Voisiko kuolemanpelon myöntäminen olla sittenkin rehellisempää kuin väittää olevansa sen yläpuolella?
Miksi kuolemaa pitää selittää pois?
Anonyymi-ap
2650
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
"Voisiko kuolemanpelon myöntäminen olla sittenkin rehellisempää kuin väittää olevansa sen yläpuolella?"
Olen pahoillani, jos sinua loukkaa ajatus siitä, etteivät "hindut" tunne lainkaan kuolemanpelkoa. He suhtautuvat kuolemaan kovin rauhallisesti.
Totta kai on surullista menettää hyvä ja rakas läheinen, mutta kuolemanpelkoa ei ole, koska kuolema on vain ovi uuteen olemassaoloon. En ymmärrä, miksi tätä ovea pitäisi pelätä.
Totta kai on surullista menettää hyvä ja rakas läheinen, mutta kuolemanpelkoa ei ole, koska kuolema on vain ovi uuteen olemassaoloon. En ymmärrä, miksi tätä ovea pitäisi pelätä.
Kuolema.
Mitä järkeä on ajatella jotain, mitä ei ole olemassa? Kuolema on vain ovi. Se on vain siirtymähetki. Se ei ole mikään erikseen olemassa oleva todellisuus. Se on vain siirtymä yhdestä tilasta toiseen. Se on kuin yö, joka erottaa "tämän päivän" ja "huomisen". Ja tiedän, että huomenna aion tehdä sen, mitä en ole tehnyt tänään.
Mitä järkeä on ajatella jotain, mitä ei ole olemassa? Kuolema on vain ovi. Se on vain siirtymähetki. Se ei ole mikään erikseen olemassa oleva todellisuus.
PELKÄÄKÖ ALOITTAJA OVEA?
Maha-prasthana (kirjaimellisesti "suuri matka", "suuri lähtö") on kuolema.
Ihmisen fyysistä kehoa voi verrata pukuun, kuvaannollisesti.
Välitämme suoraan sielusta, elävän olennon tietoisuudesta. Sitä, mitä nyt kutsutaan hyväntekeväisyydeksi, voidaan kutsua puvun auttamiseksi. On olemassa tällainen esimerkki.
Ihminen hukkuu, joku ryntää pelastamaan häntä, pelastaa puvun ja sanoo, että pelastin ihmisen. Kehoon kohdistuva hyväntekeväisyys on tärkeää, mutta se on pinnallista, koska ihmiskeho on väliaikainen ja kuin puku.
Bhagavad Gita. 2.13
Ruumiillistunut sielu vaihtaa vähitellen lapsen kehosta nuoren miehen kehoon ja sitten vanhan miehen kehoon, ja samalla tavalla sielu siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon. Henkilö, joka on tietoinen omasta henkisestä luonteestaan, ei hämmenny tällaisesta muutoksesta.
Bhagavad Gita 2.20
Sielu ei synny eikä kuole. Hän ei ole koskaan syntynyt, ei synny eikä tule koskaan syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun keho kuolee.
Bhagavad Gita. 2.12
Koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin Minua, sinua ja kaikkia näitä kuninkaita ei olisi ollut olemassa, eikä kukaan meistä lakkaa olemasta tulevaisuudessakaan.
Bhagavad Gita 2.
TEKSTI 23 :
Sielua ei voi paloitella millään aseella, polttaa tulella, kastella vedellä tai kuivattaa tuulella.
kuolema ei ole olemassaolon loppu, vaan sielu vain jättää karkean fyysisen kehon, joka ei enää pysty täyttämään elämän tärkeitä tehtäviä. Sielu, eli yksilöllinen tietoisuus, joka asuu kehossa, on riippumaton kehon tilasta, mutta kokee kaikki ruumiilliset ja henkiset tuntemukset.
Jotta saisit uuden puvun, sinun on heitettävä vanha roskiin – pelkäätkö todella heittää vanhan asun pois, kun saat tilalle uuden, puhtaan?
Kuolemaa voidaan ymmärtää hyvin kauniin vertauksen avulla: ruumis on kuin vanha auto tai vanha vaate, jonka sielu jättää taakseen.
Ruumis on kuin vanha auto
Kuvittele, että omistat auton, jolla olet ajanut vuosikymmeniä. Se on palvellut sinua, mutta ajan myötä se kuluu, ruostuu ja lopulta lakkaa toimimasta.
Kun auto tulee käyttöikänsä päähän ja lähetät sen romuttamolle, et ajattele, että sinä itse olisit mennyt romuttamolle auton mukana.
Samalla tavalla:
Ruumis on sielun käyttämä väline.
Sielu ei ole sama asia kuin ruumis.
Kun ruumis tulee elämänsä päähän, sielu jättää sen.
sielu jatkaa olemassaoloaan ja saa uuden ruumiin karmansa mukaisesti.
Sinä et ole auto. Sinä olet sen käyttäjä.
Ajattele asiaa näin:
Jos saisit uuden, puhtaan ja kauniin puvun vanhan, kuluneen tilalle, surisitko loputtomasti vanhaa vaatetta?
Et tietenkään. Olisit iloinen uudesta puvusta.
Samalla tavalla sielun ei tarvitse pelätä ruumiin vaihtumista.
Ruumis on kuin vanha vaate
BG
"Kuten ihminen riisuu vanhat vaatteensa ja pukee ylleen uudet, samoin ruumiillistunut sielu jättää vanhat ruumiinsa ja ottaa tilalle uudet."
Bhagavad-gita 2.22
...Kuolema on viiden aistin kyvyttömyys havaita ulkomaailman esineitä. Kun aistien toiminta lakkaa, sielu ei kuitenkaan kuole, vaan odottaa siihen asti, kunnes aistit heräävät jälleen henkiin uudessa ruumiissa. Vain liha pelkää kuolemaa, sielulle kuolema on tilaisuus toteuttaa kuolemattomuutensa. Kuolemaa ei tarvitse pelätä, sillä kuolema on vain kyvyttömyyttä havaita ulkoista petosta aisteilla. Vain se, joka elää lihan tyydyttämiseksi, kuolee. Kuoleman voittamiseksi riittää, että tuntee oman ikuisen luontonsa. Sinun on tuhottava omistajuuden tunne ja murrettava ulkomaailmaan liittyvät siteet. Luovu kaikesta, mikä sitoo sinut näkyvään todellisuuteen. Anna valemaailman huolehtia kehostasi. Jätä itsellesi vain äly. Sen avulla oivallat todellisen itsesi ja voitat kuolemanpelon.
-----------------
Vedavyasa
Käännösvirheet suomen kielellä.
Kuolema on viiden aistin kyvyttömyys havaita ulkomaailman esineitä. Kun aistien toiminta lakkaa, sielu ei kuitenkaan kuole, vaan odottaa siihen asti, kunnes aistit heräävät jälleen henkiin uudessa ruumiissa. Vain liha pelkää kuolemaa, sielulle kuolema on tilaisuus toteuttaa kuolemattomuutensa.
https://www.chinmayamissionmumbai.com/media/images/html/Sri-Vedavyasa.jpg
https://www.chinmayamissionmumbai.com/media/images/html/Sri-Vedavyasa.jpg
Vyasadeva (Vyasa, Vedavyasa) on Krishnan kirjallinen (kirjallisuuden) inkarnaatio (avatar).
Vyasa on titteli, joka tarkoittaa "sitä, joka jakaa" tai "sitä, joka selittää yksityiskohtaisesti". Vedat kirjanneen Vyasadevan koko nimi on Krishna Dwajpayana Vyasa.... Vyasadeva asuu edelleen Badarikashramissa, Himalajalla, mutta ei näyttäydy, koska hän on todellisuuden toisessa ulottuvuudessa. Yksi hänen tittelistään on Śāśvata, "kuolematon".
https://www.chinmayamissionmumbai.com/media/images/html/Sri-Vedavyasa.jpg
Vyasadeva (Vyasa, Vedavyasa) on Krishnan kirjallinen (kirjallisuuden) inkarnaatio (avatar).
Vyasadeva asuu edelleen Badarikashramissa, Himalajalla, mutta ei näyttäydy, koska hän on todellisuuden toisessa ulottuvuudessa. Yksi hänen tittelistään on Śāśvata, "kuolematon".
Kuolemanpelko (Abhinivesha)
Abhinivesha - aineellisen elämän menettämisen pelko, äärimmäinen kiintymys siihen, mitä on elämänsä aikana kerännyt, kuoleman hetken pelko, henkisen luonteen täydellinen väärinymmärrys ja halu pidentää aineellista olemassaoloa hinnalla millä hyvänsä.
Bhaya - pelko.
Kuolema tuhoaa kaiken, mikä ei ole todellista; kuolema näyttää meille todelliset ystävämme; kuolema paljastaa todelliset prioriteettimme; kuolema tuo viisauden esiin; kuolema valistaa meitä peloistamme ja heikkouksistamme; mutta mikä tärkeintä, kuolema muistuttaa meitä siitä, että nämä aineelliset kehot ja aineelliset universumit eivät ole kotimme.
Kun kuolema kutsuu teitä, älkää pelästykö tai piiloutuko, vaan kohdatkaa se ja katsokaa, MITÄ SILLÄ ON TARJOTTAVANAAN.
Loppujen lopuksi hän on Krishnan oikeudenmukainen, uskollinen ja kuuliainen palvelija.
(J. Favors)
Kuolema (sanskritiksi Mrityu) on elämän väistämätön kumppani.
Kuoleman väistämättömyys aiheuttaa ihmisille surua ja joskus jopa kauhua.
Ymmärrämme, että sen saapuessa eroamme kaikesta, että se vie hetkessä kaiken, mikä tuntui arvokkaalta ja tärkeältä.
Kuolema vie meiltä kaiken, mitä rakastamme, saa meidät unohtamaan kaiken, minkä muistamme, ja muuttaa rappeutuneeksi kaiken, mitä yritämme säilyttää.
Se tulee suunnittelematta ja vie meiltä kaiken, mitä se haluaa.
Muistamme hänet koko elämämme ajan, mutta kun hän ilmestyy, huomaamme, ettemme ole valmiita häneen. Ja me pelkäämme.
Kuolemanpelko on juurtunut niin syvälle tietoisuuteemme, että olemme lakanneet huomaamasta sitä, emme tajua, että se elää meissä. Pelosta on tullut ihmisen tavanomainen, vaistomainen tila aineellisessa maailmassa, ja se on hänen suurin ongelmansa.
Kuolemanpelosta puhuttaessa on syytä mainita, miten se vaikuttaa mieleemme ja kehoomme. Pelon kokemisen fyysinen vaikutus on se, että kaikki ihmisen elimet ja mieli alkavat jännittyä. Pelon vaikutuksesta menetämme kykymme suorittaa joitakin alkeistoimia, jotka suoritamme rauhallisesti luonnollisessa, rentoutuneessa tilassa.
Kuolemanpelosta puhuttaessa on syytä mainita, miten se vaikuttaa mieleemme ja kehoomme. Pelon kokemisen fyysinen vaikutus on se, että kaikki ihmisen elimet ja mieli alkavat jännittyä. Pelon vaikutuksesta menetämme kykymme suorittaa joitakin alkeistoimia, jotka suoritamme rauhallisesti luonnollisessa, rentoutuneessa tilassa.
Kun pelkäämme jotakin, lakkaamme ajattelemasta normaalisti, ja mitä enemmän pelkoa koemme, sitä enemmän mielemme ja kehomme kiristyvät.
Piilota
Rakkaus avaa sydämen, rakkaus tekee ihmisestä avoimen, vapaan ja onnellisen. Pelko sulkee sydämemme, se on kuin kietoisi meidät koteloon.
Mielemme kutistuu ja havaintokykymme vähenee. Siksi, jotta ihminen voi ottaa vastaan uutta tietoa, hänen on avauduttava, päästettävä se sisäänsä ja annettava sille mahdollisuus toimia siellä.
Mutta jos ihminen on sulkeutunut, jos hän on haarniskassa, piilossa kotelossa, on epätodennäköistä, että hän pystyy ajattelemaan normaalisti ja ottamaan vastaan hänelle tulleen tiedon.
Jotta näin tapahtuisi, on välttämätöntä voittaa pelko, päästä eroon kuolemaa koskevista kielteisistä ajatuksista, avata sydän ja mieli, avautua uudelle tiedolle.
Rakkaus avaa sydämen, rakkaus tekee ihmisestä avoimen, vapaan ja onnellisen. Pelko sulkee sydämemme, se on kuin kietoisi meidät koteloon.
Mielemme kutistuu ja havaintokykymme vähenee. Siksi, jotta ihminen voi ottaa vastaan uutta tietoa, hänen on avauduttava, päästettävä se sisäänsä ja annettava sille mahdollisuus toimia siellä.
Henkisesti kehittynyt ihminen ei myöskään pelkää ruumiillista kuolemaa, sillä hän pelkää enemmän henkistä kuolemaa
Mutta se, että hän menettää halunsa kasvaa henkisesti, on se, mikä häntä todella pelottaa.
Mikään ei ole pelottavampaa kuin menettää usko omaan polkuunsa. Tämä johtaa jo fyysistä kuolemaa vakavampiin seurauksiin, sillä se pakottaa sielun syntymän ja kuoleman loputtomaan kiertokulkuun - samsaraan.
Jopa tavallinen ihminen, joka on saavuttanut aineellisen elämän pohjan, joka on kärsinyt ja joutunut oman typeryytensä piinaamaksi, lakkaa pelkäämästä kuolemaa, sillä hän ymmärtää, että se tuo hänelle uudistumisen.
Kuolema on meidän ymmärryksessämme se, joka rajoittaa mahdollisuuksiamme, mutta joogisessa ymmärryksessä kuolema on se, joka avaa meille todelliset mahdollisuutemme.
KIPU ON TIETENKIN HYVIN EPÄMIELLYTTÄVÄ ASIA, KUN HIENOJAKOINEN KEHO IRROTTAUTUU FYYSISESTÄ KEHOSTA KUOLEMAN PROSESSIN AIKANA. KUN KAIKKI DOSHAT MENEVÄT SEKAISIN, MUTTA MITEN MUUTEN?