Tosiasiat on rehellisesti vain myönnettävä

1985
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Yhdysvaltain poliittinen linja Donald Trumpin kaudella ja epävarmuus läntisestä lisätuesta ovat nostaneet esiin skenaarioita, joissa Ukrainan on varauduttava esimerkiksi aluemenetyksiin Donbasissa.
Ukrainan Presidentti Volodymyr Zelenskyi on jo myös todennut, että Ukraina häviää sodan, mikäli Yhdysvaltain tuki päättyy.

Äänestä
  • Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tarvitsisi Euroopan johtajilta taas noin 70 miljardia euroa uutta rahoitusta sotaansa ensi vuonna.

    Euroopassa ilmapiiri Ukrainan tukemisen suhteen voi kuitenkin muuttua esimerkiksi Ranskan keväällä järjestettävien presidentinvaalien seurauksena ja Saksan äärioikeistolaisen AfD-puolueen kasvun myötä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tarvitsisi Euroopan johtajilta taas noin 70 miljardia euroa uutta rahoitusta sotaansa ensi vuonna.

    Euroopassa ilmapiiri Ukrainan tukemisen suhteen voi kuitenkin muuttua esimerkiksi Ranskan keväällä järjestettävien presidentinvaalien seurauksena ja Saksan äärioikeistolaisen AfD-puolueen kasvun myötä.

    VOI TOKI TAI SITTEN TAAS EI!

    EUROOPPA AUTTAA NYT JA JATKOSSA UKRAINAA!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    VOI TOKI TAI SITTEN TAAS EI!

    EUROOPPA AUTTAA NYT JA JATKOSSA UKRAINAA!

    Ei pysty Eurooppa enää auttamaan tarpeeksi paljon Ukrainaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    VOI TOKI TAI SITTEN TAAS EI!

    EUROOPPA AUTTAA NYT JA JATKOSSA UKRAINAA!

    Voi toki toki.

    Äänestä

So long, Nato suckers!

Äänestä
  • Se siitä sitten.

    Äänestä

Ukraina ei ole vielä katkonut venäjää ja sen kulkuyhteyksiä PALOIKSI

Äänestä
  • Eikä tule näin tekemäänkään. Sota on kohta taputeltu ja venäjän lippu liehuu kiovan hallinnon katoilla

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eikä tule näin tekemäänkään. Sota on kohta taputeltu ja venäjän lippu liehuu kiovan hallinnon katoilla

    Totta turiset.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eikä tule näin tekemäänkään. Sota on kohta taputeltu ja venäjän lippu liehuu kiovan hallinnon katoilla

    Mutta sissisota venjäjän sisällä jatkuisi vuosikymmeniä

    1Äänestä

Venäjän lentoasemat täysin SEKASIN

Äänestä
  • Tuskinpa vain.

    1Äänestä

Ukraina häviää ja nato siinä sivussa.
Kysymys on globalistien kannalta hälyyttävä, kaikki mahdollinen aseapu ei riittänyt voittoon.
Pelkästään, kun kysymys on Ukrainasta, tappio on päivänselvä.
Eikä Venäjän erikoisoperaatio tarkoita maanvaltausta, kuten läntinen narratiivi toistelee.

Äänestä
  • Naton täytyy nyt lähettää maajoukkoja sotimaan Ukrainaan Ukrainan armeijan rinnalla Venäjää vastaan, jos Ukraina haluaa välttyä tappiolta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Naton täytyy nyt lähettää maajoukkoja sotimaan Ukrainaan Ukrainan armeijan rinnalla Venäjää vastaan, jos Ukraina haluaa välttyä tappiolta.

    Noin tulee tapahtumaan.

    Äänestä

Ukrainan häviämisellä Moshes tarkoittaa tilannetta, jossa Kiova ei enää pysty taistelemaan tavalla, joka aidosti säilyttää sen itsenäisyyden."

Äänestä

Operaatio Vivaldi on haudattu. Miksi?
Missä on sen toinen johtaja Prokobenko ja minne Biletsky on siirretty?
Etsikää ja ymmärrätte, miksi koko operaatio on ollut yhtä sotapropagandaa ja sen aiheuttamat miehistö- ja kalustotappiot Ukrainalle ovat valtavat.
Prokobenko on noista kahdesta se pahempi katastrofi. Biletskyn poliittinen karisma on totta, mutta hänen sotataktiikka on pelkkää tappiota.

Äänestä
  • ""Operaatio Vivaldi on haudattu. Miksi?""

    Siksi koska Operaatio Vivaldi epäonnistui.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ukraina on häviämässä sotansa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kanta-kaantyi-ukraina-voi-oikeasti-havita-sodan/9407298

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu