Mikä on halvin kirkas viina alkossa, joko puolen litran tai litran pullossa?
kirkkaan viinan hinta
amelie
83430
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
alkon hintoja,mutta taxi vodka tallinnassa maksaa halvimmillaan 2,65€ puoli litraa lasipullossa.ihan kunnon ainetta.
Kirkas viina on lähes ilmaista, kun se tippuu viinatehtaan tislauskolonnista, laimennetaan juomaväkevyyteen ja pullotetaan.
Hintaa sille tulee logistiikkaketjusta ja ennen kaikkea verottajan suolaisesta panoksesta.
Kirkkaissa viinoissa on ollut vilkasta tuotekehittelyä viime aikoina. Altian ohella Alkon hyllyt pursuvat ruotsalaisen V&S:n ja suomalaisten pikkutislaamojen tuotteita. Tuotekehittelypanostus on sitä, että pirtua laimennetaan puhtaalla pohjavedellä eri väkevyyksiin. Joihinkin laatuihin lirautetaan ripaus sokeria mausteeksi (ja sen jälkeen tohditaan vielä puhua "maustamattomista" viinoista!). Loppusilaus tuotekehityksestä on pullokokojen, etiketin jne. miettimistä.
Kun asialla ovat valmistajayhtiöiden ja jakeluyhtiön ohella kahden ministeriön poliitikot ja virkamiehet (valmistajayhtiö Altia on Kauppa- ja teollisuusministeriön, jakeluyhtiö Alko Sosiaali- ja terveysministeriön alainen liikelaitos), saadaan aikaan sakea soppa – "kilpailijat" siihen vielä hämmentämään...
Aivan yhden- ja samanlaista väkiviinaa myydään Alkossa vaikka kuinka monella tuotemerkillä, vaikka mihin väkevyyteen laimennettuna ja vaikka kuinka monenkokoisessa pullossa. On pulloja 0,04 l; 0,2 l; 0,35 l; 0,5 l; 0,7 l; 1,0 l ja 1,5 l. On väkevyyksiä 30 %, 32 %, 35 %, 37 %, 37,5 %, 39 % ja 40 % – ja on vielä 59 % vaihtoehtona! Pääasia, että erotutaan lähimmästä kilpailijasta vähintään puolen prosentin verran eikä myydä samankokoisessa pullossa, jotta vertailu olisi vaikeampaa.
Ottipa hyllystä melkein minkä kirkkaan viinapullon tahansa - kun ottaa huomioon pullokokojen erot ja eri väkevyydet, saa "puhtaan pirtun" melkein samalla hinnalla pullossa kuin pullossa. "Halpuus" on näköharhaa ja markkinamiesten pelleilyä ostajan kustannuksella.
Halvinta kirkasta viinaa ei Alkossa olekaan. On vain kallista ja vielä himpun verran sitäkin kalliimpaa.
>30 %, 32 %, 35 %, 37 %, 37,5 %, 39 % ja 40 %
Kossun 38 % unohtui tietenkin joukosta...
Ai niin – mitäkö itse juon? Saaremaa-nimistä votkaa näkyy tällä hetkellä olevan. Tallinnasta 10 × 0,5 litran pakkauksissa eli 5 litran mäyräkoirina, väkevyys 80 % ja hintaa alun toista tuhatta kroonia. Jos ei ole halpaa, niin ainakin vielä halvempaa kuin Alkosta ostettava tavara. Ennen käyttöä puolitan kraanavedellä 40 prosenttiin.
Tiedä tuosta halvimmasta, mutta 0,5l 38% Saunalahden viinaa maksaa 8,40. Taitaa olla yks halvimpia viinoja suhteessa prosenttiin.
tulleepi muuten pulloon samasta tankista kuin kossu...
Saunalahden Viina on ruotsalaisen V&S:n (Vin- och Spritcentralen) suomalaisen tytäryhtiön V&S Finland Oy:n tuotemerkki. En ihan hevillä usko, että tavara ostettaisiin kilpailija Altialta.
Eroa ei kyllä sinänsä huomaa, en minä ainakaan. Neutraali viljaväkiviinapohja, väkevyys kummassakin 38 % ja sokeriakin samat 3 grammaa litrassa.
En pidä tapanani ostaa kumpaakaan. Ellei tule Tallinnassa käytyä ja tulee kirkkaan tarve, niin Dry Vodkaa sitten. Miksikö? Ihan muuten vain, pelkästä tottumuksesta.
Mikä Alkossa on halvin sellainen, joka menee päähän.
Se on muovikassi.
Vaikka maksaisivat , niin en huoli.