varsinkin kiitos nimimerkeille Kapkaupunkilainen, Observeri ja Kyösti! Nyt olemme palanneet Kapkaupungin matkalta ja meistä tuli kertaheitolla Etelä-Afrikka-faneja. Aivan upea kokemus ja ihmiset niin ystävällisiä ja auttavaisia. Nähtävää oli valtavasti ja onneksi emme lähteneet monen päivän Garden Routille, koska silloin olisi moni muu nähtävyys jäänyt. Kirstenbouschin luonnonpuistossa vierailimme kahdesti, se oli mahtava kokemus. Lentomatkat vain olivat väsyttäviä, mutta päällimmäisenä kuitenkin tyytyväisyys erinomaisesta matkakohteesta.
Kiitos neuvoista!
rentukka
41122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
pysyä kotona kun noin lentäminen rassaa. Et varmaan ole aiemmin Euroopan ulkopuolella matkannut kun noin ajattelet.
tätä ennen olen matkannut Euroopan ulkopuolelle, nimittäin Pekingiin. Se tosin oli puolet lyhyempi lento kuin tämä, mutta sekin väsytti, koska en osaa nukkua lentokoneessa.
kommentti, taidat olla itse jokin vitun daiju, ja varmasti koyhakin viela. painu vittuun
Kiitos kiitoksesta, rentukka!
Omat lentomatkani E-Afrikkaan ovat olleet helppoja, koska pystyn nukkumaan koneessa. Yölento Euroopasta on varsinkin Kapkaupunkiin asti sopivan pitkä, niin että ehtii nukkua tarpeeksi.
Kun kellonaika on sama kuin kotona, ei synny mitään jetlag-ilmiötä. Sen olen kokenut tosi hyväksi, toisin kuin kestoltaan hieman lyhyemmillä lennoilla esim. Amerikan mantereelle tai kaukoitään - pöpperyyttä on niiden seurauksena ainakin mennen tai tullen.