Maatalouspolitiikan viimeinen taisto

Kannattaa tutustua entisen työnantajaetumiehen ja yrittäjyyttä monelta kantilta tuntevan Johannes Koroman mietteisiin maatalouspolitiikan mielekkyydestä tuoreessa Talouselämä-lehdessä. Ja takuulla tämä mies ei ole demari.

http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=760064
20645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

asiantuntija tuossa maatalouspolitiikassa, niin kerro, mitä puoluetta minun pitää äänestämän, että minä parhaien pärjäisin?

Kepuloinen

Äänestä
  • painovirhepaholainen astui kuvioon koko ankaruudessaan, tarkoitin "parhaiten"

    Äänestä

  • Aloittaja

    Olen yleensä tyytynyt antamaan sellaisen ohjeen, että minkä tahansa muun puolueen paitsi Keskustan äänestäminen kannattaa. Asiaa yön ja parinkin yli mietittyäni olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, etten suosittele vaihtoehtona kuitenkaan KD:n, RKP:n enkä perustuslaillisten äänestämistä. Junttiudesta toiseen ei ainakaan kannata siis siirtyä.

    Kepuloisen asemasta on siis aika päästä ja ryhtyä itse saavuttamaan jotakin eikä odottaa aina valmista pöytään. Se nostaa itsetuntoakin, kun huomaa pärjäävänsä ilman muilta jatkuvasti varastettuja rahoja. Ja onhan se vähän syntiäkin elää muilta ryöstetyillä rahoilla.

    Jos olet maatalouskepuloinen, ala harkita maatilasi muuttamista kohti sellaisia tuotantosuuntia, joissa pärjää markkinaehtoisestikin ja äänestä sen jälkeen esim. Kokoomusta tai Vihreitä. Jos taas katsot, että on paras panna pillit pussiin ja siirtyä tehtaaseen tai studioon töihin, voit valita vaihtoehdoksi edellisten lisäksi esim. SDP:n. Jos sinusta ei ole mihinkään tai sinua ei huolita mihinkään, repertuaari kasvaa Vasemmistoliitolla. Eiköhän tässä nyt jo ollutkin sopivasti valinnanvaraa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    että olet jotenkin hukassa...

    "Edellytyksiä maaseudun ja luonnon säilymiseen sekä niihin liittyvien elinkeinojen harjoittamiseen on vahvistettava." by kokoomus

    Joku tosin jo taisi väittää tuota lainausta kepun kirjoituksiksi.

    eli kumpi on väärässä sinä vai kokoomuksen periaatohjelman kirjoittajat?

    Muista myös miten Itälä toi puoluettaan esiin EU-vaaleissa, et taida muistaa?

    "Kepuloisen asemasta on siis aika päästä ja ryhtyä itse saavuttamaan jotakin eikä odottaa aina valmista pöytään." ??? elätkö tässä maailmassa vai missä?

    Pelkkään politikointiin ja nimittelyyn olet sortunut.

    minua?
    ??
    Sinä et tiedä, kuka minä olen, mutta suhtaudun sinuun kuitenkin ystävällisesti.

    Se joka häviää pelin, pitää myös kestää se!

    Halataan kun nähdään,

    Ystävällisin Terveisin Colombo

    Äänestä

  • halveksit kirjoitti:

    minua?
    ??
    Sinä et tiedä, kuka minä olen, mutta suhtaudun sinuun kuitenkin ystävällisesti.

    Se joka häviää pelin, pitää myös kestää se!

    Halataan kun nähdään,

    Ystävällisin Terveisin Colombo

    mielipidepankki on?

    Äänestä

  • kuka ressukka tuo kirjoitti:

    mielipidepankki on?

    mutta en viitsi paljastaa, koska hän on niin sympaattinen ihminen.

    --Se eläkelläinen ottaa (muka kantaa asioihin, joista sillä ei ole mitään tietoa).

    Äänestä

  • Aloittaja

    halveksit kirjoitti:

    minua?
    ??
    Sinä et tiedä, kuka minä olen, mutta suhtaudun sinuun kuitenkin ystävällisesti.

    Se joka häviää pelin, pitää myös kestää se!

    Halataan kun nähdään,

    Ystävällisin Terveisin Colombo

    Mistä päättelet, että halveksin. Tai ei tarvitse kertoa. Voin kertoa jo nyt, etten halveksia sinua enkä useimpia muitakaan lähimmäisiäni. Pelien häviön yritän kestää kuin mies ainakin.

    Halataan vaan, mutta halaa sinä ensin, niin että osaan tunnistaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tuntumaan siltä kirjoitti:

    että olet jotenkin hukassa...

    "Edellytyksiä maaseudun ja luonnon säilymiseen sekä niihin liittyvien elinkeinojen harjoittamiseen on vahvistettava." by kokoomus

    Joku tosin jo taisi väittää tuota lainausta kepun kirjoituksiksi.

    eli kumpi on väärässä sinä vai kokoomuksen periaatohjelman kirjoittajat?

    Muista myös miten Itälä toi puoluettaan esiin EU-vaaleissa, et taida muistaa?

    "Kepuloisen asemasta on siis aika päästä ja ryhtyä itse saavuttamaan jotakin eikä odottaa aina valmista pöytään." ??? elätkö tässä maailmassa vai missä?

    Pelkkään politikointiin ja nimittelyyn olet sortunut.

    ei tunnu nyt miltään, mutta sanoisin vain, ettei kannata aina luottaa tuntumaan, vaan hakea myös tietoa sen tueksi.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    ei tunnu nyt miltään, mutta sanoisin vain, ettei kannata aina luottaa tuntumaan, vaan hakea myös tietoa sen tueksi.

    jonka juuri tulit sivuuttaneeksi.

    Äänestä

... ei ymmärrä maataluspolitiikasta mitään. Siitä ei vallitse tämän maan vastuullisen poliittisen johdon keskuudessa erimielisyyttä. Joku voi vielä lämmitellä takavuosikymmenten poliittisia intohioja asian tiimoilta.

Tosiaan kyseessä on 1,2 prosentin osuus kansantuotteesta, homman kimpussa toimii noin 2 % väestöstä.

Nykyään on vain kaikkien maiden pyrkimys säilyttää tietty omavaraisuus elintarvikkeiden tuotannossa ja myös työllisyys-, maan asuttuna pitämis- ja jopa maisemanhoitotarpeet ovat johtanut maailmanlaajuiseen ylituotantoon. Maailmanmarkkinahinnat määräytyvät näiden ylijäämäerien myynnissä valtioiden vientitukemana hintaan mihin hyvänsä. Missään ei niillä hinnoilla pystytä tuottamaan. Siksi kaikissa maissa tarvitaan tukiaisia.

Asiaan ei voi suhtautua Koroman tai Mpp:n tapaan yliolkaisesti. Teidän pitää esittää tähän ongelmaan maailmanlaajuinen ratkaisu. Ratkaisu näet ei ole se, että Suomessa lopetetaan tukiaiset. Se johtaisi siihen, että meillä lopetettaisiin maanviljely samana päivänä, sillä eihän kenenkään kannata tuottaa 40 % alemmilla hinnoilla.

Jos olette sitä mieltä, että meillä ei tarvita maataloutta, niin sanokaa se selkeästi eli vaatikaa vaikka yksin Suomen ja EU:n lopettaa tukiaiset.

Äänestä
  • On hyvä, että insinööri ymmärtää.

    Äänestä

  • Tuo nimi kuulostaa ihan joltain kenialaiselta juoksijalta.

    Äänestä

  • hassu veikko kirjoitti:

    Tuo nimi kuulostaa ihan joltain kenialaiselta juoksijalta.

    elä viiti. Sossut leimaa sinut rasistiksi.
    Musta muna on ihanaa!!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ratkaisu on kyllä olemassa ja se on se, että lopetaan kaikkialta maailmasta paitsi kehitysmaista maatalouden protektionistinen suojelu ja verovaroilla tukeminen. Tätä varten on jo olemassa valmis neuvottelujärjestelmä eli WTO. Ja tässä järjestelmässä on ollut pohjana James Harbinsonin järkevä ehdotus, jota kannattaa tukea.

    Kun tuotantoa ei tueta ja suojatulleja ei ole, maataloustuotteista maksetaan kysynnän ja tarjonnan mukainen hinta, jolloin kenenkään ei tarvitse kustantaa ylituotantoa. Ylituotannot karsitaan kansainvälisen kilpailun avulla ja ne eivät mene kaupaksi niin kuin nyt. Minun veikkaukseni on se, että hinnat ovat sen jälkeen jokaiselle suomalaiselle halvemmat kuin nykyinen markkinahinta plus veroissa maksettu tuki yhteensä. Ja sinä puolestasi olet sanonut, että suomalainen maatalousyrittähä kyllä pärjää vapaaassa kilpailussa, joten senkään puolesta ei ole mitään ongelmaa meillä Suomessa.

    veikata, vaan tuottaja saa sen mikä sille kuuluu, ja mikä parasta.. ilman tukiaisia?

    --parvekkellakin kannattaa viljellä sipulia ja pottua, niinkuin niissä maissa missä maataloustukea ei ole?

    Äänestä

  • " kyseessä on 1,2 prosentin osuus kansantuotteesta, homman kimpussa toimii noin 2 % väestöstä. "

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Ratkaisu on kyllä olemassa ja se on se, että lopetaan kaikkialta maailmasta paitsi kehitysmaista maatalouden protektionistinen suojelu ja verovaroilla tukeminen. Tätä varten on jo olemassa valmis neuvottelujärjestelmä eli WTO. Ja tässä järjestelmässä on ollut pohjana James Harbinsonin järkevä ehdotus, jota kannattaa tukea.

    Kun tuotantoa ei tueta ja suojatulleja ei ole, maataloustuotteista maksetaan kysynnän ja tarjonnan mukainen hinta, jolloin kenenkään ei tarvitse kustantaa ylituotantoa. Ylituotannot karsitaan kansainvälisen kilpailun avulla ja ne eivät mene kaupaksi niin kuin nyt. Minun veikkaukseni on se, että hinnat ovat sen jälkeen jokaiselle suomalaiselle halvemmat kuin nykyinen markkinahinta plus veroissa maksettu tuki yhteensä. Ja sinä puolestasi olet sanonut, että suomalainen maatalousyrittähä kyllä pärjää vapaaassa kilpailussa, joten senkään puolesta ei ole mitään ongelmaa meillä Suomessa.

    JK. Minä olen "kaikkiruokainen" noin niinku naisten suhteen!
    TS. sinun ei tarvitse ujostella, vaikka oletkin pikkuisen rupsahtanut! :))

    Äänestä

  • olisi siinä kirjoitti:

    " kyseessä on 1,2 prosentin osuus kansantuotteesta, homman kimpussa toimii noin 2 % väestöstä. "

    on noin 25 cm. pitkä ja 5cm paksu.
    --- mutta sehän ei kuulu aiheeseen.

    Äänestä

  • koko.. kirjoitti:

    on noin 25 cm. pitkä ja 5cm paksu.
    --- mutta sehän ei kuulu aiheeseen.

    Mukavalta se tuntuu saaja hyvvää pyllyyn oikialta pukilta...ei muuta ku temmiä ahteriin kaikille vaikka sitten naapurin kililtä eli taikka kallelta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Kannattaa tutustua entisen työnantajaetumiehen ja yrittäjyyttä monelta kantilta tuntevan Johannes Koroman mietteisiin maatalouspolitiikan mielekkyydestä tuoreessa Talouselämä-lehdessä. Ja takuulla tämä mies ei ole demari.

http://www.talouselama.fi/doc.te?f_id=760064

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu