vaaleita läpikuultavia

alle millin halkaisijaltaan ovat, semmoisia neulanpäänkokoisia joita pitää tosissaan katsoa että paljaalla silmällä näkee, ja ilmestyivät täysin eristyksissä olevaan huoneeseen jossa idätin kaupan avaamattomista pusseista otettuihin multiin chilipaprikoita.

Meinaavatkohan nuo syödä chilini ennen kuin ne ehtivät edes oikeita lehtiä kasvattamaan.

Kuvittelin että kaupan multa olisi käsitelty niin ettei niissä ötökät pesisi, mutta luulin väärin.

Osaako joku nimetä hämärän kuvauksen perusteella otukset, tai suositella toimenpiteitä.
2481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kukkamultien mukana saattaa tulla tuholaisia, sen takia multa kannattaisi vaikka käyttää uunin kautta. Toisaalta jos multa on sertifikoitu (ainakin kekkilä ja biolan)niin yhtiön pitäisi korvata jos esimerkiksi kallis kasvi kuolee ja voidaan todistaa että kuolema johtui mullasta.

No mutta, kuitenkin.. Voit kokeilla ihan tavallista mäntysuopaliuosta (vain pieni loraus veteen)suihkuttelet chilipaprikoitasi sillä varsinkin ongelmakohtia, ja lehdet ovat jo sen kokoisia että uskallat vaikka rätillä pyyhkiä, niin hyvä.. Toistat käsittelyn sitten pari kertaa vaikka viikon välein.

Äänestä
  • Jos nuo ötökät ovat lehdillä ja niiden alapinnoilla JA huomaat pientä vaaleaa seittiä kasvissasi, kyse on luultavasti kasvipunkeista. Omiin kasveihini niitä ilmestyi myös- kuin tyhjästä. Punkit imevät ravinteita kasvista. Suihkutettavaa myrkkyä kokeilin, kuten myös multaan laitettavia myrkkypuikkoja ja kyllä ne ainakin suuren osan tuholaisista veivät pois. ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämähäkkejä kirjoitti:

alle millin halkaisijaltaan ovat, semmoisia neulanpäänkokoisia joita pitää tosissaan katsoa että paljaalla silmällä näkee, ja ilmestyivät täysin eristyksissä olevaan huoneeseen jossa idätin kaupan avaamattomista pusseista otettuihin multiin chilipaprikoita.

Meinaavatkohan nuo syödä chilini ennen kuin ne ehtivät edes oikeita lehtiä kasvattamaan.

Kuvittelin että kaupan multa olisi käsitelty niin ettei niissä ötökät pesisi, mutta luulin väärin.

Osaako joku nimetä hämärän kuvauksen perusteella otukset, tai suositella toimenpiteitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu