Kello oli reilusti yli kolmen yöllä. Jämsän opiston asuntolan käytävillä vallitsi syvä, painostava hiljaisuus. Valot olivat sammuksissa, ja oppilaat nukkuivat huoneissaan syvää unta, tietämättämöinä siitä, että seinien sisällä kytevä jännitys oli purkautumassa äärimmäiselle tasolle.
Eräässä sivukäytävällä sijaitsevassa huoneessa liikkui varjo. Kaksi miestä, jotka olivat saaneet tarpeekseen liikkeen kulisseista, vaatimuksista ja salatuista säännöistä, olivat päättäneet, että nyt riitti. Heillä oli mukanaan raaka, suunnitelma: yön tunteina he olivat hiipineet opiston ydinhenkilön tai valvovan puhujan ovelle. Jos tämä ihminen pysyisi poissa päiväjärjestyksestä, tiettyjen asiakirjojen ja epäkohdabn paljastaminen voisi vihdoin alkaa.
Toinen miehistä työnsi oven hitaasti auki. Huoneen hämärässä sängyssä maannut hahmo hengitti raskaasti.
Tämä oli hetki. Hyökkääjä astui askeleen lähemmäksi sänkyä, kohotti kätensä, jossa pitkä, raskas risti- tai talttaruuvimeisseli kiilsi kuunvalossa, ja iski sen täydellä voimalla kohti kohdetta.
Mutta kesken iskun sängyssä uinunut mies heräsi vaistomaisesti, heilahti äkkiä sivulle, ja isku harhautui millilleen ohi maalistaan.
Rämähdys!
Ruuvimeisseli upposi hirvittävällä voimalla suoraan huoneen puiseen seinäpaneeliin – niin syvälle, että metalliterä jäi kerta kaikkiaan jumiin paksun puun sisään. Pieni lastu ja maalinpala sinkoutuivat ilmaan.
Koko hiljainen asuntola tuntui hätkähtävän.
– Mitä helvettiä?! sängystä havahtunut mies karjaisi ja ponnahti pystyyn.
Hyökkääjät tajusivat sekunnissa, että tilanne oli ohi. Toinen heistä kiskoi ruuvimeisseliä epätoivoisesti irti seinästä, mutta työkalu oli kiilaantunut puuhun niin tiukasti, että se ei liikkunut mihinkään. Aika oli loppumassa. Käytävältä alkoi kuulua jo unisten oppilaiden sängyn narinaa ja askelia.
– Jätä se! Juostaan! toinen huiskaisi hämärässä.
He kääntyivät ympäri ja pakenivat pitkin pimeää käytävää ulos ovesta, kadoten Kempeleen ja Jämsän väliseen syyssateiseen yöhön.
Seuraavana aamuna Jämsän opiston johdon kabinetissa vallitsi jäätävä tunnelma. Kukaan ei puhunut mitään ulkopuolisille, mutta opiston johtaja seisoi pitkään tuijottamassa seinään jumiin jäänyttä ruuvimeisseliä. Se oli selvä viesti: joku oli yrittänyt lopettaa pelin, mutta koneisto oli vielä kerran säilynyt pystyssä – vaikka seinään jäikin pysyvä, raju muisto yön tapahtumista.
Eräässä sivukäytävällä sijaitsevassa huoneessa liikkui varjo. Kaksi miestä, jotka olivat saaneet tarpeekseen liikkeen kulisseista, vaatimuksista ja salatuista säännöistä, olivat päättäneet, että nyt riitti. Heillä oli mukanaan raaka, suunnitelma: yön tunteina he olivat hiipineet opiston ydinhenkilön tai valvovan puhujan ovelle. Jos tämä ihminen pysyisi poissa päiväjärjestyksestä, tiettyjen asiakirjojen ja epäkohdabn paljastaminen voisi vihdoin alkaa.
Toinen miehistä työnsi oven hitaasti auki. Huoneen hämärässä sängyssä maannut hahmo hengitti raskaasti.
Tämä oli hetki. Hyökkääjä astui askeleen lähemmäksi sänkyä, kohotti kätensä, jossa pitkä, raskas risti- tai talttaruuvimeisseli kiilsi kuunvalossa, ja iski sen täydellä voimalla kohti kohdetta.
Mutta kesken iskun sängyssä uinunut mies heräsi vaistomaisesti, heilahti äkkiä sivulle, ja isku harhautui millilleen ohi maalistaan.
Rämähdys!
Ruuvimeisseli upposi hirvittävällä voimalla suoraan huoneen puiseen seinäpaneeliin – niin syvälle, että metalliterä jäi kerta kaikkiaan jumiin paksun puun sisään. Pieni lastu ja maalinpala sinkoutuivat ilmaan.
Koko hiljainen asuntola tuntui hätkähtävän.
– Mitä helvettiä?! sängystä havahtunut mies karjaisi ja ponnahti pystyyn.
Hyökkääjät tajusivat sekunnissa, että tilanne oli ohi. Toinen heistä kiskoi ruuvimeisseliä epätoivoisesti irti seinästä, mutta työkalu oli kiilaantunut puuhun niin tiukasti, että se ei liikkunut mihinkään. Aika oli loppumassa. Käytävältä alkoi kuulua jo unisten oppilaiden sängyn narinaa ja askelia.
– Jätä se! Juostaan! toinen huiskaisi hämärässä.
He kääntyivät ympäri ja pakenivat pitkin pimeää käytävää ulos ovesta, kadoten Kempeleen ja Jämsän väliseen syyssateiseen yöhön.
Seuraavana aamuna Jämsän opiston johdon kabinetissa vallitsi jäätävä tunnelma. Kukaan ei puhunut mitään ulkopuolisille, mutta opiston johtaja seisoi pitkään tuijottamassa seinään jumiin jäänyttä ruuvimeisseliä. Se oli selvä viesti: joku oli yrittänyt lopettaa pelin, mutta koneisto oli vielä kerran säilynyt pystyssä – vaikka seinään jäikin pysyvä, raju muisto yön tapahtumista.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.