luterilainen oppi on väärä
Sentähden, kuningas, kelvatkoon sinulle minun neuvoni: kirvoita synnit itsestäsi almuilla ja pahat tekosi vaivaisia armahtamalla; ehkäpä silloin onnesi kestäisi." (Dan. 4:27)
Sentähden, kuningas, kelvatkoon sinulle minun neuvoni: kirvoita synnit itsestäsi almuilla ja pahat tekosi vaivaisia armahtamalla; ehkäpä silloin onnesi kestäisi." (Dan. 4:27)
Vastaukset 21
Vanhimmat
tätäköne luterilaiset hokee kun kolikko kirstuun kilahtaa niin sielu taivaaseen volahtaa
Oppi on väärä perisynnin ja muiden tuomitsemisen osalta. Lestadiolaisilla ei ole perisyntiä olemassa käsitteenä, olenko siinä oikeassa. Jotakin hyvää, myös heidän opissaan.
Rakkautta myös niille jotka kokevat elävänsä perisynnissä vaikka Jumala on se joka Rakastaa, etenkin vasta syntyneitä. Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sanoo oppi. Lapsissa on puhtaus minkä väärä oppi turmelee.
"Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan."
Rakkautta
Tässä on suomennos tekstistä:
Tetzel, dominikaanimunkki, kiersi kaupungista toiseen myyden näitä tuotteita. Kutsuakseen paikalliset ihmiset koolle hän tiettävästi löi kovaäänisesti rumpua. Kun ihmiset kerääntyivät hänen ympärilleen, Tetzel selitti tulonsa syyn. Hänellä oli jotakin, mitä heidän oli pakko ostaa.
Rahaa alkoi virrata hänen lippaaseen, sillä Tetzel myi tuotetta, jota monet halusivat – tai niin hän ainakin tuotteen selitti.
Niille ihmisille, jotka uskoivat kuolleiden menevän ”kiirastuleen” – eräänlaiseen odotuspaikkaan ennen tuonpuoleisen seuraavaa etappia – anetodistukset olivat erityisen houkutvia.
Auttaisiko rahalla maksaminen anuksesta todella jotakin edesmennyttä sukulaista tai ystävää? Tetzelin rauhoitteleva vastaus oli tiettävästi:
Kun kolikko kirstuun kilahtaa
Niin sielu taivaaseen vilahtaa
Toisin sanottuna... Tetzel myi aneita kuolleiden ihmisten hyväksi.
Hän myi aneita kuitenkin myös eläville ihmisille. Siinä suhteessa hän ei toiminut katolisen kirkon virallisen politiikan vastaisesti. Teoksessaan The History of the Popes (Paavien historia), alkaen sivulta 348, Ludwig Freiherr von Pastor kertoo meille syyn:
Ennen kaikkea on tehtävä mitä selvin ero elävien ja kuolleiden puolesta ostettavien aneksien välille.
Mitä tulee elävien aneisiin, Tetzel opetti aina puhdasta (katolista) oppia... Hänen opetuksensa oli itse asiassa hyvin tarkkarajaista ja täysin sopusoinnussa (katolisen) kirkon teologian kanssa, niin tuolloin kuin nykyäänkin, eli että aneet ”koskevat vain sellaisten syntien maallista rangaistusta, jotka on jo katuttu ja tunnustettu”...
Tilaisuus oli aivan toinen kuolleiden puolesta myytävien aneksien kohdassa. Näiden osalta ei ole epäilystäkään siitä, että Tetzel opetti – pitäen sitä omana virallisena ohjeistuksenaan – kristillisenä oppina, että kuolleen puolesta saatavaan aneeseen vaadittiin ainoastaan rahalahjoitus, ilman minkäänlaista katumusta tai ripittäytymistä.
Hän opetti myös tuolloin vallinneen käsityksen mukaisesti, että anen voitiin soveltaa mihin tahansa sieluun erehtymättömällä teholla. Tästä oletuksesta lähtien ei ole epäilystäkään siitä, että hänen oppinsa oli käytännössä sama kuin tuo tunnettu ja räväkkä sanonta.
Paavillinen anebulla ei antanut minkäänlaista tukea tälle väitteelle. Kyseessä oli epämääräinen skolastinen mielipide, jonka Pariisin yliopisto (Sorbonne) hylkäsi vuonna 1482 ja uudelleen vuonna 1518, eikä se todellakaan ollut kirkon oppi, jota olisi pitänyt esittää dogmina eli ehdottomana totuutena.
Se, että syntien anteeksiantoa voitiin ostaa ja myydä paikallisella torilla, oli Martti Lutherille sietämätöntä. Kun hän kuuli Tetzelin olevan tulossa Wittenbergiin – jossa Luther asui ja työskenteli – hän tiettävästi sanoi:
Minä teen reiän hänen rumpuunsa.
Hänen ensimmäinen yrityksensä oli ”95 teesiä” Tetzelin toimintaa vastaan, jotka Luther naulasi Wittenbergin linnankirkon oveen. Se oli kirkon vihkimisen aattoaatto, ja Lutherin mielestä hyvä hetki st[artata...] (teksti katkeaa kesken sanan "start")
eli aneita myytiin kuolleirtten puolesta
ja elävät sai synnin päästtön kun synti oli kaduttu ja tunnustettu
Kyllä, monien eri kulttuurien mytologioissa, uskonnoissa ja perinteissä on tarinoita tai rituaaleja, joissa elävä ihminen tekee jonkin toimenpiteen tai matkan pelastaakseen kuolleen tuonpuoleisesta, manalasta tai helvetistä.
Tässä on muutama tunnettu esimerkki eri puolilta maailmaa:
1. Kreikkalainen mytologia: Orfeus manalassa
Yksi tunnetuimmista tarinoista on myytti Orfeuksesta, joka oli taitava muusikko. Kun hänen vaimonsa Euryydike kuoli käärmeen puremaan, Orfeus päätti tehdä mahdottoman: hän matkasi itse elävänä kuolleiden valtakuntaan, manalaan.
* Toimenpide: Orfeus soitti lyyraansa ja lauloi niin kaunista ja surullista musiikkia, että manalan jumalat (Hades ja Persefone) heltyivät. He suostuivat antamaan Euryydiken seurata Orfeusta takaisin elävien maailmaan – sillä ehdolla, että Orfeus ei katso taakseen ennen kuin he olisivat perillä. (Tarina tosin päättyi traagisesti, kun Orfeus uteliaisuudessaan vilkaisi taakseen juuri ennen porttia).
2. Kiinalainen mytologia ja buddhalaisuus: Mulianin pelastusretki
Kiinalaisessa perinteessä (jossa sekoittuvat buddhalaisuus ja kansanusko) on kuuluisa tarina pyhimykseksi tulleesta Moulianista (Mu Lian), joka huomasi kuoltuaan äitinsä joutuneen nälkäkiirastuleen tai helvettiin huonojen tekojensa vuoksi.
* Toimenpide: Mulian ei tyytynyt vain suremaan, vaan hän opiskeli buddhalaista lakia, saavutti suuria henkisiä voimia ja matkasi itse syvimpään helvettiin etsimään äitiään. Kun pelkkä voiman käyttö ei riittänyt, Buddhan neuvosta Mulian järjesti suuren uhrilahja- ja ruokajuhlan munkkeille ja luostareille tiettynä päivänä vuodessa (tämä on taustalla kiinalaisessa "haamujen festivaalissa"). Näiden uhrilahjojen ansioilla hänen äitinsä ja miljoonat muut sielut vapautettiin kärsimyksestä.
3. Mesopotamian mytologia: Ištarin laskeutuminen manalaan
Muinaisessa mesopotamialaisessa tarussa rakkauden ja sodan jumalatar Ištar (tai Inanna) päättää matkata kuolleiden valtakuntaan pelastamaan kuolleen puolisonsa Tammuzin (tai tuomaan takaisin elämän voimaa).
* Toimenpide: Ištar laskeutuu manalan porttien kautta sisään ja joutuu riisumaan matkalla korunsa ja vaatteensa seitsemällä portilla, kunnes hän on voimaton. Hänen matkansa aiheuttaa sen, että kaikki elämä maan päällä pysähtyy, minkä vuoksi ylijumalat joutuvat lähettämään apua ja pelastamaan Ištarin (ja Tammuzin) takaisin elävien kirjoihin erityisellä elämän vedellä.
4. Suomalainen kansanrunous ja mytologia: Väinämöisen matka Tuonelaan
Myös Kalevalassa ja suomalaisessa perinteessä tietäjä matkustaa elävänä Tuonelaan.
* Toimenpide: Väinämöinen tarvitsee veneenveistoon kolmea taikasanaa ja joutuu matkaamaan Tuonelan saarelle manalan joen yli. Vaikka kyse ei ole varsinaisesta helvetistä pelastamisesta, Väinämöinen joutuu tekemään vaarallisen matkan toiseen todellisuuteen ja pakenemaan sieltä elävänä takaisin ihmisten ilmoille nokkeluudellaan.
Yhteistä näille myyteille on se, että ihminen (usein sankari, shamaani tai pyhä henkilö) joko tekee itse fyysisen tai henkisen matkan tuonpuoleiseen (kuten Orfeus ja Mulian) tai järjestää tiettyjä rituaaleja / lahjoja, joiden avulla vainajan tilaa voidaan manalassa helpottaa.
Ainoa paikka, johon elävien ihmisten toimenpiteillä voidaan katolisen opin mukaan vaikuttaa, on kiirastuli (purgatorium), ei helvetti.
Kiirastuli ei ole helvetti, vaan väliaikainen puhdistuspaikka sieluille, jotka ovat pelastuneet ja menossa taivaaseen, mutta tarvitsevat vielä puhdistumista synneistään.
Katolinen kirkko opettaa, että elävät voivat auttaa kiirastulessa olevia sieluja esirukouksilla, messuilla (sielumessuilla) ja laupeuden teoilla.
Sillä Kristus kärsi kerran kuolinsynnit meidän puolestamme... Vanhurskas kärsi vääräräiden puolesta johdattaakseen teidät Jumalan luo. Hänet tosin tapettiin ruumiissa, mutta hengessä tehtiin eläväksi, ja hengessä hän meni saarnaamaan myös vangeille, jotka muinoin olivat tottelemattomia, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä..."
siis langenneet enkelit
ketä Nämä, jotka entisinä päivinä eivät olleet tottelevia, Noah’n päivinä, kun Jumala pitkämielisyydessään
käski, että olisi arkki parannuksen toivoa varten, ja ainoastaan kahdeksan sielua siihen astui, ja he elivät
veden kautta.muita oli vangittuna
Sen tähden sanotaan: ”Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille.” Mutta että hän astui ylös – mitä se muuta merkitsee kuin sitä, että hän oli astunut alas maan alimpiin paikkoihin?
Mutta että hän kohosi ylös, mitä se on, paitsi että hän ensin myös laskeutui alas, alempiin, joka on
maa?
Tuo katkelma on arameankielistä tekstiä (aramean kirjaimistolla kirjoitettua), ja siinä on kyse juuri siitä samasta Efesolaiskirjeen kohdasta (Ef. 4:9), josta äsken puhuttiin – eli siitä, mitä tarkoittaa kun sanotaan, että Kristus astui "alas maan alimpiin paikkoihin" (tai alemmille maaseuduille).
Puretaan vähän sitä, mitä nuo sanat tarkoittavat:
* תחתיתה דארעא (tahtitêh d-ar'â): Tämä on arameaa ja tarkoittaa kirjaimellisesti "maan alimpia osia" tai "maan perustaa/pohjaa" (tachtit = alin osa, ar'â = maa/maapallo). Se on arameankielinen (Peshitta-käännöksen mukainen) vastine sille kreikankieliselle ilmaisulle, jota Paavali käytti Efesolaiskirjeessä ("maan alimpiin paikkoihin").
* Lauseen lopussa oleva sana maa (ar'â / ara) tarkoittaa nimenomaan maata, maaperää tai alamaailmaa.
Kun sanot: "maa joka alemmilleen", se viittaa juuri tähän teologiseen pohdintaan: siihen, miten taivaista alas laskeutunut (tai maan alimpiin osiin vajonnut) koskettaa kaikkein alinta – eli maata, tuonelaa tai ihmiskunnan alimmassa tilassa olevia – ennen kuin hän nousee takaisin ylös.
Kyseessä on siis vanha arameankielinen Raamatun käännösteksti (Peshitta) tuolle samalle jakeelle, jota pyörittelimme äsken!
ara
area
Ei aivan, kirjoitusasu ja sananmuoto on hieman toinen!
Tuo edellä mainittu sana on arameaa: ארעא (lausutaan tyypillisesti ar'â, ara tai arja murteesta riippuen), ja se tarkoittaa yksinkertaisesti maata tai maaperää.
Jos taas tarkoitit latinan sanaa area, sillä on aivan eri merkitys: latinaa ja tarkoittaa aluetta, kenttää tai pihaa (siitä tulee myös suomen kielen sana areena).
Mutta jos puhutaan siitä arameankielisestä tekstistä, niin siinä esiintyvä sana ar'â (maa) on sukua heprean sanalle eretz (ארץ), joka myös tarkoittaa maata tai maapalloa.
laskeuti maapalloon
alas alempiin joka on maa
mikä maa siis tossa välissä on tuonela ja maa on ylempänä
siis me ollaan helvetissä ja jeesus kävi saarnaamassa täällä rinaakkais todellisuudessa
Se on suomeksi:
"Maan alimmat osat" (tai "maan perusta" / "maan alin osa").
Tässä on sanojen tarkempi erittely:
tachtitêh = alimmat osat, alin kohta, pohja (sukuva heprean sanalle tachtit, joka tarkoittaa alinta tai alempaa).
d- = liitepartikkeli, joka tarkoittaa "jonka" tai "maan".
ar'â = se aiemmin puheena ollut sana, joka tarkoittaa maata.