Paras hoitomuoto ilman sivuvaikutuksia!
Sopii ihan pienillekin
1431
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tarkkaavaisuushäiriö on aivokemiallinen ongelma, joka vaikeuttaa siitä kärsivän elämää laajasti. Sanalla hoito tai terapia ei tarkoita sitä, että häiriö voidaan poistaa. Tarkkaavaisuushäiriön kohdalla parhaimmillaankin ylletään vain oireiden lievittämiseen.
Medical Newsin artikkeli on jälleen otsikoitu provosoivasti. Häiritsevästi käyttäytyvät pojat ovat 1900-luvun alusta saakka saaneet määritellä tarkkaavaisuushäiriötä, vaikka he ovat vain osa totuutta. Heidänkin kohtaloksi tulee jäämään tarkkaavaisuushäiriö, hyperaktiivisuuden hävitessä.
Ruotsalainen tutkimus on lajissaan ensimmäisiä. Mutta se ei tee tanssiterapiasta ainoaa oikeaa tarkkaavaisuushäiriöisten kuntoutusmuotoa. Muita muotoja ei ole vielä tieteellisesti tutkittu. Tanssiterapian kohdalla on siis ollut kyse jonkinlaisesta onnellisesta yhteensattumasta: sujuvaa yhteistyötä tekevät ovat saaneet rahoituksen.
Tutkijat itse myönsivät artikkelissa, että heidän tutkimuksensa tutkimusjoukko oli pieni, eikä ole tietoa, miten tanssiterapia toimisi suuremmissa joukoissa, siksi he rohkaisevat lisätutkimuksen tekoon aiheesta.
Sinänsä jonkun muun kuin psykoanalyyttisen keskusteluterapian toimiminen tarkkaavaisuushäiriöisten ilmikäyttäytymisen ja sisäisen kokemuksen muovaajana ei ole mikään ihme. Psykoanalyyttinen terapia kun on indisoitu jopa tarkkaavaisuushäiriöiselle vahingollisena. Ilman tutkimusten tuomaa lisäarvoa Suomesa on tarjolla jopa ilmaista terapiaa esim. kuorolaulutoiminnan puitteissa. Se vaatii kuitenkin sen, että tuo harjoituksiin itsensä ja nuotit oikeaan aikaan ja paikkaan.
Ruotsissa on tajuttu tyttöjen keskuudessa tarkkaavaisuushäiriön myöhäisempi ilmenemistapa. Tutkittavat tytöt olivat 13-17 -vuotiaita, hormonien myllertämässä iässä. Pojat puolestaan olivat nuorempia, 5-7 -vuotiaita, vilpittömässä vaahteramäeneemeli-iässä.