Louhinnan laskentaperusteet

Olisin kiinnostunut kuulemaan mikä on ollut louhittujen kuutioiden laskentaperuste teillä? Oma urakoisijani esittää kovin epämääräisiä perusteita... Kiitos asiallisesista vastauksista!
55603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Määrä arvioidaan kiinni olevan kallion päältä. Yli metrin paksu kerros lasketaan kuutioina, mutta alle metrinen lasketaan kuutio per neliömetri.

Niillä kuutioilla on muuten yllättävän vähän merkitystä, jos maksat täkkäyskoneen kustannukset tuntipohjalta, ja kuormauksen ja kuljetuksen erikseen. Niistä tulee isommat summat kuin ammunnasta.

Äänestä
  • Meille urakoitsija esittää asian niin että louhittavan kodan leveimmät kohdat muodostavat siis alueen ja syvyys mitataan ns. nollakohdasta aina metrin välein. Sitten kuutiot lasketaan keskikorkeuden mukaan, mutta nollakorkeutta ei oteta mukaan kun lasketaan keskikorkeus (siis kaikkien korkeuksien keskiarvo). Tällä laskentatavalla urakoitsija hyötyy aika tavalla olemattomasta. Mistä voisi selvittää ihan virallisen ja oikean/oikeutetun tavan koko toimialalla?

    Äänestä

  • Alkuperäinen... kirjoitti:

    Meille urakoitsija esittää asian niin että louhittavan kodan leveimmät kohdat muodostavat siis alueen ja syvyys mitataan ns. nollakohdasta aina metrin välein. Sitten kuutiot lasketaan keskikorkeuden mukaan, mutta nollakorkeutta ei oteta mukaan kun lasketaan keskikorkeus (siis kaikkien korkeuksien keskiarvo). Tällä laskentatavalla urakoitsija hyötyy aika tavalla olemattomasta. Mistä voisi selvittää ihan virallisen ja oikean/oikeutetun tavan koko toimialalla?

    Louhinnan määrämittaus talonrakennusalalla on määritelty normikirjoissa esim TALO 90 määrämittausohje.

    Neliölouhinta koostuu siitä alueesta jolla teoreettinen louhintasyvyys on alle metri todellisesta kallion pinnasta. Muilta osin louhintakuutio määritellään teoreettisen kallion tilavuuden mukaan, eli siis tilavuus lasketaan luonnollisen kallion pinnan ja teoreettisen louhintatason väliltä ja tarvittavalta alueelta.

    Äänestä

niinpaljon urakoitsijasta.Olen kuullut että joku laskuttaa 20 e per reikä,olkoon kuin syvä tai matala tahansa.Siulla ei taida olla paljon vaihto-ehtoja:Maksa mitä pyydetään tai tilaa toinen urakoitsija jos et itse pysty tekemään...

Äänestä

Mitataan kallion pinta ennen louhimista ja louhinnan jälkeen, ero on lohittu määrä kiintokuutioina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinnostunut... kirjoitti:

Olisin kiinnostunut kuulemaan mikä on ollut louhittujen kuutioiden laskentaperuste teillä? Oma urakoisijani esittää kovin epämääräisiä perusteita... Kiitos asiallisesista vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu