Amerikan presidentti Trumpin toiminta

Presidentti Trumpin toiminta perustuu vain polttoaineisiin, rahaan ja kaverina olemiseen, niiden perusteella Trump tekee kaikki päätökset. Nämä kaksi Trumpin kaveria: Israelin pääministeri Netanhaju ja Venäjän presidentti Pultin ovat Kansainvälisen rikostuomioistuimen nimeämiä sotarikollisia, jotka ovat syyllistyneet rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Siksi heistä on annettu kansainväliset pidätysmääräykset. Kumpikaan heistä ei kunnioita kansainvälisiä lakeja, ei edes sotalakeja eivätkä kansainvälisiä järjestöjä, kuten esim. UNESCOA, YK:ta tai Punaista Ristiä. Trump ei ole edes perehtynyt niiden toiminta periaatteisiin eikä ymmärrä niiden toiminnan tarkoitusta. Kansainvälisen Rikostuomioistuimen toimintaa ei saa estää eikä myöskään näiden avustusjärjestöjen, jotka yrittävät auttaa hädässä olevia ihmisiä. Israel on estänyt avustusjärjestöjen ja kuljetusten menemisen Gazan alueelle kokonaan, sillä ilmeisesti Israel pyrkii näännyttämään palestiinalaisia ihmisiä kuoliaiksi mahdollisimman paljon. Myös Israelin toiminta Länsirintamalla on lainvastaista palestiinalaisia ihmisiä kohtaan.
Nämä kaikki kolme nyt vallassa olevaa johtajaa; Netanhaju, Pultin ja Trump haluavat pitää omasta vallasta kiinni keinolla millä hyvänsä ja viattomien ihmisten kuolemista välittämättä. Trump teki diesel diilin Venäjän kanssa vain näyttääkseen amerikkalaisille, kuinka hän saa muka hankittua polttoainetta edullisesti Venäjältä sodasta huolimatta. Näin Trump petti myös kaikki Euroopan johtajat ja erityisesti Ukrainan presidentti Zelenskyin joka on ollut hyvä presidentti sodan aikana.
Venäjän Pultin halveksii ja vihaa Zelenskyä, ei edes suostu tapaamaan häntä eikä edes neuvottelemaan rauhasta. Pultin ei pitänyt edes sopimusta olla tekemättä iskuja Ukrainan voimalaitoksiin. Ukrainassa kuolee joka päivä viattomia ihmisiä, aivan kuten Gazassakin.
Toivottavasti Israelin nykyinen hallitus ei saa enää jatkaa, eikä pääministeri Netanhaju olla vallassa enää.
Olisi Amerikalle hyväksi, jos Trump häviäisi tulevat välivaalit, se olisi amerikkalaisille ihmisille hyväksi.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Trump yrittää ainoastaan rikastua itse, hänen toimensa on haitallista kaikille paitsi venäjälle? Historia tulee tuntemaan trumpin huonoinpana Yhdysvaltojen presidenttinä nykyaikana? Presidentti on siellä aina puolueensa johdossa, mutta republikaanit voisivat ottaa pikkuhiljaa järjen käyttöön, tämä idiootti tuhoaa koko puolueen saavutukset?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Presidentti Trumpin toiminta perustuu vain polttoaineisiin, rahaan ja kaverina olemiseen, niiden perusteella Trump tekee kaikki päätökset. Nämä kaksi Trumpin kaveria: Israelin pääministeri Netanhaju ja Venäjän presidentti Pultin ovat Kansainvälisen rikostuomioistuimen nimeämiä sotarikollisia, jotka ovat syyllistyneet rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Siksi heistä on annettu kansainväliset pidätysmääräykset. Kumpikaan heistä ei kunnioita kansainvälisiä lakeja, ei edes sotalakeja eivätkä kansainvälisiä järjestöjä, kuten esim. UNESCOA, YK:ta tai Punaista Ristiä. Trump ei ole edes perehtynyt niiden toiminta periaatteisiin eikä ymmärrä niiden toiminnan tarkoitusta. Kansainvälisen Rikostuomioistuimen toimintaa ei saa estää eikä myöskään näiden avustusjärjestöjen, jotka yrittävät auttaa hädässä olevia ihmisiä. Israel on estänyt avustusjärjestöjen ja kuljetusten menemisen Gazan alueelle kokonaan, sillä ilmeisesti Israel pyrkii näännyttämään palestiinalaisia ihmisiä kuoliaiksi mahdollisimman paljon. Myös Israelin toiminta Länsirintamalla on lainvastaista palestiinalaisia ihmisiä kohtaan.
Nämä kaikki kolme nyt vallassa olevaa johtajaa; Netanhaju, Pultin ja Trump haluavat pitää omasta vallasta kiinni keinolla millä hyvänsä ja viattomien ihmisten kuolemista välittämättä. Trump teki diesel diilin Venäjän kanssa vain näyttääkseen amerikkalaisille, kuinka hän saa muka hankittua polttoainetta edullisesti Venäjältä sodasta huolimatta. Näin Trump petti myös kaikki Euroopan johtajat ja erityisesti Ukrainan presidentti Zelenskyin joka on ollut hyvä presidentti sodan aikana.
Venäjän Pultin halveksii ja vihaa Zelenskyä, ei edes suostu tapaamaan häntä eikä edes neuvottelemaan rauhasta. Pultin ei pitänyt edes sopimusta olla tekemättä iskuja Ukrainan voimalaitoksiin. Ukrainassa kuolee joka päivä viattomia ihmisiä, aivan kuten Gazassakin.
Toivottavasti Israelin nykyinen hallitus ei saa enää jatkaa, eikä pääministeri Netanhaju olla vallassa enää.
Olisi Amerikalle hyväksi, jos Trump häviäisi tulevat välivaalit, se olisi amerikkalaisille ihmisille hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu