Miksi alvariinsa Israelissa ramppaavat kristittyjen herätysliikkeiden pastorit eivät edes yritä käännyttää juutalaisia Jeesuksen seuraajiksi ?
Ovat siellä hiiren hiljaa asiastaan mitä muuten kuuluttavat kuuluville ja jopa kuuroille korville.
Ovat siellä hiiren hiljaa asiastaan mitä muuten kuuluttavat kuuluville ja jopa kuuroille korville.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Pastorit tietävät, että Raamatun mukaan Israelin kansallinen herääminen tapahtuu Jumalan omassa aikataulussa vasta lopun aikoina, kun pakanakansojen täysi luku on tullut uskoon. Herätysliikkeiden tehtävä on nyt käännyttää pakanoita ja vain tukea Israelia, sillä juutalaisten kääntyminen on profetioissa varattu Jumalan suoraksi lopunajan teoksi, ei turistien hoidettavaksi.
Niin niin tulee kuin Jeesus tuli aikoinaan lupauksensa mukaan mutta maali vaan siirtyy ja siirtyy.
Miksi eivät sitten käännytä tai edes yritä ?
Et siis ymmärrä mitä kirjoitin? Suosittelen tutkimaan raamattua jos haluat todella ymmärtää. Ja nyt en tarkoita tutkimisella sitä, että kysyt tekoälyltä joitain irrallisia säkeitä, vaan omistat raamatulle ensi alkuun vaikka osa-aikaisesti muutaman vuoden. Kun olet lukenut ajatuksella kannesta kanteen pari kertaa, niin tule sitten tänne inttämään.
btw. messiaaninen juutalaisuus on kasvussa
Monta viihdyttävää satumaisen mielikuvituksen tuottamaa kirjapainosta olen lukenut.
Raamattua en edes koneälyltä kysele.
Miksi he eivät edes yritä käännyttää juutalaisia Jeesuksen seuraajiksi Jumalan antaman sanan ja tehtävänsä mukaisesti ?
Mistä tiedät ettei jumala käyttäisi juuri turisteja työnsä loppuunsaattamiseen. Tutkimattomat ovat herran tiet. Vielä lisäksi ylpeys käy lankeemuksen edellä, varsinkin uskovan, ei pitäisi ylpeillä esittämällä olevansa paremmin perillä jumalan aikeista kuin muut ihmiset.
"Herätysliikkeiden tehtävä on nyt käännyttää pakanoita ja vain tukea Israelia"
Mitä tukea Israel tarvitsee? Lisää aseita ja rahaa vai..?
"Yhdysvaltojen ja Israelin asevoimat käyttävät moderneissa konflikteissa maailman edistyksellisintä sotateknologiaa, joka painottuu ilmaylivoimaan, verkostokeskeiseen sodankäyntiin, korkeateknologiseen ilmapuolustukseen sekä täsmäaseisiin. Maat tekevät tiiviisti yhteistyötä, ja monet Israelin käyttämistä aseista ovat joko amerikkalaista alkuperää tai maiden yhdessä kehittämiä.
Aseistus voidaan jakaa viiteen pääkategoriaan:
1. Ilmailu ja hävittäjät
Ilmavoimat ovat molempien maiden strategian ydin.
• Hävittäjät: Molemmat maat käyttävät viidennen sukupolven F-35 Lightning II -häivehävittäjiä (Israelin versio tunnetaan nimellä F-35I Adir). Lisäksi käytössä on laajasti F-15- ja F-16-hävittäjien moderneja versioita.
• Taisteluhelikopterit: AH-64 Apache -helikoptereita käytetään maajoukkojen tukemiseen ja täsmäiskuihin.
2. Ilmapuolustus- ja ohjusjärjestelmät
Israelin ja Yhdysvaltojen ilmapuolustus on monivaiheinen ja integroitu kokonaisuus.
• Iron Dome (Rautakupoli): Israelin kehittämä järjestelmä lyhyen kantaman rakettien ja droonien torjuntaan.
• David's Sling ja Arrow (Nuoli 2 & 3): Keskipitkän ja pitkän kantaman ohjuspuolustusjärjestelmät, jotka on kehitetty yhteistyössä yhdysvaltalaisen Raytheonin kanssa. Arrow 3 pystyy torjumaan ballistisia ohjuksia ilmakehän ulkopuolella.
• Patriot ja THAAD: Yhdysvaltojen valmistamat ja operoimat raskaat ilmapuolustusjärjestelmät, joita on sijoitettu myös Lähi-itään suojaamaan alueellisia kohteita.
• Iron Beam (Rautasäde): Israelin käyttöön ottama uusi 100 kilowatin lasertykki, joka tuhoaa drooneja ja raketteja erittäin edullisin laukaisukustannuksin.
3. Maataistelu ja panssarivaunut
• Merkava Mk 4: Israelin oma päätaistelupanssarivaunu, joka on varustettu edistyksellisellä Trophy-omajärjestelmällä (aktiivinen suojajärjestelmä, joka tuhoaa sinko- ja ohjuslaukaukset ilmasta).
• M1 Abrams: Yhdysvaltojen armeijan raskas päätaistelupanssarivaunu.
• Raskaat panssaroidut miehistönkuljetusvaunut: Esimerkiksi Israelin Namer ja Eitan sekä Yhdysvaltojen Bradley-taisteluajoneuvot.
4. Droonit ja miehittämättömät järjestelmät (UAV)
Miehittämättömien lennokkien merkitys tiedustelussa ja iskuissa on kasvanut valtavasti.
• Tiedustelu- ja isku-droonit: Esimerkiksi Israelin valmisteiset Hermes 450/900 ja Eitan-lennokit sekä amerikkalaiset MQ-9 Reaper -järjestelmät.
• Kamikaze-droonit (loitering munition): Räjähteillä varustetut lennokit, jotka etsivät maaleja itsenäisesti tai kauko-ohjatusti.
5. Tykistö ja jalkaväen aseet
• Täsmäpommit ja -ohjukset: JDAM-sarjoilla ohjattaviksi muutetut pommit (GPS-ohjaus), Hellfire-ohjukset sekä Spike-panssarintorjuntaohjukset.
• Tykistö: M109-panssarihaupitsit (155 mm) ovat molempien maiden tykistön selkäranka. Yhdysvallat käyttää lisäksi laajasti mobiileja HIMARS-raketinheitinjärjestelmiä.
• Käsiaseet: Jalkaväellä on käytössä muun muassa M4A1-rynnäkkökiväärejä, Israelin omia Tavor- ja Arad-kiväärejä sekä Negev-kevytkonekiväärejä."
Palestiinalaiset avuttomat siviilit sitä tukea tarvitsisivat, sillä heillä ei ole muuta kuin kiviä.
"Palestiinalaiset avuttomat siviilit sitä tukea tarvitsisivat, sillä heillä ei ole muuta kuin kiviä."
Matt.25
31 Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
37 Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
38 Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.
"Herätysliikkeiden tehtävä on nyt käännyttää pakanoita ja vain tukea Israelia"
Mitä tukea Israel tarvitsee, sillä Israelia fanittavien kristittyjen profeetta tietäjä Bileam todistaa, että Israel on LEIJONA eli PETO.
Miten lampaat tukevat Leijonaa?
4. Moos. 24:9
Se on kyyristynyt, se on laskeutunut maahan kuin leijona, niinkuin naarasleijona-kuka uskaltaa sitä häiritä? Siunattu olkoon, joka sinua siunaa, kirottu, joka sinua kiroaa!
LAMPAAT tukevat tietenkin kaikkia kärsiviä...niitä, joihin heidän Pelastajansa (UhriKaritsa itsekin) samaistuu, mutta VUOHET tukevat Leijonaa, joka vastapalkkioksi siunaamisesta sitten pelastaa heidät...tai niin he ainakin kuvittelevat...
"Mistä tiedät ettei jumala käyttäisi juuri turisteja työnsä loppuunsaattamiseen."
Miten Israelia palvovat turistit muka voisivat julistaa siionisteille evankeliumia Jeesuksesta, sillä evankeliumiin kuuluu aivan olennaisena osana >>SYNTIEN ANTEEKSIPYYTÄMINEN/SAAMINEN<< ?
Eiväthän Israelin fanittajat näe siionistien toimissa mitään väärää, sillä heidän pelastusoppiinsa kuuluu "Israelin siunaaminen", joka siis käytännössä tarkoittaa sitä, ettei juutalaisia saa kritisoida yhtään mistään tai "joutuu Jumalan kiroamaksi".
>>>> Joten ellei ole mitään anteeksipyydettävää, niin EI TARVITSE silloin myöskään anteeksiantoa, eikä siten myöskään Jeesusta.
>>>>EIKÄ Israelin fanittaja SAA SANOA siionisteista mitään kielteistä..."että he muka nyt tekisivät jotain syntiä"...jonka perusteella tarvitsisivat anteeksiantoa, koska fanittaja itse >>> "menettää silloin oman pelastuksensa".
Joten sen sijaan että Israelin fanittajat noudattaisivat Jeesuksen opetuslapsilleen antamaa lähetyskäskyä, he odottavat vaan, että Jumala tekee jonkin HOKKUSPOKKUSTEMPUN siionisteille, niin että nämä ihan itsestään käsittävät tekevänsä jotain pahaa >> jonka vuoksi tulevat synnintuntoon >> jonka seurauksena kokevat tarvitsevansa Jumalan anteeksiantoa.
Samaan aikaan "Jeesuksen seuraajien" ihailu/palvonta välittää heille AIVAN PÄINVASTAISTA VIESTIÄ; "ette tarvitse mitään parannuksentekoa mistään"/"olette Jumalan silmäterä ihan sellaisenaan"/"älä tapa -käsky ei koske teitä".
Kaikki Vanhan testamentin profeetat tuomitsivat Israelin pahat teot, kuten myös Jeesus ja Johannes Kastaja. Samoin myös jokainen terveellä ymmärryksellä varustettu vanhempi ymmärtää, että lapsille on asetettava rajoja, jotta heille kehittyisi käsitys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin.
Siionisteille ei tällaista ymmärrystä kehity, jos he kuulevat koko ajan vain pelkkää Israelin propagandaa, jossa palestiinalaiset epäinhimillistetään ja heitä itseään nostetaan jalustalle, tekivätpä he sitten ihan mitä tahansa vääryyttä tai pahuutta, ja jota propagandaa "kristittyjen" kritiikitön ihailu vielä vain vahvistaa.
>>>>>>Pastorit tietävät, että Raamatun mukaan Israelin kansallinen herääminen tapahtuu Jumalan omassa aikataulussa vasta lopun aikoina, kun pakanakansojen täysi luku on tullut uskoon.<<<<<<
-----------------
Jos "pastorit" lukisi Raamatusta
”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.”
Room. 10:17 FB38
------------
Ei juutalainenkaan käänny ellei kuule evankeliumia, ilman sitä hän ei voi tulla elävään uskoon. Hänenkin silmät tulee avata evankeliumin terveellä julistuksella.
------------------
”Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän avaamaan heidän silmänsä,
että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
Sentähden, kuningas Agrippa, minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä, vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen soveliaita tekoja.”
Apostolien teot 26:16-20 FB38
”Tämän tähden juutalaiset ottivat minut kiinni pyhäkössä ja yrittivät surmata minut. Mutta Jumalan avulla, jota olen saanut tähän päivään asti, minä seison ja todistan sekä pienille että suurille,
enkä puhu mitään muuta, kuin minkä profeetat ja Mooses ovat sanoneet tulevan tapahtumaan, että nimittäin Kristuksen piti kärsimän ja kuolleitten ylösnousemuksen esikoisena julistaman valkeutta sekä tälle kansalle että pakanoille."”
Apostolien teot 26:21-23 FB38
HALLELUJAA Muut lukivat myös , Ei nostoja juuri nyt. AAMEN
Se on aina paha, kun jonkun pää on jo niin täynnä uskontoa, että normaali järjenjuoksu estyy.
Se on aina paha, kun joku vasemmistojihadisti kuvittelee edustavansa ”normaalia järjenjuoksua” ja julistaa omaa ylivertaisuuttaan maanisesti nimettömällä keskustelufoorumilla. Varsinkin silloin, kun itsereflektio näyttää jääneen ideologian jalkoihin.
Mitä sanoi mutta kuka s****na niin sanoi ?
Pitääpä mennä heti ja käännyttää tuo s****na Jeesuksen seuraajaksi.
Israelin juutalaiset saavat nyt odottaa pelastuakseen sitä Jumalaa kun minulla on muuta kiirusta.
Tappaminen on aina tuomittava suorittipa sitä kuka hyvänsä, ja millä keinoilla tahansa.
"Se on aina paha, kun joku vasemmistojihadisti"
Oletko lukenut sieltä Raamatustasi, että siellä kielletään sanomasta väärää todistusta lähimmäisestäsi, joten pyydäpä anteeksi, ettei tämä käskyn rikkominen jää tunnollesi ja ole todistuksena sinua vastaan viimeisenä päivänä!
Kannattako Israeliin mennä jeesustelemaan, että Jeesus on Herra hallelujaa, laulaa, Jeesus Jeesus ja hurmostella?
Mitä mahtavat tuumia moisesta?
Sanovatko, että Mooseksen me tiedämme, mutta kuka on Jeesus?
Job.22:30 Hän pelastaa senkin, joka ei ole viaton; sinun kättesi puhtauden tähden hän pelastuu. Job.42:8. Jaak.5:16.
Mutta Israelin luvattu kansa, miksi heille ei kuulu hyvä sanoma pelastavasta Jeesuksesta jotta voisivat kääntyä ja ottaa kasteen vastaan ?
Sopivaan saati epäsopivaan aikaan.
Et usko Jumalan Sanaa, vaan olet maailmanmielinen, Jumalan vihollinen: Näin Jumala sanoo: "Puhukaa suloisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä."
Jos toimin Jumalan ilmoituksen mukaan ja teen niin kuin Sana selkeästi ilmoittaa, niin mikä sinä olet minua nimittelemään ja tuomitsemaan!
Jumala ei ole hylännyt kansaansa!
Hyvin kuvaavaa, että tässäkin on taas lainaus jostakin Vanhasta testamentista, mutta JEESUKSEN SANAT, jotka itse laitoin, POISTETTIIN!
Joten laitanpa ne uudestaan ja katsotaanpa, poistetaanko Jeesuksen sanat jälleen, koska ne eivät sovi Israelin fanittajien opetuksiin.
Tehän nimittäin etsitte ne opetuksenne sieltä Vanhan testamentin/Vanhan liiton puolelta, vaikka ne ovat ristiriidassa Jeesuksen opetuksien kanssa, mikä on perin merkillistä, sillä eikö kristittyjen tulisi ensi sijaisesti olla JEESUKSEN SEURAAJIA, eikä Israelin seuraajia?
Matt. 28:19
Menkää siis ja tehkää KAIKKI KANSAT minun opetuslapsikseni...
Matt. 24:14
Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, TODISTUKSEKSI KAIKILLE KANSOILLE; JA SITTEN TULEE LOPPU.
JEESUKSEN MUKAAN evankeliumia tulee siis julistaa KAIKILLE KANSOILLE LOPPUUN ASTI !
Joten, jos olet eri mieltä Jeesuksen kanssa, niin esitäpä todisteesi, jotka kumoavat nuo Jeesuksen sanat, mutta Uuden testamentin puolelta, sillä kristitythän elävät nyt UUDESSA LIITOSSA...tai ainakin pitäisi elää...
Uuden testamentin mukaan evankeliumia piti ensin julistaa juutalaisille ja stten pakanoille:
Evankeliumin Sana juutalaisille: sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä."
Israelin palvojat kuvittelevat, että Jumala tekee jonkun HOKKUSPOKKUSTEMPUN lopun aikana, eikä heidän tarvitse toteuttaa Jeesuksen lähetyskäskyä.
Se on niin helppoa nykyään, kun kristittyjen ei tarvitse enää ottaa ristiään ja seurata Jeesusta, vaan voi vaan hurmostella ekstaasissa Israelia ajatellen ja etsiä Vanhasta testamentista materiaalia harhaoppeihinsa.
Mutta et kuitenkaan siellä Israelissa avaa suutasi juutalaisille evankelioimalla todistaen Jeesuksen pelastusta seuraajilleen.
Eikä muuten kukaan muukaan Jeesuksen valtakunnan käännyttäjä ?
Mitä siitä seuraa, jos esim lapselle ei aseteta koskaan mitään rajoja, sääntöjä tai seurauksia vääristä teoistaan ?
"Rajattomuus lapsen kasvatuksessa ja kasvuympäristössä on yksi merkittävimmistä tekijöistä narsististen persoonallisuuspiirteiden kehittymisessä. Vaikka narsismin taustalla on aina perinnöllisten ja ympäristötekijöiden monimutkainen vuorovaikutus, rajojen puute lapsuudessa vääristää lapsen käsitystä itsestään ja muista ihmisistä.
Rajattomuus voi ilmetä kasvatuksessa kahdella hyvinkin erilaisella tavalla, jotka molemmat voivat johtaa narsismin kehittymiseen:
1. HEMMOTTELEVA RAJATTOMUUS
Kun lapselle ei aseteta lainkaan rajoja, sääntöjä tai seurauksia, hänen kehityksensä häiriintyy.
• SUURUUSKUVITELMAN VAHVISTUMINEN: Lapsi oppii, että hänen ei tarvitse joustaa, odottaa vuoroaan tai sietää pettymyksiä. Hänelle kehittyy käsitys, että hän on muiden yläpuolella ja oikeutettu erikoiskohteluun (entitlement).
• EMPATIAN KEHITTYMISEN ESTEET: Koska lapsen ei tarvitse koskaan huomioida muiden rajoja tai tarpeita, kyky asettua toisen asemaan eli empatia jää puutteelliseksi.
• TODELLISUUSTAJUN VÄÄRISTYMINEN: Lapsi ei opi kohtaamaan reaalimaailman vastoinkäymisiä. Kun hän myöhemmin kohtaa kritiikkiä tai epäonnistumisia, hänen hauras omakuvansa ei kestä sitä, mikä voi laukaista narsistisen raivon tai suojautumismekanismit."
Sillä on siis ollut tarkoituksensa, miksi vanhan testamentin profeetat tuomitsivat juutalaisten pahat teot, kuten myös Jeesus ja Johannes Kastajakin tekivät. Pahoista teoista moittiminen ei ole antisemitismiä, eikä rakkaudettomuutta, vaan kuuluu yhtä lailla myös kristillisyyteen kuin juutalaisuuteenkin.
Ilm.3
17 Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; ETKÄ TIEDÄ, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
18 Minä neuvon sinua OSTAMAAN MINULTA kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä NUHTELEN ja KURITAN; ahkeroitse siis ja tee parannus.
En ole koskaan käynyt Israelissa, niin mitä höriset?
"Evankeliumin Sana juutalaisille: sen vaivanaika on päättynyt, että sen velka on sovitettu, sillä se on saanut Herran kädestä kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä."
Siionistithan tekevät JATKUVASTI SYNTIÄ, kun murhaavat avuttomia siviilejä, joista suuri osa on lapsia.
Onko tämä velka jo muka sovitettu ilman mitään katumusta ?
Ei se näytä kuuluvan palestiinalaisillekaan...
Vuohet uskovat, että heidän ainoa tehtävänsä Jeesuksen seuraajina on tukea Leijonaa eli sitä ei saa mennä häiritsemään millään jeesusjorinoilla, kun se saalistaa lampaita...
sinulla riittää noita aivopieruja jatkuvasti- ja kertoo suuresta lapsellisuudesta ja ajasta- kun nuoruudessa aukoi päätään - eli oli koulukieussaja. ts. sisus ei muutu, sekä tyhmyys haisee jatkuvasti
etkö koskaan kykene parempaan?
Paraskin puhuja, joka siunaat lastenmurhaajia ja esiinnyt silti valheellisesti kristittynä Jeesuksen seuraajana.
>>> Jeesus ei siunannut murhaajia...varsinkaan lasten murhaajia...vai väitätkö muuta ?
Ole itse MIES ja vastaa: SIUNASIKO JEESUS MURHAAJIA ?
Room.2:24
Sillä "teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa", niinkuin kirjoitettu on.
"Ole itse MIES ja vastaa: SIUNASIKO JEESUS MURHAAJIA ? "
Ei ole kyseisellä "Jumalan miehellä" selkärankaa tulla vastaamaan kysymykseen.
Joten saa muutkin vastata...
Juutalaisuudessa Jeesusta ei pidetä Jumalana, Jumalan poikana eikä messiaana, vaan juutalaiset palvovat ainoastaan Jahvea (hepreaksi JHWH), jota he pitävät yhtenä, jakamattomana ja ainoana Jumalana.
Juutalaiselle jumaluusopille ajatus Jumalan ruumiillistumisesta ihmiseksi on täysin vieras.
Kumma juttu. Suomalainen uskoon hurahtanut helluri tai muu hihhuli -kuvittelee tietävänsä asiat paremmin kuin mitä ne paikkakuntalaiset siellä Jerusalemissa, Israelissa.
Ennen kuin Joosef paljasti veljillensä kuka hän on oikeasti, hän ajoi kaikki egyptiläiset ulos huoneesta.
1. Moos. 45:
1 Silloin Joosef ei voinut kauemmin hillitä itseään kaikkien niiden nähden, jotka seisoivat hänen ympärillään. Hän huusi: "Antakaa kaikkien mennä pois minun luotani!" Niin ei ollut ketään saapuvilla, kun Joosef ilmaisi itsensä veljilleen.
2 Ja hän purskahti ääneensä itkemään, niin että egyptiläiset ja faraon hoviväki sen kuulivat.
HELLuntailaiset AINA vääntävät Jumalan Sanat kieroon, oman valheellisen oppinsa mukaiseksi.
sinun oppisiko mukaan raamattu pitäisi vääntää, että mukatotuus olisi IN.
ÄLÄ VIITTI. aina aina aina helluntai sitä ja tätä.-
se teissä tekee palstan paskanmakuiseksi
"Miksi alvariinsa Israelissa ramppaavat kristittyjen herätysliikkeiden pastorit eivät edes yritä käännyttää juutalaisia Jeesuksen seuraajiksi ?"
He, HELLarit ovat pelkureita:
Joh. 7:
13 Ei kuitenkaan kukaan puhunut hänestä julkisesti, koska he pelkäsivät juutalaisia.
Miten Apostoli Paavali toimi?
OLi valmis ottamaan kivi-sateita vastaan aina kuolemaan asti.
Paavali seurasi, Herran Jeesuksen opetusta:
Joh. 14:6
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
He HELLarit eivät vaella "Jeesus tiellä" vaan jossain omissa harhoissa.
He eivät julista totuutta vaan korvasyyhyyn.
Heillä, suurimalla osalla ei ole elämää, vaan ovat edelleen kuolleita tai toistamiseen kuolleita, rakastunee palvemaan maailmaa ja sitä mitä maailmassa on.
Kieroja ja pahoja, rahan ahneita palkka paimenia.
Joh. 10:13
Jeesus sanoo täysin selvästi: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Kirkon jäsenet ja kirkon viranhaltijat julistavat toista tietä ja toista evankeliumia, pelastavien sakramenttien sanomaa. Luterilaiset sanovat ja opettavat astuvansa oman kirkkolaitoksensa pystyttämän oven ja portin kautta Taivasten valtakuntaan,ns. kasteen armon kautta, kirkon omistamien armon välineiden avulla.
Jeesus opettaa kahdesta ovesta ja kahdesta tiestä. Toinen, jossa Hän itse on ovi ja tie ikuiseen elämään ja toinen helvettiin johtava avara portti ja leveä tie.
Luterilaisuudessa Jeesus ei ole ovi eikä tie Isän Jumalan luokse. Näin ollen kasteen armo, jonka kautta käydään sisälle luterilaisuuteen ja jonka luterilaiset sanovat olevan Taivaaseen, onkin ovi ja portti helvettiin.
Kirkko/kirkon sakramentit pelastaa katoliset ja luterilaiset.
Israel/Israelin siunaaminen pelastaa helluntailaiset ja muut karismaattiset.
Porttoseurakuntia kaikki.
Aikanaan asuin pohjoisIsraelissa. Aika hitaasti katsoivat kovasti uskovaisia kristittyjä.
Joulua ei siellä vietetty. Joulupäivänä mentiin töihin.
Joulu ei kuulu Kristuksen oppiin, vaan on otettu paavin kirkon toimesta pakanuudesta ja kristillistetty, kuten katolilaisuudessa on tapana kristillistää pakanuutta.
Heidän aikansa tulee. Juutalaisten. Eikä kukaan estä nytkään heitä kristinuskosta. Osa on kristinuskon saanut/löytänyt. Uskon että ihmiset käyvät israelissa koska heillä on ikävä Jeesusta tai he haluavat nähdä ja ymmärtää paremmin tuota aluetta. Siellä on ollut 2026 vuotta melko karua ja siellä on somorra ja komora alueet muistutuksena esim.
On tuhat syytä mennä Israeliin. Lisäksi siellä on aurinkoa ja turvallisempaa kuin yhdessäkään sen naapurivaltiossa. Suosittelen Israelin matkaa.
Israeliin lomailemaan meno on kuin ilkkuisi kärsiville palestiinalaisille, joita tapetaan ja joiden kodit israelilaiset tuhoavat ja jotka yritetään väkisin ajaa pois omasta kotimaastaan. Sitten sinne menee tekopyhiä "Jeesuksen seuraajia" virkistämään itseään... miten OKSETTAVAA!
Monilla ns. palestiinalsiilla on omat kotimaat ja passin kotimaihinsa: Jordania ja Turkki ja Egypti sekä Syyria että Arabimaat.
Jos nyt saamelaiset päättäisivät, että tämä Suomi on heidän kotimaansa ja käskisivät sinunkin mennä sinne jonnekin, mistä ammoisina aikoina joskus esi-isäsi ovat tulleet tänne ja ryöstäneet saamelaisten maat, niin sinä tietenkin lähtisit aivan vapaaehtoisesti, vai ?
Sama Amerikassa ja Etelä-Afrikassa ? Amerikka alkuperäisille asukkailleen eli intiaaneille ja kaikki muut ulos, ja myös hollantilaiset saisivat palata takaisin omaan maahansa Etelä-Afrikasta.
Miten siellä voi olla turvallista jos on joutumassa mereen?
Juuri siksi pitää tappaa kaikki ympärillä olevat että ei joudu.
Ainakaan rajan tuntumaan ei kannata jäädä kun kukaan ei vartioi niitä ja terroristi huseeraa sen yli miten tahtoo.
"Jokainen palestiinalainen Gazassa ja koko Palestiinassa voi todistaa arabijuurensa joko Saudi-Arabiasta, Jemenistä, tai muualta. Meillä on verisiteet.
Tämän lisäksi Hammad lausui että useimpien palestiinalaisten todellinen alueellinen tausta ei ole Palestiinassa. "Veljet, puolet palestiinalaisista on egyptiläisiä ja toinen puoli on saudeja, huudahti Hamasin ministeri.
Jos tosiaan Israel taistelee henkensä edestä ettei sitä ajeta mereen pommittaen hätäpäissään sen vuoksi naapureitaan, niin miten siellä voi olla turvallista.
Senhän pitäisi olla kuin helvetti maan päällä.
Näin ne siionistien valheet paljastuu vähitellen koko maailmalle...
Tai sitten nämä Jeesus-turistit on jotain extreme-seikkailijoita ja -matkailijoita, kun haluavat matkustaa kohteeseen, jonka asukkaat taistelevat hätäpäissään, ettei heitä ajettaisi mereen...
Kristittyjen rahat kelpaa matkailun muodossa mutta muuten vihataan.
Ei vissiin helpoin paikka siihen työhön. Turpaan tulisi ja kaikki tietää miten Jeesuksen kävi. Asenne ei ole muuttunut, heille Jeesus on väärä messias yhä edelleen.
Onhan se vähän ristiriitaista mutta tässä tapauksessa ne kristityt jotka vihaavat muita oppeja osoittavat rakkautta juutalaisille jotka kokonaan kielsivät Messiaan.
Aika erikoinen kuvio, Jeesuksen tappajia rakastetaan ja halutaan sen lain alle jonka perusteella Jeesus tapatettiin. Voisiko joku sanoa, missä mopo on karannut käsistä ja keneltä?
On siinä vähän enemmänkin kuin mopo karannut käsistä.
Muuta selitystä asiaan ei ole kuin se että vasemmisto ei vain ymmärrä eikä kommarit mistä on kyse. Heissä se vika on eikä missään siinä mitä tapahtuu.
Ja tätäkään aloitusta ei olisi tarvinnut konsaan tehdä jos se Jeesukseksi mainittu olisi pitänyt lupauksensa tulla pian takaisin Maan päälle tuomitsemaan ihmiset.
Ei ole Jeesusta näkynyt tuomarin toimessaan, ei "pian", eikä kahden vuosituhannen jälkeenkään.
Tuollaista kutsutaan muuten huijaukseksi.
Matteus 16:27-28
"27 Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.
28Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana.»"
aloittaja voi ottaa puheistaan vaarin, ja mennä pöpöttämään itse sinnekin, niin näkee oman typeryytensä, mistä päänsä on aina auki, ja älyttömyyksinen aivopierut haisisi siellläkin.
Ei se ole ateistin tehtävä suorittaa satuolennon seuraajilleen vivuttamaa tehtävää, mutta sitähän voi pitää uskovaisia kuitenkin hereillä kiiruisina kyselemällä vaikka, että miksi eivät sanassa annettua tehtävää suorita Israelin juutalaisten käännyttämiseksi Jeesuksen seuraajiksi sillä heillähän se vankkumaton usko asiaansa on.
Sopivaan ja epäsopivaa aikaan.
Ja milloin olisikaan parempi aika.
"Ei se ole ateistin tehtävä suorittaa satuolennon seuraajilleen vivuttamaa tehtävää"
Vanhan testamentin profeettojen tehtävänä oli nuhdella Israelia sen pahoista teoista, jotta kansa ymmärtäisi, mikä on oikein ja mikä on väärin.
Myös Jeesus tuomitsi juutalaisten pahat teot.
Nykyään ateistit ja kaikki muut joutuvat suorittamaan tätä tehtävää, koska hörhökristityt ovat Israelin propagandan aivopesemiä ja siunaavat vaan kaikki sen sotarikokset ja murhat.
Siunaamisellekin on siis keksitty ihan oma tulkinta ("Israelia ei saa kritisoida yhtään mistään tai on antisemitisti ja joutuu kirotuksi/helvettiin"), mikä ei Raamatun valossa voi pitää paikkaansa, sillä siinä tapauksessa Jeesus ja profeetatkin olivat antisemitistejä.
Kyllä Israeliin voi mennä Paavalia herjaamaan. Sen ottavat kyllä vastaan kun ei samalla korosta Jeesusta, vaan sanoo, että Jeesus kuuluu samaan jengiin.
Niin siellä pärjää.
Nyt kun Venäjän datakeskukset ovat nurin niskoin, niin sotahullujen trollien juttujen pitäisi vähentyä.
Niin isot pojat väittää aivan uutisissa.
Mutta kai ne saa ne nopeasti korjattua ja pääsevät huutamaan sotahulluuttaan.
Eihän sitä tee muut kuin Venäjän trollit.
No ei se nyt ihan niinkään ole.
Suomessakin monissa ihanissa vapaaseurakunnissa pidetään taas Israel-iltoja Israelin lipun alla juutalaisuutta korottaen ja heidän erinomaisuuttaan kritiikittömästi ihaillen.
Mutta se kun ei edes yritetä käännyttää heitä juutalaisia Jeesuksen seuraajiksi lähetysmatkoja paikanpäälle tekemällä ja asia ääneen kuuluttamalla.
Toiviomatkoilla kyllä käydään mutta Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä ei kuitenkaan noudateta edes kadunkulmalla traktaatteja jakamalla.
Kyllä näin ulkopuolisena harmittaa tuollainen selkärangattomuus.
Mitä sitten jos siihen tulee porukka ortodoksijuutalaisia poliisin tukemana häiriköimään ja tönimään, leipäähän nuokin vaan syövät, no viinin ja kalan kera kyllä mutta leipää vaan.
Asento !
Se on eri asia siunata kuten Raamattu käskee vihamiehiä siunata kuin olla sitä mieltä että arabit ja muslimit tulee tappaa. Ne ovat niitä Venäjän trollien juttuja ja isojen poikein juttujen mukaan ovat vähän aikaa jäähyllä kun Ukraina pommitti datakeskukset nurin.
Kaikki eivät kuitenkaan usko siihen, että se trolleihin paljon vaikuttaa.
"Mutta se kun ei edes yritetä käännyttää heitä juutalaisia Jeesuksen seuraajiksi lähetysmatkoja paikanpäälle tekemällä ja asia ääneen kuuluttamalla."
No eiväthän nämä itsekään seuraa Jeesusta, joten miten Bileamin siunaamisoppia noudattavat umpisokeat vuohikristityt kykenisivät ketään käännyttämään Jeesuksen seuraajiksi ?
Korkeintaan muita turisteja käännyttelevät Bileamin oppiin, jos nämä eivät jo ennestään ole Bileamin seuraajia.
Raamattu kehottaa rakastamaan, käännyttämään kaikki Jeesuksen seuraajiksi ja jos eivät halua kääntyä niin tappaa.
Jeesus käskee rakastaa vihamiehiä, eikä saa miekkaan tarttua.
Mutta monta harhaoppia on lähtenyt maailmaan.
Evankeliointi on Israelissa kielletty laissa.