Uusi nurtsi peltomaalle.Apua.

Homma on tämä. N.1000neliömetriä käännettyä peltomaata. Aion poistaa turppaat sekä muut roskat(ihan kaikkea on mahdoton saada pois!). Elokuussa tai ensi keväänä kylvän heinänsiemen seosta. Juuri ennen kylvöä aion lannoittaa maan (muistaakseni Biolanin) nurmilannoitteella. Riittääkö tämä? Kannattaako maata myös kalkita syksyllä jso kylvän ensi keväänä ja laitan myös nurmilannoitteen? Kuinka tarkkaan kaikki ylimääräinen pitäisi poistaa? Mikä on hyvä keino tiivistää maa ennen kylvoä?
Laittakaa kaikkia vinkkejä ja neuvoja KIITOS!
Veden laskeutuminen on otettu huomioon ja tontin ympärillä on ojat sekä yksi sivu ojitetaan kohta. n.1500neliömetriä on jo valmiiksi vanhaa nurmikkoa joka on ihan hyväkuntoista.
42501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Moi! Uuden nurmikon teossa käytä aina syyslanoitetta, koska siinä ei ole tota typpeä. Typpi nääs kasvattaa kyllä nurmea, mutta alussa pitäisi nurmikon keskittyä hyviin juuriin. Jos pelto on savista niin kalkitseminen tulisi suorittaa ennen kylvöä. PH:n voi mitata apteekista saatavilla indikaattoreilla. Haraa noi simenet mullan sekaan. Toi tamppaaminen on heloin tehdä siten, että tasaat maan syksyllä mahdollisemman tasiseksi. Keväällä maa on jo paininut muotoonsa, eli korjaat voin ne kohdat jotka sitä tarvii. Haraa pinta kalkki nurmikonsimen ja sit eikun kasvamaan. Kastelu olisi hyvä tehdä kans tarvittaessa. Monet istuttavat nurmikon syksyllä, koska itämiseen tarvittavat olosuhteet on hyvät syksyllä.

Äänestä
  • Mainitsemassani nurmikko lannoitteessa ei ole typpeä. Joten kannattaako kalkita nyt syksyllä jos kylvän ensi syksynä/keväällä nurtsin?

    Äänestä

  • Fredrika84 kirjoitti:

    Mainitsemassani nurmikko lannoitteessa ei ole typpeä. Joten kannattaako kalkita nyt syksyllä jos kylvän ensi syksynä/keväällä nurtsin?

    siemenet peltomultaan, saat kaupanpäälle tuhottomasti rikkaruohoja. Itse perustimme nurmikon peltomultaa ja se kasvoi täyteen rikkaruohoa. Se oli huonoin päätös mitä puutarha rakentamisessa olen tehnyt:((

    Äänestä

Minulla on niin iso tontti ja pihamaa, että en muuta ehtisikään kuin leikata ruohoa, jos kaikki olisi nurmikkona. Pidän nurmena vain alueet, joilla eniten oleskellaan ja loppu on kukkaketona. Kukkaketo tuo myös monet erilaiset perhoset.

Jos haluat osan kedoksi, jätä se alue kokonaan lannoittamatta. Sen sijaan niitä ja haravoi kompostiin alueen kasvillisuus muutaman vuoden ajan että maa köyhtyy (tämä oli isoin homma kedon perustamisessa). Kalkitus saattaa olla paikallaan, jos on syytä epäillä maata happamaksi.
Sitten vain kylvät, ehkä jotain istutatkin ja keräilet lisäksi luonnosta syksyisin mieluisten kasvien siemeniä. Minä kylvin pohjakasviksi punanataa ja lisäksi kedolle on ilmestynyt ahomansikka, orvokit, kissan- vuohen-, peuran- ja kurjen- sekä- harakankellot, päivänkakkarat, keltasauramo, ahdekaunokki, eri matarat, suolaheinät, kevätkiurunkannus, keltavuokko, valkovuokko, hiirenvirna, niittynätkelmä, pietaryrtti, vuohennokka, karhunputki ja koiranputki, mesiangervo, ojakellukka, niittykohokki, sekä villiintyneet puutarhakasveista akileija, varjolilja, harjaneilikka, ruskolilja, siperianunikko, ukonhattu, kullero ja monet monet muut - en tiedä kaikkien nimiä edes. Pelto-ohdake on erinomainen hyönteiskasvi, joten suosin sitä. Sen hävittäminen peltomaasta olisi ollut muutenkin liian hankalaa. Se myös tuoksuu hyvältä. Takiaisten taas annan kasvaa talviseksi tiklin ruuaksi. Takiainen on komein rikkaruoho!

Tällainen keto on vaihteleva ja helppohoitoinen. Jossain vaiheessa voikukka yritti tehdä ryntäyksen ja naapurin harrastamien lupiinien taimia saa aina olla häätämässä alkukesästä...

Mutta luonnon monimuotoisuutta arvostavalle ja jos on tilaa, ei ketoa kesäisempää olekaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fredrika84 kirjoitti:

Homma on tämä. N.1000neliömetriä käännettyä peltomaata. Aion poistaa turppaat sekä muut roskat(ihan kaikkea on mahdoton saada pois!). Elokuussa tai ensi keväänä kylvän heinänsiemen seosta. Juuri ennen kylvöä aion lannoittaa maan (muistaakseni Biolanin) nurmilannoitteella. Riittääkö tämä? Kannattaako maata myös kalkita syksyllä jso kylvän ensi keväänä ja laitan myös nurmilannoitteen? Kuinka tarkkaan kaikki ylimääräinen pitäisi poistaa? Mikä on hyvä keino tiivistää maa ennen kylvoä?
Laittakaa kaikkia vinkkejä ja neuvoja KIITOS!
Veden laskeutuminen on otettu huomioon ja tontin ympärillä on ojat sekä yksi sivu ojitetaan kohta. n.1500neliömetriä on jo valmiiksi vanhaa nurmikkoa joka on ihan hyväkuntoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu