Liiketilojen hinnat edelleen roimassa laskussa

Kaveri kertoi että hänen 80 m2 kokoinen katutason toimisto/liiketilansa Helsingissä on ollut välittäjällä myynnissä jo 2,5 vuoden ajan. Koko aikana vain 7 ostajaehdokasta on käynyt paikan päällä.

Liiketilan hintaakin on laskettu pitkin matkaa, ainakin -20% verran. Se ei ole innostanut ostajia siltikään.

Naapuritalossa on lähes saman kokoinen tila, joka on ollut jo 8 vuoden ajan vuokrattuna Terveystalon hoitolan käyttöön. Eli vakavarainen, pitkäaikainen vuokralainen on tilassa. Silti tätäkään tilaa ei ole saatu sijoittajille eikä kellekään myytyä.

Viime viikolla kaveri hihkui, kun sai lopulta oman liiketilansa myytyä. Ostajana joku virolainen rakentamisalan konsultti tai aliurakoitsija. Myyntihinta oli lopulta 37% alle sen hinnan, jonka kaveri itse tuosta tilasta maksoi 16 vuotta sitten.

Ihan tuntuva ja karmea tappio tuli takkiin tietenkin. Mutta kun ei se vuosien odottelukaan ja hallituksen monesti lupailemien nousukausien vartoilukaan sitä kauppaa saanut syntymään. Siksi tällaiseen oli tässä nykymustassa markkinatilanteessa nyt vaan tyytyminen.
959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pelkästään Kauppalehden kiinteistönvälityksen nettisivustolla on tällä hetkellä 14.997 kpl vapaita toimitiloja tarjolla Helsingin kaupungin alueella.
https://toimitilat.kauppalehti.fi/List/toimitilat/helsinki

Koko Suomessa on tarjolla noin 35.000 vapaata toimitilaa.

Suuri osa minkään kaupungin toimitiloista ei tule enää koskaan saamaan mitään yritysasiakasta ostajakseen tai vuokratakseen. On lopulta kai vaan purettava pois, sieltä mistä niin pystyy tekemään.

1Äänestä

Noiden toimitilojen tarve on suoraan verrannollinen yritysten määrään ja tilatarpeisiin. Yritysten lukumäärä on vähentynyt jo 3 vuoden ajan lähes kaksinkertaista vauhtia “normaaliin” aikaan verrattuna.

2022 ... 28.000 lopettanutta
2023 ... 31.400 lopettanutta
2024 ... 43.935 lopettanutta
2025 ... 52.614 lopettanutta

Se että 2024 lopettaneiden määrä pomppasi noin nopeasti ylöspäin johtui ainakin osaltaan EU-pienyritysdirektiivin voimaantulosta 2025 alusta lukien.

”Yksi selitys lopettaneiden yritysten määrän kasvulle voi olla, että EU:n
pienyritysdirektiivin myötä pienet yritykset eivät ole enää oikeutettuja
arvonlisäveron alarajahuojennukseen vuodesta 2025 alkaen”, arvioi
Tilastokeskuksen yliaktuaari Mira Kuussaari.”

Tuon alarajahuojennuksen loppumisen sanoi lopulliseksi syyksi myös tuttava, joka lopetti oman, pienen kauppaliikkeensä.

Äänestä

Kaikenlaiset asuintalojen eli osakehuoneistojen alakerrassa olevat liike- ja toimistotilat ovat todella vaikeita myytäviä nykyaikana. Koskee myös pääkaupunkiseudun, Hki, Espoo Vantaa hyviä ja keskeisiäkin alueita.

Eivät ne tilat kovin kysyttyjä olleet parikymmentä vuotta sittenkään. Mutta nyt tilanne on mennyt todella vaikeaksi. Monenlaisia rajoituksia tullut lisää.

Kaikenlaiset päiväkotikäytöt tiloissa on kielletty, elintarvikkeita ei saa olla. Ei saa olla "häiritsevää" asiakasliikennettä eikä mitään.

Äänestä

Harva tarvitsee enää varsinaista liiketilaa. Etätyö on kustannustehokas ratkaisu ja tuotantotiloja tarvitsevat haluavat tilat hieman etäämpää, helppojen raskaanliikenteen yhteyksien päästä.

1Äänestä
  • Kyllähän kauppaliikkeet tarvitsevat liiketilaa edelleenkin. Mutta toimistotilojen tarve ja kysyntä romahti 2020 koronaepidemian ja silloin laajaksi räjähtäneet etätyöskentelyn kautta.

    Vielä 20 v. sitten ohjelmistotalojen ohjelmistokehittäjät tulivat joka päivä työnantajansa toimitiloihin istumaan ja koodaamaan. Nyt tällainen on todella harvinaista. Yksi päivä konttorilla ja muuten ollaan kotioloissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kyllähän kauppaliikkeet tarvitsevat liiketilaa edelleenkin. Mutta toimistotilojen tarve ja kysyntä romahti 2020 koronaepidemian ja silloin laajaksi räjähtäneet etätyöskentelyn kautta.

    Vielä 20 v. sitten ohjelmistotalojen ohjelmistokehittäjät tulivat joka päivä työnantajansa toimitiloihin istumaan ja koodaamaan. Nyt tällainen on todella harvinaista. Yksi päivä konttorilla ja muuten ollaan kotioloissa.

    "Kyllähän kauppaliikkeet tarvitsevat liiketilaa edelleenkin."

    Mutta ne liiketilat ovat muuttaneet muotoaan. Harva enää hakee tarvitsemansa jostain pienestä kivijalan erikoisliikkeestä. Tavarat haetaan joko isoista lasipalatseista tai tilataan netistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    "Kyllähän kauppaliikkeet tarvitsevat liiketilaa edelleenkin."

    Mutta ne liiketilat ovat muuttaneet muotoaan. Harva enää hakee tarvitsemansa jostain pienestä kivijalan erikoisliikkeestä. Tavarat haetaan joko isoista lasipalatseista tai tilataan netistä.

    Elintarvikeliikkeet pärjäävät kohtalaisesti edelleen, ellei ole jokin jättimarketti ihan naapurissa.

    Kaikenlaiset kampaamot, hierojat, tautoijat ym. pärjäävät joten kuten omissa hommissaan.

    Viimeiseetkin vaatteita tai elektroniikkaa tms. myyvät liikkeet kuolevat nopeaa tahtia pois.

    Äänestä

Uutta ei tarvitse rakentaa kymmeniin vuosiin, vaan keskittyä jo olemassa olevan rakennuskannan purkamiseen.

Äänestä

Välityshommia pitkään tehnyt tuttava sanoi, että heidän firmalleen tarjotaan jatkuvasti 1000 m²... 4000 m² toimistotiloja Helsingistä ja muualta pääkaupunkiseudulta välitettäväksi.

Eivät ota tällaisia toimeksiantoja vastaan ollenkaan. Noista on mahdotonta saada edes pienempiä palasia myytyä tai vuokrattua.

Tällä hetkellä noita ei kannata suunnitella muuntaa edes asunnoiksi. Uusia asuntoja on 2...3 vuoden tarpeiksi jo valmiina ja tyhjillään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaveri kertoi että hänen 80 m2 kokoinen katutason toimisto/liiketilansa Helsingissä on ollut välittäjällä myynnissä jo 2,5 vuoden ajan. Koko aikana vain 7 ostajaehdokasta on käynyt paikan päällä.

Liiketilan hintaakin on laskettu pitkin matkaa, ainakin -20% verran. Se ei ole innostanut ostajia siltikään.

Naapuritalossa on lähes saman kokoinen tila, joka on ollut jo 8 vuoden ajan vuokrattuna Terveystalon hoitolan käyttöön. Eli vakavarainen, pitkäaikainen vuokralainen on tilassa. Silti tätäkään tilaa ei ole saatu sijoittajille eikä kellekään myytyä.

Viime viikolla kaveri hihkui, kun sai lopulta oman liiketilansa myytyä. Ostajana joku virolainen rakentamisalan konsultti tai aliurakoitsija. Myyntihinta oli lopulta 37% alle sen hinnan, jonka kaveri itse tuosta tilasta maksoi 16 vuotta sitten.

Ihan tuntuva ja karmea tappio tuli takkiin tietenkin. Mutta kun ei se vuosien odottelukaan ja hallituksen monesti lupailemien nousukausien vartoilukaan sitä kauppaa saanut syntymään. Siksi tällaiseen oli tässä nykymustassa markkinatilanteessa nyt vaan tyytyminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu