Kirkon

Ystäväni elämä oli huonolla jamalla ja kodittomana talvella oli mennyt nukkumaan kirkon tuulikaappiin.
Illalla oli henkilökunnasta joku tullut herättämään ja sanonut että nyt pitää poistua kun sulkevat.
Kaverini ehdotti että
"kun tuossa sisemmässäkin tuulikaapin ovessa on lukko voisinko jäädä tänne lukittuun tuulikaappiin nukkumaan, kun ei ole paikkaa missä nukkua ja ulkona on kylmä ja kurja keli? Lukitsen kyllä ulko-oven sitten lähtiessäni?"

"Ei onnistu" sanoi työntekijä.

Kaverini kysyi että
"eikö kirkon tehtävä olekkaan auttaa vähäosaisia?"
Niin vastaus oli että
"kirkon tehtävä on levittää jumalan sanaa, ei toteuttaa sitä."
6431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kirkon tehtävänä on myös auttaa. Diakoniatyö, palveleva puhelin, työttömät yms. syrjäytyneet ovat osa kirkon arkea. Kasvaneen rikollisuuden takia kirkonkin on pitänyt ottaa murtohälyttimiä. Silloin kukaan ei voi jäädä kirkkon tiloihin sisälle yöksi. Mikäli apua tarvitsee niin kannattaisi ottaa yhteys ensisijaisesti sosiaalityöntekijään. Diakoniatyöntekijään tai pappiin voi myös ottaa yhteyttä, heillä pitäisi olla ammattitaitoa ohjata eteenpäin. Myös pelastusarmeijan yömaja tai kunnan vastaavat palvelut voisivat olla avuksi. Tuo yhteys kirkon vahtimestari- siivoojaan ja sieltä saadut kommentit eivät edusta kirkon mielipidettä asiasta- vain yksilön mielipidettä.

Äänestä
  • Kyllä työntekijä edustaa yritystä jossa on töissä.

    Äänestä

>>"kirkon tehtävä on levittää jumalan sanaa, ei toteuttaa sitä."

Äänestä

saatanan hyvä keksintö.

Äänestä
  • toivoo sarvipää

    Äänestä

  • Älä tuputa mielikuvitus olentojasi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Auttamishalut kirjoitti:

Ystäväni elämä oli huonolla jamalla ja kodittomana talvella oli mennyt nukkumaan kirkon tuulikaappiin.
Illalla oli henkilökunnasta joku tullut herättämään ja sanonut että nyt pitää poistua kun sulkevat.
Kaverini ehdotti että
"kun tuossa sisemmässäkin tuulikaapin ovessa on lukko voisinko jäädä tänne lukittuun tuulikaappiin nukkumaan, kun ei ole paikkaa missä nukkua ja ulkona on kylmä ja kurja keli? Lukitsen kyllä ulko-oven sitten lähtiessäni?"

"Ei onnistu" sanoi työntekijä.

Kaverini kysyi että
"eikö kirkon tehtävä olekkaan auttaa vähäosaisia?"
Niin vastaus oli että
"kirkon tehtävä on levittää jumalan sanaa, ei toteuttaa sitä."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu