Koska olen luvannut "tehdä 'aloitteen'jatkoksi edellissivulla olevaan lauluriimittelyyn,niin en kai saata olla sitä tekemättä.
Vaikka meitsi vietiin 'kahville' tiukan matsin jälkeen 5-3,niin pyyhin tipan silmästä ja eipä muuta,kuin pulinat pois ja hommiin.
Siis jatko-osa eri laulujen riimien yhteensovittamiseksi ilman sen kummempia tallimääräyksiä,joten kynnys on matala,mutta olkoon puolestaan katto sen sijaan korkealla.
Sen verran suosituksena,että otsikko olisi sen riimin/tai useamman alkuna,niin ei tule luettavuus ongemaa seuraavan viestin kirjoittajalla.
Se,jos polut lähteen rönsyilemään,niin haitanneeko sekään,vaan katsotaan mitä tulee.
Yritän siirtää viimeisen säkeen aloitukseksi aloituksen alle, kun huomaan hierarkkian liikaa syvenneen.
Toki kuka tahansa voi kohdallaan tehdä,kun huomaa niin käyvän.
Nyt hymyä huuleen ja menoksi.
Vaikka meitsi vietiin 'kahville' tiukan matsin jälkeen 5-3,niin pyyhin tipan silmästä ja eipä muuta,kuin pulinat pois ja hommiin.
Siis jatko-osa eri laulujen riimien yhteensovittamiseksi ilman sen kummempia tallimääräyksiä,joten kynnys on matala,mutta olkoon puolestaan katto sen sijaan korkealla.
Sen verran suosituksena,että otsikko olisi sen riimin/tai useamman alkuna,niin ei tule luettavuus ongemaa seuraavan viestin kirjoittajalla.
Se,jos polut lähteen rönsyilemään,niin haitanneeko sekään,vaan katsotaan mitä tulee.
Yritän siirtää viimeisen säkeen aloitukseksi aloituksen alle, kun huomaan hierarkkian liikaa syvenneen.
Toki kuka tahansa voi kohdallaan tehdä,kun huomaa niin käyvän.
Nyt hymyä huuleen ja menoksi.
Vastaukset 116
Vanhimmat
Sen verran jos uusia osalistujia tulee,niin ei mielellään saman laulun (ainakaan)seuraavalla säkeellä jatketa,vaan pyritään etsimään jokin uusi laulu joko aiheeseen sopiva tai ei.
Ps.-toivottavasti uusia myös löytyy..
ei löytyny ku vanha...:))
Meinas mennä väärään paikkaan ja menikin,mutta oon mikä oon,en virheittä selviä..
Ymmärsinkö jutun oikein, jossakin laulujutuissa jatketaan viimeisestä sanasta. Vai onks tää jotenkin erilainen juttu?
joo,sana on 'vapaa' ja tunnelmakin saa vaihdella kirjoittajan mielen mukaan.
Ihanaa Rauli Baddingia:)
Tämä tyttärelleni(19-v), huomenna polille sellaseen sydämen toiminnan korjukseen liittyvään esi palaveriin.
Ei pitäis olla kovin vaikea juttu,mutta aina lapsen sairaudet ovat niitä vanhemmille vaikeampia asioita,jotka pysäyttävät.
No sen jälkeen pitäisi saada lääkehoito loppumaan,että tässä syksyn aikana tehdään se operaatio ja luotan kyllä lääkäreihin,että eiköhän se siitä hoidu.
sen viimein oon mä saanut ymmärtää......
Tämä oli sinulle ja tytärellesi,
pidän peukkuja, lääkärit osaa nykyään auttaa niin paljon.
Kaikki menee kyllä hyvin, olen ihan varma siitä.
Voimia sulle ja tyttärellesi.
Hyvää huomenta ja päivää kaikille!
päivää vaan täältäkin.
hautapaikka...
Nyt se onni peruttiin:)
oli avoinna kaikki portit, vaan ne suljin takanain
nyyh
mua elämä janottaa..
Sullako sitä kiljua oli?
Päivän hommat hoidettu?
Kierrettiin vaimon kanssa järvi ympäri ,sellainen 15 km.sauvakävelylenkki ja voimisteltuakin tuli riittävästi,sillä hirvikärpäsiä sai usean km.matkan ajan irroitella milloin mistäkin.
Ja siksi kai vesi tuli mieleen.
tunteitteni katsomoon...
(Jri Sillanpää)
pois matkustan? Carola:ko?
vanha kunnon Jukolan Jussi oon....
Aivan ihana Elviksen kappale, jonka Eikka Grön lauloi suomeksi ja hyvin.
uuden syntymän mä koin antaa paljon vielä voin,oon voimissain,oon voimissain.
Tähdet yössä,no eläähän Elvis ja Eikka senkun porskuttaa.
Oikeastaan ainoa Grönin laulu josta pidän.
Yleensä liian paatoksellista ja laulaa 'tahdin jäljessä' säestykseen,mutta ilmeisen tarkloituksella.
niin ei sillä pelaa mikään
Junnu Vainion biisi
Mikko A-t./H.Rinne
Mikko Alatalon laulu
Tultihin kosimahan ja tappelemahan
(vanha ralli)
Kuriikkalaasia pakohon.
yksin
Kirka
************
...,päättyyessä romanssin,lyhyen ,suloisen,nyt joka yö sut nähdä saan ja unissain oot mun sä vain,kaipuun .....
Irvinin "Rentun ruusu"
kokeilen mitä tapahtuu
vanhaa se tämäkin..
verry sorry!
sirkku:) nimimerkki tämän lauluriimittelyn on tänne tuonut aikapäiviä sitten, eipä kiinnosta osallistua kun matkija haluaa kunnian itselleen PISTE
Siis tämän ketjun otsikko,mutta
Olen kyllä jo paljon aiemmin tuonut
julki,että sirkku on tänne palstalle tämän tyyppisen ketjun on tuonut ja sanojensa mukaan "lainannut"naapuripalstalta,joten se siitä.
Katsoppas vähän aiempia kirjoituksiani,niin sen voit myös itse todeta,että asiasta olen edellämainitusti kirjoittanut.
ps. ei todellakaan ole kuin omasta tahdosta kiinni,ottaako osaa vai ei,mutta perustelusi kannanotossasi on väärä,joten suupielet korvia kohti ja mukaan vaan,jos se siitä "kunnianotosta"on kiinni.
jk.kyllä tästä 'aloitteesta'käytiin eräässä ketjussa sananvaihtoa,ja tiesin kyllä,mitä uusinta saa aikaan,mutta olen luvannut näin tehdä,niin tietysti myös tein ja otan vastaan myös ja,toki ennakoitavan palautteen.
Riittäisiköhän tämä tästä asiasta.
Eiköhän jatketaan levyn soittoa,pienistä rahinoista huolimatta,sillä sekin kuuluu elämään.
jatketaan vain :)
ja monen monta muutakin asiaa on täällä "kopsailtu", mutta mitäpä tuosta, kunhan ei ilkeillä, kunhan sopu säilyy, ja on mukavaa.. sillä onkohan tässä maailmassa oikeastaan enää mitään mitä ei jo olisi jossain muodossa joskus sanottu ja tehty? :)
Aiheen antaa pakkanen ja polte auringon,
sen kertoilla voi helle sekä halla..
(Helismaan sanoja kappaleesta Lauluni aiheet)
Huomasin juuri tämän laululeikkinne, eikä minua haittaa lainkaan, että myös emw on laululeikin pystyyn pistänyt!
Idea, joka naapuripalstan leikissä aikoinaan oli, oli kylläkin juuri tämä jota emw nyt ajaa takaa. Itsehän siis aikoinaan muuntelin sitä hiukan. Minä ajoin silloin takaa sitä, että jokainen joutuisi kirjoittamaan kaksi riviä tekstiä, molemmat eri lauluista, ja seuraava jatkaisi aina edellisen viestin viimeisellä lauseella - ja jatkaen oman valintansa mukaan mistä kohtaa ketjua tahansa...
Emw:n ja minun ideani eivät siis samanlaiset ole, joten älkää suotta ainakaan riidelkö! Itse en nyt ainakaan leikkiin pysty osallistumaan, mutta en voinut olla kommentoimatta tähän väliin, koska tämän aloituksen satuin näkemään.
Laitanpa lisäksi vielä tuon oman, ensimmäisen leikkini linkin tähän, joten näette, että ei emw minua matkimassa ole. Ja tuskinpa ketään haittaisi, vaikka täällä täysin matkittaisiinkin.
Leikkimieltä siis kaikille toivottelen!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000016&conference=500000000000009&posting=22000000008867900#22000000008867900
Sirkku käynistäsi ja selvityksestä asian tiimoilta.
Hyvää yötä niin Sirkulle,kuin myös muilekin palstalaisille.
Taitaa olla tämän hanun aika mennä äiteen viekkuun katselemaan uutta alkua aamulle.
Yökyöpelit jatkakaa kaikessa rauhassa,'nähdään'huomenissa.
taidan jäädä asustamaan tälle palstalle:)
Hyvää yötä, tämäkin yökyöpeli menee nukkumaan:)
(kiusaus oli suuri)
näinhän se on :)
on Laura, Ellinoora Aleksandra Camilla Jurvanen usemapi etunimi turva sen pienen ihmisen jne. Joku otti herneet nenänsä näistä, mutta emme välitä. Mamban valokuvia on eniten soitettu biisi radiossa. Tässä ei kukaan muistanut Leevi&Leavingsien levyjä, joissa on kivat tarinat. Kuinka paljon meillä onkaan hienoja artisteja, jotka levyttäneet ulkomuistiin painuvia kappaleita. Ups, nyt on nukkumaanmenoaika, öitä.
Aivan Leevi oli tosi persoona ja todelinen boheemi,koska malttoi pysyä pois lavoilta,josta olisi voinut hankkia maallista hyvää "mielin määrin".
Myös armoitettu jalkapallo fani,vaikkei päällepäin olis ehkä luullut.
No nyt sen menit sanomaan,että on maate,eiku nukkumaan meno aika,joten se kai olis parempi ottaa vaarin itsekukin ja valmistautua toiseen virtuaali maailmaan,unikuviin..
Joten öitä myös omasta puolesta.
tuo takaa kaukaisten rantain ...rauhan viestiä kantain....
Entinen La Paloma
maitten ja metsien taa, kerro et ikävä täällä mun on, aatoksein kaikki hän saa..
pikaista avioliittoa..
Mikko Alatalo :"Trikoo on riskillä ruma"
kai viimein sorruin naisen kyyneliin, tai vaimon tuomiin pieniin kaksosiin...
Irwin Goodman
sinä hymyilet vaieten
Tästäpä jatkuu.
Suomalaisen miehen tie,ei kai sentään..
Bushka Babitsinin laulama kauan sitten
Pikkupoika postiljoon vannoo näin.
hetkiin menneisiin....
Kun kerren tietä kuljin,..
kävi miten kävi
Uusi alku tämäkin
kait tuo oli jamppaa..ihanaa jamppaa..
ja kaipuu luokses on pohjaton...
Vastaus
Tapsa Rautavaaraa
hän minne menee,mistä tulee taivas yksin ties.
Todellinen suuri reissumies,joka olisi pärjännyt maailmallakin taitojensa puolesta.
Ja taitoja hänellä oli monipuolisesti ja lisäksi vähäosasille sykki sydän ja teot.
enemmän. Ole mulle vähän aikaa Hän!
Juce Leskinen
Virta vie, vira tuo
missä joka linja on aa, sekä oo
vanha biisi
Sama laulu. Eihän tuo niin vanha oo
Mauri Antero.
Olen ollut hänen tätinsä työkaverina aikoinaan.
Jo äijä toinen prinsessan peitti kaavuin.
Olen ajanu Mauri Anteron kuskin kanssa kilpaa :o)
Hävisin :o(
Juostessa paljas pylly vilkkui kun (sä?)
viuhahdit
Irviniä
Pidä katse tiessä!
illalla yhdesä leikitään....
....
kerran tuulentuvan
Ei ole lupaa mun onnea pyytää.
eron hetki tullut on, mut viime kerran pyytää saa sinut valssiin kiehtovaan
Sumujen silta -Elokuvasta
Roihu voi jatkua tästäkin!
menikö tämä oikein?
sitten lasku.
Irvinin laulu
Vaan laskun sentään mä sinne siirtää saan.
"seuraava maksaa".
kaljani, juon mä stadin onneksi!
**************
Onni suosii vain onnen etsijää.
Jari Sillanpää (ehkä)
******************'
Kulkurin ilta tähti, Rautavaara.
Monen etsinnän alku,ei onneksi omakohtainen.
Raatajat eteenpäin,mars,mars!
Palomiehistä pulaa,aa puu vah!
Näitä katuja rakastin niin,..
Tuntuis Seija Simolalta,mutta empä yhtään varma
alta seuraavaan, oman sydämensä sulkee kuoreen murtumattomaa...
On lainaa ilon sekunnitkin - ne surun tunnein maksetaan....
En muista mikä tai kenen laulu
soi hiljaa, soinnuista sen ilo on mennyt pois, sinun lähtösi vei siitä riemun, suru vai siihen jäljelle jäi...
Ei aavistustakaan kuka lauloi
Mutta loppua kohden pidot paranee.
Kiitos kaikille taas hyvistä hetkistä ja rennosta kirjoittelusta.
Tapaillaan taas jossain ketjuissa ollaan iloisia,että myös leikki sijansa saa,sillä ei ihminen elä pelkästä leivästä vaan "sirkushuvejakin tarvitaan.
katson maailmaa ja samaa unta nään, kuin hullu huudan rakkauteni perään....
(Juice Leskinen)
Unohtumaton Elmeri
Oli Elmeri miehistä parhain, häntä kukaan ei korvata voi....
Naimisiin kyllä haluaisin ja menisin,mitä pikemmin,jos vaimoksein vain tytön saisin,yhtä puhtaan,kuin minäkin.
Ja Helsigistä hän ei vaimoa löytänyt;sill äitini sanoi niin:::::
Hän ymmärtää ja lohduttaa...
Junnu Vainio
ja tätä mailmaa katselin, niin mutsi sanoi. kuules poika tää on Helsinki, sun ikioma Stadisi
Saa vanhat saatavat jokainen.
Tuollaisia tuoksuja taidan lähteä katselemaan tonne makkarin puolelle.
Laittakaa vaan sanoituksia edelleen,sillä eihä sota yhtä m...tä kaipaa.
Hyvää illan jatkoa ja yötä; kiitos kaikille.
Tarvan sanoin:"Sillä lailla,hymyillään kun tavataan.
sieltä löydän mä kauniin satumaan.
Aavan meren tuolla puolen, jossakin on hän...
Oi, jospa kerran sinne satumaahan käydä vois, niin sieltä koskaan linnun lailla lähtisi en pois...
Höyhensaarehen, pikkutontut ketterästi tuo taikavenehen.
Nyt on veneet muovia ja miehet edelleen 'jautaa'
Huomenta ja perjantaita,
Pitänee lähteä lenkille.
Äiti usein aamuisin kotona herätteli meidät lapset sanomalla;nyt ylös,ulos ja lenkille.
Illalla sitten nukkumaan valmistelu alkoi esim.'eiköhän tältä päivältä riitä,huomenna on päivä uus ja ens viikolla kuus'.(t.pesulle pisulle ja nukkumaan)
mistähän kaloja?
mahtaisko siellä olla hyvät apajat?
Nyt vasta tuonkin kuulin!
käyn illoin kaupungilla, hauskaa seuraa saan..
Paula Koivuniemi (Perhonen)
Titanic rautakuori, aina ainutkertainen sen eessä ihmismieli antautui...
Reetu, jotenkin tollee se meni..
Oppia ikä kaikki.Veljeni käy n.20 kert./vousi Inarilla kalassa,joten sinne,jos ei Mäntsälässä iske.
Yli vaan ja anetaan elämän kantaa..
kaiken. Kädet nämä sulle annan, koko elämäni kaiken.....
mitä ikinä sä siellä teet...
miten sen vanhan lauluun sydän lyö
(Paula Koivuniemi)
blompuukki laihutus kuurilla taas...
(P.Ruuska)