Alasajo alkoi pääkarun tukkimisella ja Lapuan sähkön myinnillä,nyt ajetaan alas Sotepalveluita, ja 4 koulua jolloin sivukylätkin tyhjenee,paloasemakin on myinnissä ja samalla lähtee ainoa ampulanssi,julkista liikennettäkään ei enää ole ,sitä-mukaa kun toiminnot loppuu lähtee työpaikat ja verotulot, kun hallitus/valtuusto keskittyy vain urheiluseuraan
Miksi Lapuasta halutaan aave kaupunkia
Anonyymi-ap
36320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Päättäjiksi pitäisi löytyä päteviä henkilöitä.
Perceen nuolijat ja joka kissanristiäisistä raportoivat laittavat voimamavaransa siihen, että pääsevät päättäjiksi ilman siihen tarvittavia kykyjä.
Tulokset näkyy.
8 vuotta alamäkeä Kankareksen aikaa
Sinun itsesi pitäisi asettua ehdolle, kun olet niin hyvä.
Lapualaiset eivät ole halunneet omaa kansanedustajaa kymmeniin vuosiin ja kyllä se väistämättä näkyy kun kukaan ei koskaan mainitse Lapuaa eduskunnan kuppilassa, valiokunnissa, ryhmähuoneissa, käytävillä eikä Bottalla.
Suomessa on paljon kansanedustajia jotka eivät tiedä Lapuasta muuta kuin Patruunatehtaan räjähdyksen, joka on tapahtunut kauan ennen heidän syntymäänsä.
Lapualla on käynnissä jatkuva parjauskampanja jokaista kansanedustaksi pyrkivää vastaan, kun päinvastoin pitäisi kannustaa oman mielen mukaista ehdokasta. Nyt tärkeintä on se, ettei toisen ehdokas tulisi missään nimessä valituksi.
Hali nalle ei tuu valituksi mokomatekoäly vauva.
Oletpa sinä positiivinen.
Vaikka olis tuttu ja mukava henkilö ehrokkaana,niin omatunto ei salli tehrä sellaista vahinkoa maallemme,että äänestäisi sellaista henkilöä joka on jo tuhonnut oman kuntansa.
Kiitos kommentista, tämä auttaa kaupunkiamme todella paljon.
Millä tapaa pääkatu on muka tukittu. Sehän on oikein hyvä ja modernin näköinen. Tällaisia pitäisi tehdä lisää, niin pääsisimme takapajuisuudesta eroon. On se mun mielestä kiva että edes pääkatu näyttää nykyaikaiselta, vaikka muut kadut onkin kuin neuvostoliiton ajalta.
Nelikaistainen pääkatu joka oli täynnä vilkasta liike-elämää, ja vilkaasti liikennöity tie kavennettiin 2 kaistaiseksi, pitkät tienvarsi-parkipaikat tukittiin muutamaksi parkki-poteroksi,lopuksi tehtiin sikaaneja ja hyppyreitä koko karun mitalta ettei tavarankuljetus autot mahtuneet enää kulkemaan pääkarulla,no nyt se on sitten autio ja tyhjä kuin aavekaupungi,lisäksi lysti maksoi miljoonia
Muistan kyllä. Se nelikaistatie ilman hidasteita vain aiheutti sen että autot ajoi huomattavaa ylinopeutta, ja piitkän suojatien ylittäminen oli hengenvaarallinen suoritus. Monia onnettomuuksia tuossa sattui, vakaviakin.
Nykyään tuo on tosi idyllisesti tehty, jalankulkijan on turvallinen ylittää katu, kun uudistusten myötä ajonopeudet pysyy maltillisina, ja ylitys on lyhyempi. Ihmishenkiä tässä säästettiin.
Parkki-poteroihin on aivan helppo pysäköidä, jos ei, niin ei muutakuin autokoulusta ostaa pari ajotuntia ja reenata pysäköintlä.
Ei tuo kadunpätkä estä tavarankuljetusautoa mitenkään. Siitä mahtuu vaikka tukkirekalla. Ei siinä ole mitään sellaista mikä sen estäisi, aivan normaalit kaistaleveydet on.
Et takuulla saa rekkaa käänneltyä parkkiin tuolle karulle,niin että lastin voisi purkaa,ja jos ei ole parkkipaikkoja ei ole liikkeitäkään,niinkuin näet vain tyhjät näyteikkunat ja purkua orottavat marketit,saahan nährä koska Dallas talokin lyörään kasaan,ei siihen ainakaan kukaan vuokralle tule
Käyppä joskus englannissa tai vaikka espanjassa, niin näet miten ahtaita katuja pitkin tavarankuljetusautot mahtuvat kulkemaan. Lapuan kauppakadullahan tulee siihen nähden melkein avaranpaikan kammo, kun tilaa on vaikka kuinka, eikä seinät ole heti vastassa.
Joo mutta nyt puhuttiin tavarankuljetusautoista. Sanoit ettei sellaiset muka mahdu ajamaan tuosta. Hah. Kyllä varmasti muuten mahtuu. Katoppa youtube videoita, miten ahtailla kaduilla eri puolin eurooppaa taravakuljetus autot joutuu sompailemaan.
Niinpä
typerykset kuten tekopyhä poliisi, vallankahvassa.
Kiitos tästäkin.
Kyllä rekkamies saa kuule rekan parkkiin vaikka mihin. Tosin, wanhan kauppakadun aikaankaan, noihin pikkukioskeihin ei ollut tarve tuoda tavaraa millään isolla rekalla, vaan ne oli niitä lyhkäisiä jakeluautoja. Tuossakin on monta jakeluauton mentävää paikkaa, ja nehän usein hyödyntää jalkakäytäviä lyhytaikaiseen lastaukseen. Eli ei tää siitä ole kiinni.
Autio ja tyhjä se on kumminkin,ei puutu kun preeria juoksijat ja suren ulvonta niin on kuin lännen autiokaupungit
Ruokapaikat huonoja hygienia-arvioita saaneet.
Patruunatehtaan kriittiset tuotantolinjatkin siirtyvät vaiheittain Seinäjoen Kivennevalle. Sanovat uutisissa datakeskukseksi, ettei olisi yhtä ilmiselvä kohde viholliselle, kuin Jouttikallion patruunatehdas.
Ja osa koneista sijoitetaan Jouppilanvuoren puolustusvoimien tunneleihin.
No nyt se on ilmiselvä kohde viholliselle, kun menitte tämänkin paljastamaan. Olis kannattanu olla hilijaa.
Kyllä Lapuan patruunatehras on niin kuuluisa ympäri maailmaa, että kaikki halukkaat ovat sen maalittaneet Amerikkaa myöten.
Ei ehkä lue, mutta kirjoittaa sitäkin ahkerammin.
ymmärräkkö sä ollenkaan että alasajoa haluaa muun paikkakunnan virkamiehet,työryhmien edustajat ja hallituksen käskylääset ja niiden asioiden lobbarit.kun saadaa alasajettu pienten kuntien palvelut on ne helppo liittää isompien kuntien kuntaliitoksilla ja verohyödyt valuu ison kunnan/kaupungin eduksi eli siellä palvelut kasvaa ja syrjäkylät/pienet kunnat näivettyy.
Niin tietysti. Mutta kannattaa ymmärtää myös se, että tämä kaupunkisuuntaus, myös tekee yhteiskunnan asioita kustannustehokkaammaksi. Nykyiselläänhän, tällainen haulikolla ammuttu Suomi, on aivan järkyttävän kallis ylläpitää. Kun olisi suht tiiviitä kaupunkeja, sopivin välein, niin koko yhteiskunnan pyörittäminen tulisi valtiolle tuntuvasti kustannustehokkaammaksi.
no tuostakin voidaan olla eri mieltä.kustannustehokkutta ei välttämättä tarvita vaan keskitetään rahanjako oikein,,jätetään humpuuki pois ja niks naks tulee 5-10 miljardia käyttörahaa lisää.ollahan sitä ennenkin aikoinaan pärjätty usean sadan kappaleen kunnilla terveyskeskuksineen mutta nyt paasataan rahat isoihin kaupunkeihin ja ulkomaanelätteihin ,EU vie omansa ,ulkomaanapu ,rikkaiden verokevennykset,tuloverokevennykset jne jne you named ! kyllä tarttis Kekkosta apuun !
Niin mutta siihen aikaan väestön ikärakenne oli täysin eri. Oli paljon nuoria ja työikäisiä, ja hyvin vähän harmaapäitä. Nykyään on täysin toisinpäin, eli harmaapäitä riittää, nuoria ei nimeksikään.
Lisäksi elinkeinorakenne oli maatalouspitoinen, pieniä tiloja maaseudulla. Ei ollut mitään ns työpaikkoja minne mennä. Siksi kauppoja, posteja, pankkeja, oli pikkukylissä, koska asiakkaita, eli pientilallisia oli joka paikassa ympäriinsä.
Toki posteja ja pankkeja tarvittiin jo siksikin, että kaikki toimi vielä tuolloin paperisena ja raha käteisenä.
Tää vaatisi sitten sen, koko nykyisen yhteiskunnan pitäisi palata tuohon aikaan, pienviljelijäksi, pikkutraktoreineen, kolme lehmää hei. No milläs sellaiseen enää palataan, isot tilat on enää jäljellä, ei siitä ole paluuta pienviljelijöiksi, ja maatilkkujen uudelleenjakoon.
Ja pitäis kieltää kännykät ja netit, ettei kukaan pääsisi vahingos näkemään mistään modernia elämää. Ja palata paperiposti ja käteisraha aikaan. Ja sittenkö alkaisi suomi kukoistaa... No epäilen...
Haluat siis häätää parhaat veronmaksajat ulkomaille? Suurituloisin 10 % maksaa noin 70 % pelkästä valtion ansiotuloverosta.
Kaupunkisuuntaus? Suurin osa Suomesta on maaseutua.
Ai hitto meillä Kauhavalla menee hyvin, on oma sähköyhtiö ja sotepalvelut ja kaikki, simpsiöö ei kyllä ole mutta ei sitä nyt kaikkea tarviikkaan.
lapualla on Kerkkä revi siitä
Simpsiöön ei myöskään kannata enää tuhlata rahaa.Vois rinteet sulkea laskettelulta lopullisesti.Oli ihan pakko se Kerkkäkin ostaa
Simsiön toiminta pitää torpata kokonaan sehän on aina tuottanut tappiota,hissit myyrään pois ja jos joku haluaa lasketella antaa vapaasti lasketella,ei sielä mitään henkilökuntaa eikä sähköjä tarvita,nuoretkin tulevat ajoissa kotiin kun eivät näe enää touhuta mäessä ,ja kyllä sinne mäenpäälle on ennenkin päässyt ilman hissejäkin
Kyllä kannattaa lapsiperheitä muuttaa Simpsiön takia kyläkouluusta ei niin väliä eikä tk:sta Kiva lasketella jos tuloo lunta eikä kovia pakkasia
Aloittajan kannattaa muuttaa Seinäjoelle, kun kaikki täällä on paskaa, kadut, ruokapaikat ja erityisesti hallinto.