Kapkaupunki, minkä kokoinen?

Minkä kokoinen Kapkaupunki on? Keskustan koko, entä esikaupunkialueen eteäisyys keskustasta???
Helmikuussa ollaan tulossa, kunhan löydetään mieluinen majoitus. Nyt on paikkoja tarjolla useita, mutta etäisyys keskustaan askarruttaa.
41391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kapkaupungissa kompakti ydinkeskusta, jonka tursti selvittää mainiosti jalkaisin. Myös tärkeimmät nahtävyydet ja museot sijaitsevat juuri siellä. Liikkukaa kuitenkin jalkaisin silloin, kun kansaa on kaduilla
(yöllä/sunnuntaisin taksilla). Suosittelen majoittumista nimenomaan hieman ydinkeskustan ulkopuolelle, esim. rantabulevardin ympäristössä on paljon eritasoista majoitusta tarjolla ja yhteydet sieltä erinomaiset joka suuntaan julkisillakin.
Waterfrontin alue on luku sinänsä ja jo nyt varsinainen turistikeskus. Siellä katsomisen arvoista mm. eräs maailman hienoimmista meriakvaarioista. Käykää ihmeessä myös Robben islandilla, joka kuuluisa Mandelan vankilasaari. Laivat sinne lähtevät juuri Waterfrontin laiturista. Käykää myös pöytävuorella, viinialueilla sekä ajelu järjestetyllä bussiajelulla mustien slummeihin on kokemisen arvoinen. Alkää unohtako myöskään mustien toria, joka auki joka sunnuntai stadionilla. Helmikuu hyvää aikaa lomailla siellä.

Äänestä
  • Kiitos tiedosta. hienoa, että näit viestini.
    Meille tarjottiin tänään Kapkaupungista vajaan sadan kilometrin päässä (sisämaan suuntaan) olevaa uudehkoa hotellihuonetta. Mitä arvelet?

    Äänestä

  • Tulossa ollaan kirjoitti:

    Kiitos tiedosta. hienoa, että näit viestini.
    Meille tarjottiin tänään Kapkaupungista vajaan sadan kilometrin päässä (sisämaan suuntaan) olevaa uudehkoa hotellihuonetta. Mitä arvelet?

    Jos valaiset mihin suuntaan, niin kerron lisää...

    Äänestä

Jos aiotte viettää aikaa itse kaupungissa niin en valitsisi majoitusta kovin kaukaa keskustasta. Esikaupungeista ei välttämättä saa kovin helposti taksia ja ne saattavat kuitenkin olla aika kaukana. Kun kerta olette tänne asti tulossa niin en suunnittelisi koko lomaa pelkästään itse kaupungin keskustan tai Waterfrontin varaan, molemmat on äkkiä koluttu. Suosittelen auton vuokraamista ja kiertelyä lähiseudulla (viinialueet, Simon´s town, Cape of Good Hope, Little Karoo jne jne). Pari viikkoa saa helposti kulumaan pelkästään niissä pakollisissa nähtävyyksissä.

Kapkaupunki on täynnä Bed & Breakfast paikkoja jotka ovat hotelleja paljon viihtyisämpiä. Niitä löytyy jopa ihan keskustasta lukuisia ja hintataso on HUOMATTAVASTI keskustan hotelleja edullisempi. Ohessa pari hyvää linkkiä B&B -paikkoihin:

http://www.sa-venues.com/westcape2.htm
Katso Cape Town City Bowl kohdan alta. Suosittelen kaupunginosaa nimeltään Oranjezicht. Varsinaiseen keskustaan kävelee 20 minuutissa ja takaisin 50 minuutissa ylämäestä johtuen ;)

http://www.discoverthecape.com/bed-and-breakfast-ct.html
Sivuilla hyvä karttahaku jonka avulla saa hyvin hahmotettua Kapkaupungin aluetta.

http://www.tourismcapetown.co.za/
Lisää majapaikkoja ja vähän kaikkea Kapkaupungista ja lähitienoosta.

Helmikuu on High Season -aikaa, joten sen majapaikan varaaminen on todellakin jo ajankohtaista. Kannattaa olla suoraan yhteydessä majapaikkoihin ja pyytää tarjousta sekä kertoa toiveista. Etelä-Afrikkalaiset ovat höveliä porukkaa jotka auttavat mielellään, joten rohkeasti e-mailia matkaan. Jos kerrot hieman enemmän suunnitelmistanne niin pistetään lisää vinkkejä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tulossa ollaan kirjoitti:

Minkä kokoinen Kapkaupunki on? Keskustan koko, entä esikaupunkialueen eteäisyys keskustasta???
Helmikuussa ollaan tulossa, kunhan löydetään mieluinen majoitus. Nyt on paikkoja tarjolla useita, mutta etäisyys keskustaan askarruttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu