Arei Kato & Joseph Ranch - Juna Seis!

Nyt kolahti! Aivan mahtava kirja. Täynnä jännitystä ja juonenkäänteitä. Alusta asti pysyi kirjassa hieno tunnelma joka kestää aivan viimemetreille asti. Piinaavan jännittävä jännitysdekkari 1980-luvun alusta, joka päihittää tämän päivän lässytykset mennen tullen.

Täydet 5 tähteä *****

Jutun juoni oli siis se, että matkustajajunaan on asennettu pommi, joka räjähtää nopeuden alittaessa tietyn lukeman. Alkaa piinaavan jännittävä taistelu aikaa ja pomminasettajaa vastaan. Aivan uskomattoman loistava kirja!
2561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luin kirjan parikymmpisenä ja se tosiaan kolahti. Pitääpä kaivaa se esiin ja tsekata uudelleen, sillä en muista tarinaa aivan kokonaisuudessaan. Tarina sijoittui Japaniin mikä toi omaa fiilistään tyylilajiin, joka aiemmin oli tuttua amerikkalaisesta näkökulmasta.

Mikäli pidät tuon kirjan tyylisistä tarinoista voinen suositella sulle Christopher Hyden kirjaa Pääteasema helvetti, joka on myös junatarina. Kertoo epäonnisista pikkuroistoista, jotka päättävät ryöstää USA:n liittovaltion rahoja kuskaavan pikajunan. Mutta samaan junaan nousee samoissa aikeissa myös joukko terroristeja.

Luulisin, että pitäisit myös Larry Collinsin ja Dominique Lapierren kirjasta Viides ratsastaja. Se on hiukan 24-tyylinen tarina jossa libyalaisterroristit aikovat räjäyttää ydinpommin New Yorkissa.

Äänestä
  • Eräs toinenkin upea kirja on. Se on sotaromaani ja nimeltään Petetty Saattue. Yhtä uskomattoman jännittävä. Mutta kyllä tuo Juna seis on todella parasta jännitystä jota olen lukenut. Suosittelen myös kirjaa Kirottu Kuilu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elax kirjoitti:

Nyt kolahti! Aivan mahtava kirja. Täynnä jännitystä ja juonenkäänteitä. Alusta asti pysyi kirjassa hieno tunnelma joka kestää aivan viimemetreille asti. Piinaavan jännittävä jännitysdekkari 1980-luvun alusta, joka päihittää tämän päivän lässytykset mennen tullen.

Täydet 5 tähteä *****

Jutun juoni oli siis se, että matkustajajunaan on asennettu pommi, joka räjähtää nopeuden alittaessa tietyn lukeman. Alkaa piinaavan jännittävä taistelu aikaa ja pomminasettajaa vastaan. Aivan uskomattoman loistava kirja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu