Meillä on rivitalon takapihalla iltaisin kova kuhina ja rapina kauttaaltaan. Lehdet kääntyilevät ylösalaisin ja olemme ihmetelleet jo kotvan aikaa, mikä on moisen ritinän takana. Kävin katsomassa taskulampulla ja kas kummaa (yäk), pihanurmi ja aidan alusta kuhisee joitain ruskeita, leveitä ja isoja kiiltavapintaisia matoja, mikäli taskulapmpun kellertävä valo oikein näytti. Mitä kummia ne ovat ja voivatko ne saada tuhoa aikaan puutarhassa? Voivatko vastaistutetut timanttituijat kärsiä niiden vuoksi? Miten ne saa pois, niitä on paljon?
mikähän yök-ötökkä?
mato
4705
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ne kuulemma liikkuvat voimakkaasti, hyppelehtivän näyttävät.
Ihan vaan kastematoja?
oikeaan arvaat, jostain syystä madot heivaavat itsensä iltaisin mullasta ylös, niitä kuhisee koko piha. en ole tiennytkään että ne ovat niin "äänekkäitäkin" ja vieläpä urheilullisia ;)
ei se ollutkaan niin inhottava asia kuin ensin luulin ja pelästyin. nyt voin olla varma siitä, että pihassamme on kuohkea maaperä!
tärkeimmästä päästä siellä puutarhassasi. Hajottaa juuri tällä hetkellä reipasta tahtia niitä pihan vanhoja lehtiä ja pitää samalla vähän lisääntymisorgioita.
Ja siinäpä syntyy lannoitetta ja juuristotuuletusreikiä ja maan mururakennetta ihan puutrahurin sen kummemmin hikoilematta.
Ollos hyvä ja nauti!