Koulutuskoordinaattori

Itsenäinen vastuu yli 300 määräaikaiskoulutettavan henkilön koulutuksista, koulutusten suunnittelu, pito, materiaalien teko ja kustannusvastuu.
Koulutustausta FM, työkokemusta alalta vuosia, kaikkien pitämä ja kunnioittamakin tyyppi. Ei sairaspoissaoloja ja muutenkin luotettava. Paljonko sanoisitte ansaitsevani palkkaa.
1110628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Yksityisellä sanoisin että yli 3000.

Kuntapuolella 2500...?

Itse saan palkkaa henkilöstöassistenttina 2200, osittain samoja tehtäviä, ei kuitenkaan esim. kustannusvastuuta (aloittanut juuri ja ei aiempaa kokemusta vastaavasta tehtävästä mutta muuten yli 10 vuoden kokemus, amk koulutus). Iso organisaatio.

Äänestä
  • Yksityisellä puolella olen. Varsinaista budjettivastuuta ei ole, mutta tehtävänäni on selvitettävä, missä voidaan säästää. Ensi vuodeksi olen saanut säästöja jo 80% omalla ammattitaidollani ja pienellä vertailulla.

    Äänestä

  • Niina31 kirjoitti:

    Yksityisellä puolella olen. Varsinaista budjettivastuuta ei ole, mutta tehtävänäni on selvitettävä, missä voidaan säästää. Ensi vuodeksi olen saanut säästöja jo 80% omalla ammattitaidollani ja pienellä vertailulla.

    Kahen tonnin hujakoilla.. nykyään ei tartte maksaa kun halvallakin saa.

    Äänestä

  • Niina31 kirjoitti:

    Yksityisellä puolella olen. Varsinaista budjettivastuuta ei ole, mutta tehtävänäni on selvitettävä, missä voidaan säästää. Ensi vuodeksi olen saanut säästöja jo 80% omalla ammattitaidollani ja pienellä vertailulla.

    ...muuten moista kyselet? Onko palkkaneuvottelut edessä vai mitä?

    Äänestä

osuiko oikein vaiko väärin?

Äänestä
  • No huhhuh... itseään ei kannata yrittää ylihinnoitella, omaan nilkkaan kopsahtaa.

    Äänestä

Jos ei ole kasvatustieteen opintoja niin arvelisin että 2700-3000€, riippuen kuinka pitkä työkokemustausta.

Äänestä
  • Kasvatustieteen cumu ja auskultoinnit takana, samoin neljä vuotta opettajana peruskoulussa ja lukiossa. Sen lisäksi yli viiden vuoden kokemus todella erikoisosaamista vaativalta alalta.

    Olen siis jo nyt kyseisessä duunissa ja saan palkkaa 2150€/kk. Mielestäni myyn ammattitaitoni alennusmyynnillä. Haluan kuitenkin tehdä kyseistä työtä ja aionkin mennä pomon kanssa juttelemaan. Kuinka paljon kehtaan pyytää.

    Äänestä

  • Niina31 kirjoitti:

    Kasvatustieteen cumu ja auskultoinnit takana, samoin neljä vuotta opettajana peruskoulussa ja lukiossa. Sen lisäksi yli viiden vuoden kokemus todella erikoisosaamista vaativalta alalta.

    ...eli AEK:n palkkalaskurin mukaan:

    Ammattinimike: KOULUTUSKOORDINAATTORI
    Lkm: 9 Keskiarvo: 2749
    Fraktiilit:
    10% 25% 50% 75% 90%
    1699 2255 2369 2862 3374

    Äänestä

  • Niina31 kirjoitti:

    Kasvatustieteen cumu ja auskultoinnit takana, samoin neljä vuotta opettajana peruskoulussa ja lukiossa. Sen lisäksi yli viiden vuoden kokemus todella erikoisosaamista vaativalta alalta.

    Olen siis jo nyt kyseisessä duunissa ja saan palkkaa 2150€/kk. Mielestäni myyn ammattitaitoni alennusmyynnillä. Haluan kuitenkin tehdä kyseistä työtä ja aionkin mennä pomon kanssa juttelemaan. Kuinka paljon kehtaan pyytää.

    Minulla vain toisen asteen koulutus ja tienaan 2300 rapiat päälle plus luotaisetuna ruoka ja liikuntaraha ym. Ja olen "vain" johdon assistentti keskellä metsää...

    Äänestä

  • Niina31 kirjoitti:

    Kasvatustieteen cumu ja auskultoinnit takana, samoin neljä vuotta opettajana peruskoulussa ja lukiossa. Sen lisäksi yli viiden vuoden kokemus todella erikoisosaamista vaativalta alalta.

    Olen siis jo nyt kyseisessä duunissa ja saan palkkaa 2150€/kk. Mielestäni myyn ammattitaitoni alennusmyynnillä. Haluan kuitenkin tehdä kyseistä työtä ja aionkin mennä pomon kanssa juttelemaan. Kuinka paljon kehtaan pyytää.

    Kuules Pikku-Niina, se on nyt vaan niin että tänä pvänä on menossa työnantajan markkinat ja siis palkka-ale. Muutenkin on paineita alentaa yleisesti palkkoja, ja olen 110% varma että jos pyytelet edes lähelle kolmea tonnia kk:ssa liksaa, ns. jäät soittelemaan lehdellä. Realistinen liksa on siellä 2100-2400 mitä ne maksavat. Jos pyydät 2500-2600 voit vielä jotenkin olla mukana loppukuvioissa, yli sen sanon että goodbye.

    Aivan naurettavaa ihmisten kusetusta ja pettymyksiä aiheuttavia ovat eri liittojen mahtipontiset palkkarajat vastavalmistuneille ja enemmän kokemusta omaaville -ne ovat aivan avaruudesta. Työantajat nauraa niille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Niina31 kirjoitti:

Itsenäinen vastuu yli 300 määräaikaiskoulutettavan henkilön koulutuksista, koulutusten suunnittelu, pito, materiaalien teko ja kustannusvastuu.
Koulutustausta FM, työkokemusta alalta vuosia, kaikkien pitämä ja kunnioittamakin tyyppi. Ei sairaspoissaoloja ja muutenkin luotettava. Paljonko sanoisitte ansaitsevani palkkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu