Isäni on sotavetaraani-ei koskaan kutsua Linnaan!

Isäni on lähtenyt sotaan 17 vuotiaana. Sodan jälkeen hän joutui vielä käymään armeijan. Sota laukaisi ihosairauden.
Lähetin kaksi vuotta sitten Haloselle kirjeen ja toivoin, että isäni, joka on osaltaan auttanut saamaan Suomelle itsenäisuuden, pääsisi sitä vielä kerran elämässään juhlimaan sinne minne kuuluukin. Halonen ei koskaan vastannut!
Mielestäni, ensisijaisesti jokaisen sotaveteraanin tulisi saada kutsu Suomen Itsenäisyysjuhliin Linnaan!, sillä hehän ovat mahdollistaneet sen, että olemme Suomi emmekä Venäjä!
En voi todellakaan ymmärtää, mitä esim. kulttuuriministeri on tehnyt Suomen itsenäisyyden eteen - mitalleja asian suhteen tuntuu tulevan vuosittain (onneksi on iso maasto, mihin mitallit sijoittaa).
Siis, jokainen Suomen veteraani olisi voitu vuosien varrella pyöräyttää linnassa, jos tätä olisi haluttu. Mutta ei, eihän rintamamiehillä mitään osaa asiaan ilmeisesti ollut.
Kaikki suuret päälliköt siellä kyllä vuosittain ovat: päälliköt, jotka vain ohjastivat, eivät rypeneet juoksuhaudoissa.
Herätkää Suomen kansa - vaatikaa oikeutta edes niille, jotka ovat mahdollistaneet meille itsenäisyyden!
131026
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

joutuessaan lähtemään puolustamaan Suomea,jotta meille tuleville jäisi perinnöksi oma isänmaa. Haavoituttuaan 21 vuotiaana ja menettäessään toisen jalkansa hän oli kiitollinen siitä että henki kuitenkin säilyi.Hän raivasi itselleen ja perheelleen maatilan ja viljeli sitä huolella.Elämämme oli turvattua.Mielestäni ei tarvita presidentin kutsuja siihen kunnioitukseen jota voimme osoittaa kaikille edesmenneille ja yhä elossa oleville Suomen puolustajille.

Äänestä
  • Olet oikeassa, kutsuja ei tarvita, mutta aina kun katselen juhlia ja mietin "vieraslistaa", tulee vain mieleeni, että ne juuri oikeat sieltä puuttuvat! On varmasti veteraaneja, jotka eivät edes halua juhliin ja sitten on veteraaneja, jotka koko ikänsä miettivät, miksi eivät sinne pääse.
    Mielestäni oikeudenmukaista kuitenkin olisi, että ne, jotka ovat Suomen itsenäisyyttä puolustaneet, olisivat etuoikeutettuja Suomen Itsenäisyyspäivän juhlaan!!! HALOO.... Suomen Itsenäisyyspäivän juhlaan, jossa ties mitkä idols-fanit pyörivät....mitä hekin ovat tehneet itsenäisyyden hyväksi - eivät mitään!

    Äänestä

  • Luulen että on mennyt vapaaehtoisesti. Minun isäni JOUTUI lähtemään ja jäi sille tielleen eli edes ruumista ei tullut takaisin. En ole häntä koskaan nähnyt muuten kuin valokuvassa. Sota on sellaista että siellä menee kättä ja jalkaa ja toisilta menee jopa henki. Turha sen asian kanssa on uhota ja yrittää kerjätä sääliä. Se sattuu toisten kohdalle ja toisten kohdalle ei satu. Asiahan on niin että sota ei yhtä miestä kaipaa ja jos sinne menee vapaaehtoisesti niin kyllä varmasti on tiedossa mitä voi sattua. Itse olen tehnyt täyden uran puolustusvoimien palveluksessa ja ajattelen asiat realistisesti.

    Äänestä

  • Olen sun kanssa samaa mieltä.
    Että ei tarvita presidentin kutsua, kyllä muutenkin suomalaiset kunnioittavat Suomen puolustajia. Myös presidentti.
    -
    Sitäpaitsi Linnan juhlat on rankka juttu, siellä on hirveä tungos ja todella kuuma. Ei se ole vanhojen, vaikka kuinkakin urheiden, ihmisten paikka.

    Äänestä

  • Veteraanin tytär kirjoitti:

    Olet oikeassa, kutsuja ei tarvita, mutta aina kun katselen juhlia ja mietin "vieraslistaa", tulee vain mieleeni, että ne juuri oikeat sieltä puuttuvat! On varmasti veteraaneja, jotka eivät edes halua juhliin ja sitten on veteraaneja, jotka koko ikänsä miettivät, miksi eivät sinne pääse.
    Mielestäni oikeudenmukaista kuitenkin olisi, että ne, jotka ovat Suomen itsenäisyyttä puolustaneet, olisivat etuoikeutettuja Suomen Itsenäisyyspäivän juhlaan!!! HALOO.... Suomen Itsenäisyyspäivän juhlaan, jossa ties mitkä idols-fanit pyörivät....mitä hekin ovat tehneet itsenäisyyden hyväksi - eivät mitään!

    sanotaanko näin

    ne veteraanit joita linnan kutsuilla nyt on, edustavat myös kaikkia muita suomalaisia veteraaneja.
    Ja muut vieraat (otetaan ne viran puolesta paikalla olijat, kuten poliitikot, pois tästä) edustavat sitten tavallaan läpileikkausta Suomen kansasta. Niinpä sinne mahtuu muutama, joka 'ei ole tehnyt mitään' kuten joku idolskilpailija.

    Äänestä

  • 17 v kirjoitti:

    Olen sun kanssa samaa mieltä.
    Että ei tarvita presidentin kutsua, kyllä muutenkin suomalaiset kunnioittavat Suomen puolustajia. Myös presidentti.
    -
    Sitäpaitsi Linnan juhlat on rankka juttu, siellä on hirveä tungos ja todella kuuma. Ei se ole vanhojen, vaikka kuinkakin urheiden, ihmisten paikka.

    minun isäni lähti sotaan 17.vuotiaana,toimi siellä lääkintämiehenä ja kertoi ensimmäistä kertaa sodasta vasta toissa kesänä ja silloinkin vaan muutamalla sanalla.Siitä miten haavoittuneita yritettiin hakea pahoistakin paikoista ja millaista oli kun joku joutui täysosuman uhriksi,verisiä riekaleita ja rätin kappaleita.Kertaakaan hän ei ole sanonut haluavansa Linnanjuhliin ja miksi olisikaan.Niihin juhliin löytyy joutilaampaakin väkeä joten antaa heidän juhlia.Jokainen kuitenkin tietää kuka sen itsenäisyyden taisteli.

    Äänestä

jotka ovat olleet 80 luvulta lähtein vain linnassa.
Hekin ovat kyllä ansaineet sen mutta myös muidenkin olisi ollut hyvä.

Äänestä

Sotainvalidi isäni kuoli sinä vuonna kun itse läksin Yk-joukkoihin. Minulla ei ole ollut kunniaa tavata Presidenttejä mutta isäni tapasi presidentti Koiviston,hänen käydessään tutustumassa Sotainvalidien hoitokotiin missä isäni asui.Presidentti Koivisto oli Veli muille veteraaneille.

Äänestä

Suomen hallitus ja eduskunta on pettänyt Suomalaiset Ahtisaresta lähtien tämä punikki hallitus on ainoastaan myynyt maatamme sekä kansamme omaisuutta ja rikastuttanut sillä omiaan johtajiaan,Isäni oli sodassa kaikille Sotaveteraaneille kaunis kiitos siitä mitä teitte maamme eteen paljon olemme teille velkaa.En äänestä Tarja Halosta hän on pettänyt Sotaveteraanit!

Äänestä

jäljellä oleville veteraaneille. Että se siitä.

Äänestä

...että ehkä veteraanit haluavat olla aivan tavallisia kansalaisia, ilman että heihin kiinnitetään koko ajan erityistä huomiota?

Ehkä joku voi potea ahdistusta jatkuvasta jalustalle nostamisesta ja joku tosissaan voi haluta pistää sen sota ajan jo (vihdoin ja viimein) taakseen.

Myös ylettömät puheet sankaruudesta ja loputtomasta kiitollisuudenvelasta voivat kuullostaa veteraanin itsensä korviin oudoilta, koska tuskin kukaan tosissaan itseään pitää sankarina (vaikka olisi mitään tehnyt). Voi tuntua kiusaannuttavalta kuunnella sankariteoista ja kunniavelasta, jos itse vain haluaa olla osa yhteiskuntaa, ei sen enempää tai sen vähempää.

Mielestäni veteraanit ansaitsevat kunnioituksen ja arvostuksen, minkä tulisi näkyä esim. avustuksissa, kuntoutuksina jne. Mutta jatkuvaa jalustalle nostamista ja sankarinpalvontaa en lähtisi harrastamaan. En itsekään haluaisi olla muuta kuin minä, en veteraani, en sankari, enkä mikään muukaan vain minä itse, Etunimi Sukunimi.

Äänestä
  • sinne pitää koko sotaveteraanikaarti kerralla rahdata. Tässä olisi ollut vuosia antaa mahdollisuus niille sotaveteraaneille mennä, jotka olisivat halunneet, ja uskon niitä löytyvän. Kutsusta voi toki aina myös kieltäytyä - mikään ei ole pakollista (muuta kuin maksaa veroja ja kuolla).
    Jos sinä haluat olla sinä, niin siitä vaan. Todella harva kuitenkin osaa ajatella, kuinka asiat olisivat, jos nämä meidän veeteraanit eivät olisi poteroissaan palelleet ja olleet niin sisukkaita! Jos tänä päivänä syttyisi vastaavanlainen sota, häviäisimme sen 100-0, sillä tästä hyvinvointinuorisosta ei ole kiväärinpiipun taakse metsään etulinjassa rämpimään. Eihän ne osaa kuin käyttäytyä huonosti ja pelata pelikoneitaan.
    Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille tätä lukeville !

    Äänestä

  • Sotaveteraanin tytär kirjoitti:

    sinne pitää koko sotaveteraanikaarti kerralla rahdata. Tässä olisi ollut vuosia antaa mahdollisuus niille sotaveteraaneille mennä, jotka olisivat halunneet, ja uskon niitä löytyvän. Kutsusta voi toki aina myös kieltäytyä - mikään ei ole pakollista (muuta kuin maksaa veroja ja kuolla).
    Jos sinä haluat olla sinä, niin siitä vaan. Todella harva kuitenkin osaa ajatella, kuinka asiat olisivat, jos nämä meidän veeteraanit eivät olisi poteroissaan palelleet ja olleet niin sisukkaita! Jos tänä päivänä syttyisi vastaavanlainen sota, häviäisimme sen 100-0, sillä tästä hyvinvointinuorisosta ei ole kiväärinpiipun taakse metsään etulinjassa rämpimään. Eihän ne osaa kuin käyttäytyä huonosti ja pelata pelikoneitaan.
    Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille tätä lukeville !

    sielllähän juuri joku ilmoittaa pötkivänsä pakoon, jos sota syttyisi. Että sillä lailla! Siinä oiva esimerkki nykynuorison ajattelutavasta.
    Veteraanit ensisijaisesti linnanjuhliin, muut jos jää tilaa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SOTAVETERAANIN LAPSI kirjoitti:

Isäni on lähtenyt sotaan 17 vuotiaana. Sodan jälkeen hän joutui vielä käymään armeijan. Sota laukaisi ihosairauden.
Lähetin kaksi vuotta sitten Haloselle kirjeen ja toivoin, että isäni, joka on osaltaan auttanut saamaan Suomelle itsenäisuuden, pääsisi sitä vielä kerran elämässään juhlimaan sinne minne kuuluukin. Halonen ei koskaan vastannut!
Mielestäni, ensisijaisesti jokaisen sotaveteraanin tulisi saada kutsu Suomen Itsenäisyysjuhliin Linnaan!, sillä hehän ovat mahdollistaneet sen, että olemme Suomi emmekä Venäjä!
En voi todellakaan ymmärtää, mitä esim. kulttuuriministeri on tehnyt Suomen itsenäisyyden eteen - mitalleja asian suhteen tuntuu tulevan vuosittain (onneksi on iso maasto, mihin mitallit sijoittaa).
Siis, jokainen Suomen veteraani olisi voitu vuosien varrella pyöräyttää linnassa, jos tätä olisi haluttu. Mutta ei, eihän rintamamiehillä mitään osaa asiaan ilmeisesti ollut.
Kaikki suuret päälliköt siellä kyllä vuosittain ovat: päälliköt, jotka vain ohjastivat, eivät rypeneet juoksuhaudoissa.
Herätkää Suomen kansa - vaatikaa oikeutta edes niille, jotka ovat mahdollistaneet meille itsenäisyyden!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu