoiti eläimiä ajoittain. Kaikki myönsivät olleensa vastuussa eläinten hyvinvoinnista.
Oikeudessa kuultu kaupungineläinlääkäri kuvasi tilannetta sellaiseksi, että eläimiä haluttiin ottaa pelastettaviksi, vaikka niiden tarpeista ei ollut riittävästi tietoa, osaamista tai muita voimavaroja. Eläimiä oli liikaa hoidettavana, ja hoitokyky heikkeni ajan myötä. Tarkastuksilla annettiin runsaasti ohjeita, joita noudatettiin vain harvoin.

Käräjäoikeus piti selvänä, etteivät vastaajat olleet hankkineet eläimiä tarkoituksenaan aiheuttaa niille kärsimystä. Hyvä tarkoitus ei kuitenkaan poistanut vastuuta toistuvista laiminlyönneistä.
Katon romahdusvaaran jälkeen petti toisen pitopaikan lattia
Hevosten karsinat olivat märkiä ja likaisia, ja eläimillä havaittiin lantapanssaria. Kun yhden pitopaikan katon romahdusvaara todettiin maaliskuussa 2024, hevoset siirrettiin muualle. Uudessa paikassa hevosen jalka meni lattialankun läpi. Lattia korjattiin myöhemmin.
Hevosten ulkoilu oli riittämätöntä, kavio- ja hammashoitoa oli laiminlyöty eikä juomavettä ollut jatkuvasti saatavilla.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuka?
Miksi niitä pitää ottaa..
Ei tässä mitään vakavaa!
Saman tyylisiä pikku-uutisia kuulee silloin tällöin vanhusten ja sairaitten hoitokodeista. Minä itse pian 83 v ja aion muumioitua betoniläävääni. Joku joskus sitten löytää jäännökset... Hoitotahdokseni kirjoitin, että poltetaan ja tuhkat tuuleen eikä pippaloita eikä muita ilmoituksia. Joka ei välitä eläissä, ei tarvitse välittää kuoltuanikaan.