Kainula ei kelpaa Kajaanin kaupungille

Järkyttävää että Kainuussa ei ymmärretä Alvar Aallon suunnittelu hienouksia.
14135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

homeinen luukku

1Äänestä
  • Enemmän hometta linnan raunioilla

    Äänestä

Alvarin tekemisiä ja ratkaisuita pitää ihastella ja suojella, vaikka kyse olisi teknisestä idiotismista ja loputtomasta huolto ja korjauskohteesta - niinkuin yleensä Alvarin virityksien kanssa onkin.

1Äänestä

Samat idiootit takana jotka ei tajua linnuistakaan.
Eivät luonnosta eikä kulttuurista.
Häpeäksi
Kajaanille.

Äänestä
  • Lintujen rääkkääminen on kyllä eri asia. Linnut muuttavat normaalisti talveksi etelään.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Lintujen rääkkääminen on kyllä eri asia. Linnut muuttavat normaalisti talveksi etelään.

    Ne jää vapaaehtoisesti lähelle kotijärviä.
    Mikä kunnia
    Kajaanin kaltaiselle henkiselle räkälälle joka kadottanut kalevalaisen sielunsa että linnut edelleen kunnioittavat paluullaan
    Mikä lahja.

    Äänestä

Aina sama klisee..
Ilmastonmuutos, kaikki sekaisin, linnuilla vaarat muutolla.
Eivät ole muuttaneet jos sulapaikkoja, kaikkialla sulissa sorsia.aina.
Suurin osa lähtee mutta osa aina jää.
Miksi asia edes on ongelma!
En tajua miksi vaivaa joitskuita, on sairasta lintuvihaa.
On kiva kun lintuja kaamoksen ankeudessa, olkaa iloisia eläinystävistä.
Odotan sorsaystäviä. Ilo.
Pikkulintuja jää yhä enemmän.
Muutolla pikkulintujamme kuolee miljoonia eri syistä.
Muutto vaarallinen, ammutaan pitkin matkaa vesilintuja.
Ruuhkaa, ympäristöongelmia etelässä. Saasteet, urbaani kaaos.
Lahtaaminen joka paikassa.
Mieluummin kotimaan rauhaan kotiseudulle suojaan.

Äänestä
  • Luonnon kiertokulkua että lintuja kuolee

    Äänestä

Samat rajoittuneet virkamiehet mafiana siellä, ei tajuta lintuja eikä kulttuuria.
Ei vaivaa salametsästys eikä salametsähävitykset.
Kouvolan datakeskus palvelee tyhmyyttä ruokkivaa
Tiktokia.
Että joutuukin tätä älyllistä ja henkistä rappioa katsomaan.

Äänestä
  • Tuo muuten voisi ollakin hyvä että mainostarkoituksessa Google tai Xtx ostaisi koko Kainulan ja entisöisi edustustiloiksi. Saisi hyvää pr.

    Äänestä

Joka määrää suojelun, sen pitäisi maksaa myös ylläpitokustannukset.
Kajaanissa arkkitehti Eino Pitkäsen sunnittelemat pömpelit on pyhäinjännöksiä; Keskuskentän homeinen katsomo on aivan erityisessä suojeluksessa.
Kaikki vaan nurin ja uutta tilalle!

Äänestä
  • Tukityöllistetyt voisi rapsekehtia ja korjailla.

    Äänestä

Neeketit hommiinn

Äänestä

Kyllä se joku päiväkeskus pian muuttaa siihen kainulaan. sinne tulee raviveikkauspistekkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Järkyttävää että Kainuussa ei ymmärretä Alvar Aallon suunnittelu hienouksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu