Sukututkimusta on tehty käytännössä pelkästään kirkonkirjojen tietojen perusteella, mutta ei se ole useinkaan totuus. On ollut salavuoteutta, sijaissynnyttäjiä ym. kautta vuosisatojen.
Tuttavani teki dna-testin ja hän oli ollut 65 vuotiaaksi asti siinä luulossa, että hänen isänsä on hänen isä, joka oli ollut tiedossa. Suoritettu dna-testi osoitti aivan toisen miehen tuttavani isäksi. Ihan tavallinen tarina!
Asun itse paikkakunnalla jossa salavuoteutta on ollut todella paljon, ilman dna-testiä ei kukaan tiedä oikeaa sukulaisuuttaan. Kirkonkirjoissa kaikki on siistiä, mutta todellisuus ihan muuta. Kartanoiden omistajat panivat piikoja oikein urakalla vuosisatoja, sääntöperintötilojen jatkuvuutta varmisteltiin vuorostaan mitä erilaisemmilla keinoilla, perillinen käytiin "synnyttämässä" muualla, joka tarkoitti käytännössä, että lapsi ostettiin joltain köyhältä yksinäiseltä naiselta. Tuhkamuna isännän korvasi puolestaan sopiva renki taikka kesävieraana ollut ylioppilas ja maaliskuussa viettiin ristiäisiä.
Joku minulle jeesusteli, ettei heidän suvussaan ole mitään poikkeavaa, on oltu kuuliaisia kristittyjä. Sanoin hänelle, että tee dna-testi ja saatat yllättyä. Teki dna-testin ja on nyt ollut aika vaitelias...

Vastaukset 18
Vanhimmat
Kannattas ajatella etukäteen ennenkuin testaa. Saat kärsiä seurauksista. No, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Kannattaa tosiaan miettiä ja jos epäilyttää, niin suosittelen miettimään kuitenkin dna-testin tekemistä. Sillä, on ihan turhaa jeesustelua alkaa sukuaan sivistelemään. On tyhmyyttä jättää tekemättä dna-testi!
Karmea esimerkki tästä tekopyhyydestä, kun opiskelukaverini avioitui lähes veljensä kanssa tietämättään ja he eivät saaneet yhtään elävää lasta suurten odotusten ja toiveiden jälkeen. Lopulta dna-testi osoitti heidän läheisen sukulaisuuden.
Kyllä kannattaa tehdä dna-testi! Tuo juuri, että saa tietää mahdolliset "ennakkoperinnöt", eli suvussa esiintyvät periytyvät sairaudet. Ei todellakaan kärsi koko ruumis!
Kyllä dna-testi muuttaa positiiviseen suuntaan elämää, tiedät ketkä ovat todelliset sukulaiset.
Ääliöitä kommentoimassa täällä. Noista DNA-testeistä selviää terveydentila - haluatko julkistaa kaikki sairautesi maailmanlaajuisesti? Koettakaa idiootit ymmärtää!
Kyllä dna-testillä selviää nimenomaan sukulaisuus! Ja ei todellaan ole mitään idioottien hommaa, koska pelkillä kirkonkirjojen tutkimisella ei välttämättä saada todellista sukulaisuutta selville.
Jos suvussa on ollut salavuoteutta tai on hankittu epävirallisesti lapsia, niin ne ei näy mitenkään kirkonkirjoissa. Dna-testaukset antaa oikean tuloksen sukulaisuudesta.
https://www.genealogia.fi/geneettinen-sukututkimus/
Ennen olikin hyvin yleistä hankkia perillinen juuri salavuoteuden kautta, jos perillistä ei alkanut kuulumaan oman miehen kanssa. Jopa kihlauksia purettiin, jos morsian ei tullut raskaaksi kihlausaikana, joten morsian varmistaakseen pääsyn rikkaaseen taloon emännäksi saattoi hankkiutua varmuuden vuoksi raskaaksi kihlausaikana jonkun toisen miehen kanssa, kuin oman sulhasen kanssa. Näin oli ainakin taloon yksi perillinen varmisteltu!
Omaan sukuuni liittyy juuri kihlausaikaan melkoinen tapaus, jossa morsian tuli raskaaksi kihlausaikana sulhaselleen OIKEASTI ja sulhasen veljet tappoivat tämän sulhasen, että he saisivat talon perimysjärjestyksessä. Vaan vanhaisäntä olikin nähnyt, kun morsian ja sulhanen olivat olleet "sillä lailla" ja todisti oikeudessa morsiamen puolesta, että lapsi on varmasti hänen pojan poikansa ja talo menee perintönä tälle, piste! Sulhasen veljet lähtivät murhasta lusimaan vankilaan.
Melkoinen juttu! Ihan dekkariainesta tuollainen.
Tuttavani, nyt tosin jo edes mennyt, kirjoitti oheisen todelliseen tapaukseen perustuvan kirjan Hääyön murha.
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno:ateos_23351
Ennen oli niitä sääntöperintötiloja, niin perillinen oli jo senkin puoleen tärkeä, ettei tila, yleensä aateliskartano joutunut jollekin toiselle sukuhaaralle.
Taidat itse olla idiootti.
Homo.
Itse olet homo.
Ryhmässä nolla toleranssi kiusaamiselle ja toisista paskan levittämiselle. OPETELKAA SAATANA KÄYTTÄYTYMÄAN!
DNAtististä näkyy sairaudet kaikelle maailmalle. En kyllä lähtisi ottamaan stiä
Sekö on parempi, että saat kehitysvammaisia lapsia tai lapsillesi tulee perinnöllisiä sairauksia, kun avioidut tietämättäsi lähisukulaisen kanssa tai jotain perinnöllistä sairastavan henkilön kanssa.
Kyllä dna-testi kannattaa tehdä!
Olet hullu. Ei kannata tehdä jos vähääkään piittaa omasta ja toisten elämistä. Tulokset joutuvat Trumpin hallinnon ja Israelin käyttöön. En epäile ollenkaan ettei niitä käytetä eurooppalaisia vastaan
Kyllä en nyt noinkaan ajattelisi. Minua ainakin kiinnostaa todelinen sukuni ja mahdollisesti suvussa esiintyvät sairaudet.
Olen nyt tutkinut omia ja vaimoni sukuja, kummassakin on löytynyt todella mielenkiintoisia kuvioita.
Kaverini luuli olevansa vanhempiensa ainut lapsi, mutta dna-testi osoitti hänelle kaksi siskoa. Tulos oli tietysti kaverin äidille shokki, kaverin isähän oli jo kuollut.