Matti palaa mäkeen

Mäkikotka Matti Nykänen treenaa parhaillaan mäkihyppykuntoa, Iltalehti uutisoi. Nykäsen tavoite on vielä kerran elämässään hypätä Lahden suurmäestä.

Nykäsen hypyn taustalla on Tuhat euroa per metri -veto. Maksajiksi Nykäsen on tarkoitus kerätä unelmaan uskovia yrityksiä.

Lue uutinen Iltalehdestä:
http://www.iltalehti.fi/viihde/200606144659526_vi.shtml

Vieläkö Nykäsestä on hyppäämään? Miten pitkälle Matti lentää?
11718762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 117

Vanhimmat

Ja jättää juomisen ja Mervin. Onhan se varmaan vieläkin paremmassa kunnossa kuin minä koskaan edes tulen olemaan.

Äänestä
  • Kyllä matin mäkihypyt on hypätty. Ei auta vaikka uneksisi nuoruuden kulta-ajoista, joita ei saa takaisin Matin luonteella ja viinan hyvyydellä. Läpilaskun voi tehdä ihan kuka vaan reikäpää jos on tarpeeksi pöljä. Julkisuus on taas sekoittanut äijäpahan pään.

    Äänestä

Matti kykenee 90m:n hyppyyn ilman tuuliapuja.
Pitempi hyppy vaatii todellatuuria tai valtavan harjoittelu.
Matti on tuon jälkimmäisen tehnyt joskus, joten tuurilla on paremmat mahdollisuudet kuin monen muun kohdalla.
Esim. minä en ole koskaan hypännyt Lahden Betonista, joten paljon harjoittelemalla pääsisin 50m:n merkille ja sairaalaan.

Äänestä

Miten viitsittekään tehdä juttua tällaisesta. Kyllä on Suomessa asiat hullusti kun Matista vielä puhutaan. Hän saa vaikka hypätä päällään tai päätä hänellä ei ole pitkään aikaan ollutkaan. Niin tyhjänpäiväistä,ihmiset tyhmänuteliaita kun vielä seuraavat hänen tekemisensä.Köyhää elämää sellainen.

Äänestä
  • ehkä hyppään, ehkä en, so not kunhan hyppy kulkee

    Äänestä

  • ja niin vaan sinäkin kiinnostuit niin paljon, että luit aiheesta ja jopa vastasit!!! =P

    Äänestä

  • vaivauduit kirjoittamaan?Taitaa kuitenkin kiinnostaa Matin elämä.

    Äänestä

  • hienosti sanottu ! tuohon ei oikeasti ole mitään lisättävää ! Hienoa :) nauttikaamme kesästä !

    Äänestä

Voihan Matti hyppyristä hypätä, mutta siihen se valitettavasti taitaa jäädä.

Olen kyllä vilpittömästi surullinen Matin puolesta. Olisin toivonut urheilijalle toisenlaista tulevaisuutta. Mahdollisuuksia oli, vaikka mihin. :..(

Äänestä

EVVK

Äänestä

Kyllä Masa lentää ja pitkälle! Elkää olko aina niin negatiivisia joka perkeleen asian suhteen.

Äänestä
  • ton jätkän suhteen ei voi olla muuta ku negatiivinen eihän se ole vuosiin saanu mitään hyvää aikaseks.hypätköön vaik suonsilmään mun puolesta ei tule ikävä.

    Äänestä

matti ei kyllä ole enää mikään nuori poika.. saattaahan se sieltä kyllä hypätä mutta lyhyeksi se jää..

Äänestä

No sillon se viimeistään tappaa ihtensä. Äijä on niin kännisä tai sitte vastaavasti krapulasa, että ei varmasti pääse loukkaamatta mäkiä alas.

Äänestä
  • Viina on vienyt viimeisetkin järjen rippeet...

    Äänestä

  • No sitähän se hakeekin....sääliä.

    Äänestä

  • Hoh hoijaa.... kirjoitti:

    No sitähän se hakeekin....sääliä.

    Seuraavassa seiskassa saadaan lukea, kuinka Matti treenaa tosissaan..meneee muutama viikko ja seiska uutisoi, kuinka Matti vetää viinaa kuin sieni ja kolhinut itsensä siihen kuntoon että unelmasta ei tulekkaan mitään.. Voi meän Matti rassukkaa!! Paitsi oishan se hienoa jos se sais unelmansa toteutettua, mutta oikeasti, kyllä Matti on sammunut tähti, niin turha julkkis, että onko tämä nyt kovin kiinnostava uutinen...

    Äänestä

  • kukkuu.. kirjoitti:

    "Paitsi oishan se hienoa jos se sais unelmansa toteutettua"

    Kumpikohan on toteuttanut enemmän unelmiaan? Sinä vai Nykänen? Kumpi on suomen kansalle turhempi? Neljän kultamitalin olympiasankari vai netissä paskaa lässyttävä luuseri?

    Äänestä

  • järki käteen kirjoitti:

    "Onhan se hienoa jos se sais unelmansa toteutettua"

    Vaikka toive olisi kaikkea muuta kuin realistinen, miksi ei saisi toiselle toivoa hyvää(?), vaikka se ei ehkä mitään auttaisikaan.
    Matti on tasan suomen kansalle turhempi kuin netissä mielipiteensä sanoja.
    Mistä sinä tiedät kenenkin unelmista mitään? Jos jollekkin on hienoa 4 kultamitallia voittaa ja loppuelämän juoppona luuserina elää, okei se sitten on varmaan susta hienoa.

    Toi sun kommenttis ainakin oli turha.

    Äänestä

  • luuseri kirjoitti:

    "Matti on tasan suomen kansalle turhempi kuin netissä mielipiteensä sanoja. "

    Äläs nyt, tässäkin saadaan Matin ansiosta hyvää keskustelua aikaiseksi. Ei turhan jauhajista saisi revittyä tälläistä keskustelua...

    Jos esimerkiksi sinä ilmoittaisit hyppääväsi Lahden mäestä ei ketään kiinnostaisi. Se vaatii katsos sen neljä kultamitalia. Todennäköisesti jos mies menee hyppäämään näytetään sitä Keski-Euroopassakin uutisten loppukevennyksenä...

    "Mistä sinä tiedät kenenkin unelmista mitään?"
    Unelmista sen verran, että Mattihan on itse ilmoittanut tuon hypyn unelmakseen, joten ainakin sen verran niistä tiedetään.

    Äänestä

  • järki käteen kirjoitti:

    "Paitsi oishan se hienoa jos se sais unelmansa toteutettua"

    Kumpikohan on toteuttanut enemmän unelmiaan? Sinä vai Nykänen? Kumpi on suomen kansalle turhempi? Neljän kultamitalin olympiasankari vai netissä paskaa lässyttävä luuseri?

    no nyt sen keksin mattihan vois hypätä mervin kans tandemhypyn pääsis kummastakin eroon kerta rykäsyllä,jos huonosti sattuu käymään.

    Äänestä

  • Masa-fani kirjoitti:

    "Matti on tasan suomen kansalle turhempi kuin netissä mielipiteensä sanoja. "

    Äläs nyt, tässäkin saadaan Matin ansiosta hyvää keskustelua aikaiseksi. Ei turhan jauhajista saisi revittyä tälläistä keskustelua...

    Jos esimerkiksi sinä ilmoittaisit hyppääväsi Lahden mäestä ei ketään kiinnostaisi. Se vaatii katsos sen neljä kultamitalia. Todennäköisesti jos mies menee hyppäämään näytetään sitä Keski-Euroopassakin uutisten loppukevennyksenä...

    "Mistä sinä tiedät kenenkin unelmista mitään?"
    Unelmista sen verran, että Mattihan on itse ilmoittanut tuon hypyn unelmakseen, joten ainakin sen verran niistä tiedetään.

    Matti turha julkkis olekkaan. Onhan hän jo vuosia työlistänyt monta toimittajaakin ym.alan ammattilaisia.
    Jokaisen oma unelma on jokaisen oma ja tärkeä.
    Matin unelmat olivat meidän ns.tavis unelmiin verrattuna kuntoa vaativat ja näkyvämmät.
    Eli mielestäni unelmiensa toteuttajia ei voi laittaa paremmuus järjestykseen kunkin unelman kohdalla. Vai meinaatko että, kun saavutat paljon näkyvää unelmaa, niin hän sitten olisi ns. parempi ihminen?
    En väheksy Matin aivan uskomattomia mitallisaavutuksiansa unelmastansa. Mutta hänen nykyiseen elämäntilanteeseen nähden on aiva turha vedota menneitä upeita saavutuksia. Vai onko menneisyyden mitallit ns.loppuelämän jalustapysti ylistykseen, vaikka olisit miten rappiolla ja väkivaltainen?

    Kuule, jos hyppäisin varmasti aika monea kiinostaisi ja taatusti lööppeihin pääsisin. Aina ei joka paikkaan tarvitse näitä neljää kultamitallia. ;)

    Äänestä

Kyllä me koko suomen kansa masaan vielä luotetaan.ei muuta kku kovaa treeniä vaa ja pitkälle menee!!

Äänestä
  • Joo lentää tosiaankin pitkälle,,,masa ei lennä muuta kuin kapakasta ulos,,,ei tollainen mies enää mihinkään urheiluun pysty.Juopuneen suuria puheita,,onx masalta taas rahat loppu kun pitää taas päästä mediaan..

    Äänestä

Siis itelleenkö se juoppo meinaa ne rahat kerätä vai hyväntekeväisyyteen?? Kurkusta alas vaan. Toivottavasti kukaan ei suostu sponsoroimaan. Vetäköön ittensä hirteen mokoma luuseri.

Äänestä
  • Miten voit edes kuvitella että tuollainen tyyppi ajattelisi jotain. Olisi kyllä melkoinen uutispommi jos jätkä ilmoittaisikin että kaikki hänen hypystään saadut rahat menevät jonnekin Konnunsuon AA klinikan vähäosaisten alkoholistien auttamiseen lyhentämättömänä.

    Silloin jopa minä voisin sponsoroida äijää. Mutta, eihän se niin sano, ei tosiaankaan. Se "lyö vetoa" että saa tonnin itselleen jokaisesta metristä jonka pystyy hyppäämään. Melkoinen "vedonlyöjä", ei tässä voi muuta sanoa :/

    Minä vielä kakarana ihailin äijää ja meillä oli semmoiset metalliset mäkihyppääjätkin joille tehtiin lumesta ja jäästä mäkihyppyri ja jossa kavereiden kanssa hypättiin niillä leluäijillä. Siitä joka hyppäsi pisimmälle tuli Matti Nykänen. Nyt yksikään kavereista ei enää halua olla samanlainen kuin idolinsa on :/

    Äänestä

Hakkais vaan sitä Merviään, sen se osaa.

Äänestä

eikö taustalla ole joku 1000e/metri keräys. Läpilaskusta 90000e? Juomarahaa Matille ja taskurahaa "tukijoukoille".

Äänestä

Olispa miettiny sitä ennen ku pilas elämänsä! Ei tossa kunnossa pysty ees hissillä nousee sinne ylös. Olis vaan pysyny kaidalla tiellä.

Äänestä

Jos hoku jää, Matti pitkälle lennähtää.

Äänestä

kyl matti noin taas pääsee lehteen mä kyl päihitän sut sori ex hyppääjä lahdesta mut koita parjatä älä nolaa itseäs

Äänestä

Nyt olis Matin korkea aika , KOKONAAN hypätä Jeesuksen syliin.
On hän sitä "yrittänyt" jo vuosia sitten mm. Oulussa, usko ja urheilu tapahtumassa, mutta jotain jäi vielä luovuttamatta, siks elämä on ollut sitä mitä so. ollut!

JUMALA Mattia auttakoon, eikä häntä kukaan muu auttaa voikkaan... tv. timi ex-urheilija, nykyään Jeesuksen joukoissa urheileva, kuntoilija, evankelista.

Äänestä
  • Kyllä ne on nuo Jumala hommat niin ja näin. Sanotaanko, että jos Jumala olisi auttanut ja pystynyt auttamaan, niin Matti tuskin olisi tuossa jamassa, eli herää kysymys onko Jumala vain ihmisen mielikuvituksen tuotetta. Matti uskoo Koskenkorvaan ja sen humalluttavaan voimaan.

    Äänestä

  • No joo kirjoitti:

    Kyllä ne on nuo Jumala hommat niin ja näin. Sanotaanko, että jos Jumala olisi auttanut ja pystynyt auttamaan, niin Matti tuskin olisi tuossa jamassa, eli herää kysymys onko Jumala vain ihmisen mielikuvituksen tuotetta. Matti uskoo Koskenkorvaan ja sen humalluttavaan voimaan.

    Et näköjään tunne Jumalan toiminta metodia.
    No se selviää hänen sanastaan Raamatusta.
    Jumala ei pelasta ketään väkisin.
    Hän kunnioittaa ihmiselle antamaansa itsemääräämis oikeutta.
    Kyllä kumminkin, Jumalan hyvyys vetää ihmistä parannukseen.Toivotaan että se Matin ja sinunkin kohdalla KOKONAAN saisi tapahtua.
    Jumalalle ei riitä 99% elämästä, vaan täydet 100%.

    Äänestä

  • evankelista T kirjoitti:

    En kiellä Jumalaa, mutta olen kuitenkin nykyaikainen ja uskon enemmän tieteeseen.

    Äänestä

Kyllähän Matti aikanaan hyppäs,ja pitkälle,mutta läpilaskuksi menee tuolla meiningillä.Juopon jorinoita ja liekkö haulit vähissä.Kannattais jättää kuningas alkoholi niille jotka sitä osaa oikein käyttää.Samalla ehkä selkiintyis ajatus senverran,että ymmärtäis jättää Mervin hakkaamisenkin.Kuitenkaan kahden tuollaisen ei ikinä olis pitänytkään mennä yhteen.Molemmat hakee toistensa kustannuksella julkisuutta,mutta ei kylläkään positiivista.Molemmat juoppoja reppanoita....sääli....

Äänestä

Ei matista niin väliä, mutta Tapolan potran tytön haluaisin nähdä hyppäävän mäestä. Sillä elopainolla putoaisi maahan jo ennen laskurinteen alkamista.

Äänestä
  • Olis tosiaan kiva nähdä makkara-Prinsessan hyppy.
    Riman alituksiahan on jo nähty pilvinpimein.

    Äänestä

Uskomatonta miten usein Matista saadaan lööppejä lehtiin puskettua. Ja nyt sitten tällainen rahankeruujuttu suunnitteilla hänellä. Kumma juttu, eikös Matin pitänyt muutenmennä lukemaan tiilenpäitä ehdonalaisen aikana tapahtuneen pahoinpitelyn takia?

Ei kyllä Matista hyppääjää enää tule mutta tiedä vaikka juopontuurilla siitä jonkinlainen pehmeähkö lasku voisi tullakin.

Äänestä

Näköjään julkisuutta pitää saada hinnalla millä hyvänsä. Antaapa Masahiiren hypätä, eipähän tarvitse enää (..ero/yhdessä/ero..) paskajuttuja lukea ja viehän se leivän roskalehdiltä, kun ei ole enää varmaa jutunaihetta.

Äänestä
  • Ottais Merin selkään, ni kyllä lentäs pitkää ja läsähtäs maahan, ku paskaläjä - finito hahahhahah

    Äänestä

  • 5 olympiamitalia (4kultaa ja 1 hopea)
    15 MM-kisamitalia (6kultaa, 2hopeaa ja 6pronssia)
    22 SM-kisamitalia eli yhteensä 42mitalia
    Eikö teillä ole mitään kunnioitusta kun näin paljon on Matti saavuttanut urallaan?????
    Kyllä hän on kaljansa ansainnut vaikka usein on mennyt yli äyriäiden se juominen. Ei tuohon kyllä kovin moni pysty vai mitä??! Mutta enpä usko että Matti enää huikeisiin hyppyihin tuolla Lahdessa pystyy mutta antaa miehen hypätä..

    Äänestä

  • /)(\atti kirjoitti:

    5 olympiamitalia (4kultaa ja 1 hopea)

    Ei se matti ainut suomalainen ole kellä juominen menee yli rajojen. Ne muut ryyppääjät vaan makaavat kadun kulmissa saavuttamatta mitään. Matilla oli unelma ja hän toteutti sen. Kyllä Suomen kansa saa olla tyytyväinen!

    Äänestä

  • /)(\atti kirjoitti:

    5 olympiamitalia (4kultaa ja 1 hopea)
    15 MM-kisamitalia (6kultaa, 2hopeaa ja 6pronssia)
    22 SM-kisamitalia eli yhteensä 42mitalia
    Eikö teillä ole mitään kunnioitusta kun näin paljon on Matti saavuttanut urallaan?????
    Kyllä hän on kaljansa ansainnut vaikka usein on mennyt yli äyriäiden se juominen. Ei tuohon kyllä kovin moni pysty vai mitä??! Mutta enpä usko että Matti enää huikeisiin hyppyihin tuolla Lahdessa pystyy mutta antaa miehen hypätä..

    Sen vuosia sitten olleen menestyksenkö takia pitäisi antaa anteeksi ja ymmärtää, kun täysin hoidon tarpeessa oleva hullu puukottelee ihmisiä ja käyttäytyy muutenkin kuin känninen apina?

    Hohhoh...kyllä noita entisiä menestyjiä on suomenmaa PULLOLLAAN. Että se siitä!

    Täällä vaan valutetaan paskaa eniten suomelle voittoja ja tulosta tuoneen urheilijan päälle. Mitä sitten jos Matti juo, tiedän monta samanlaista - ainut vaan että ne ei ole ikinä saavuttaneet mitään! Käyvät jossain työssä jos pystyvät ja paskovat vapailla housuunsa kylän pinnassa. Minä ainakin nostan hattuja ja uskon Matin pystyvän! Eikä 42-vuotiaan tarvitse hypätä enää mäkiennätystä! Siihen mäkeen moni vittuilija tältä palstalta ei edes uskalla nousta.. saati hypätä! Lippu korkealle Matti ja kovaa treeniä! Sä pystyt siihen!! :)

    että, jos joskus olet jotain saavuttanut, niin sitten olisit loppuelämän jalustalla ja palvoa pitäisi, vaikka miten läskiksi elämä menee?
    En tienytkään että kyseisiä mitallisaavutuksia pitää tehdä, että saa moisen kunnioituksen alkoholistina.

    Äänestä

  • Viisas, fiksu ihminen... kirjoitti:

    Sen vuosia sitten olleen menestyksenkö takia pitäisi antaa anteeksi ja ymmärtää, kun täysin hoidon tarpeessa oleva hullu puukottelee ihmisiä ja käyttäytyy muutenkin kuin känninen apina?

    Hohhoh...kyllä noita entisiä menestyjiä on suomenmaa PULLOLLAAN. Että se siitä!

    ...ja menestyksesi taitavat jäädä sitten täällä keskustelupalstoilla muiden morkkaamiseen?

    Äänestä

  • eli meinaat kirjoitti:

    että, jos joskus olet jotain saavuttanut, niin sitten olisit loppuelämän jalustalla ja palvoa pitäisi, vaikka miten läskiksi elämä menee?
    En tienytkään että kyseisiä mitallisaavutuksia pitää tehdä, että saa moisen kunnioituksen alkoholistina.

    ...ei sitä menestystä pidä unohtaakaan. Itse olet varmasti juuri sellainen kaveri, että menestyksen aikana röyhistelet rintaasi täällä ja olet ylpeä hyvin menestyvästä suomalaisesta, mutta, kun kerran (tai tässä tapauksessa hieman useammin töppää) niin se on sitten siinä?

    Antaa Matin yrittää ja kyllähän, jos viime vuoden verotulojakin katsot niin kohtuu hyvin miehellä alkoholistiksi menee.

    Jos se on junaillut hommansa lehtien ja muiden kanssa noin hyvin niin ei kait siitä kateellinen tarvi olla ;)

    Äänestä

  • /)(\atti kirjoitti:

    5 olympiamitalia (4kultaa ja 1 hopea)
    15 MM-kisamitalia (6kultaa, 2hopeaa ja 6pronssia)
    22 SM-kisamitalia eli yhteensä 42mitalia
    Eikö teillä ole mitään kunnioitusta kun näin paljon on Matti saavuttanut urallaan?????
    Kyllä hän on kaljansa ansainnut vaikka usein on mennyt yli äyriäiden se juominen. Ei tuohon kyllä kovin moni pysty vai mitä??! Mutta enpä usko että Matti enää huikeisiin hyppyihin tuolla Lahdessa pystyy mutta antaa miehen hypätä..

    Kunnioitan Matin aikoinaan saavuttamaa urheilijan uraa mutta siihen se kunnioitus sitten jääkin. Nykyään en ole vuosikausiin kunnioittanut kyseistä kaveria ja miksi pitäisi? Esimerkkejä Matin viime vuosienkin toilailuista voisin luetella mutta miksi turhaan koska kaikkihan ne muutenkin jo tietää.

    Ei se vuosien ja vuosien takainen menestyminen urheilussa takaa kunnioitusta lopuksi elämää varsinkin kun pistää hommat siihen malliin miten hän on viime vuosinakin onnistunut ne laittamaan.

    Äänestä

  • Mattia kunnioittava kirjoitti:

    Täällä vaan valutetaan paskaa eniten suomelle voittoja ja tulosta tuoneen urheilijan päälle. Mitä sitten jos Matti juo, tiedän monta samanlaista - ainut vaan että ne ei ole ikinä saavuttaneet mitään! Käyvät jossain työssä jos pystyvät ja paskovat vapailla housuunsa kylän pinnassa. Minä ainakin nostan hattuja ja uskon Matin pystyvän! Eikä 42-vuotiaan tarvitse hypätä enää mäkiennätystä! Siihen mäkeen moni vittuilija tältä palstalta ei edes uskalla nousta.. saati hypätä! Lippu korkealle Matti ja kovaa treeniä! Sä pystyt siihen!! :)

    mene sinä sen juopon kanssa hyppäämään ku noin saatanasti sua kiinnostaa sen luuserin touhut.

    Äänestä

  • Masa-fani kirjoitti:

    ...ja menestyksesi taitavat jäädä sitten täällä keskustelupalstoilla muiden morkkaamiseen?

    Jos jonkun mielestä oma mielipide on muiden morkkaamista, niin ei voi sitten mitään.

    Äänestä

  • Masa-fani kirjoitti:

    ...ei sitä menestystä pidä unohtaakaan. Itse olet varmasti juuri sellainen kaveri, että menestyksen aikana röyhistelet rintaasi täällä ja olet ylpeä hyvin menestyvästä suomalaisesta, mutta, kun kerran (tai tässä tapauksessa hieman useammin töppää) niin se on sitten siinä?

    Antaa Matin yrittää ja kyllähän, jos viime vuoden verotulojakin katsot niin kohtuu hyvin miehellä alkoholistiksi menee.

    Jos se on junaillut hommansa lehtien ja muiden kanssa noin hyvin niin ei kait siitä kateellinen tarvi olla ;)

    Onneksi en kuulu niiden joukkoon ketkä hurraa voitosta ja katoaa häviöstä. Onhan se kiva, jos joku suomalainenkin joskus voittaa, mutta ei se muinulle ole niin tärkeätä että kuka voittaa. Kivahan kisoja on muutenkin katsella, että miten omat pärjää. Ei sitä voittoa ole aina tärkeintä odottaa, ainakin itse ajattelen näin.
    Hienoahan se olisi, jos Matti pystyisi tsemppaamaan ja jaksaisi yrittää! Siinä ei mitään, lähinnä ihmettelen mahtavaa ylistystä menneisyydellä vedoten.
    En ole kade muutenkaan kenellekkään. Miten joku (en ainakaan minä) voisi olla Matille kateellinen? Omaa pienuuttahan se on, jos toisen menestyksestä on kade. Olisi se menestys mitä lajia tahansa.

    Äänestä

  • /)(\atti kirjoitti:

    5 olympiamitalia (4kultaa ja 1 hopea)
    15 MM-kisamitalia (6kultaa, 2hopeaa ja 6pronssia)
    22 SM-kisamitalia eli yhteensä 42mitalia
    Eikö teillä ole mitään kunnioitusta kun näin paljon on Matti saavuttanut urallaan?????
    Kyllä hän on kaljansa ansainnut vaikka usein on mennyt yli äyriäiden se juominen. Ei tuohon kyllä kovin moni pysty vai mitä??! Mutta enpä usko että Matti enää huikeisiin hyppyihin tuolla Lahdessa pystyy mutta antaa miehen hypätä..

    Entisillä saavutuksilla ei ole mitään merkitystä, niinkuin ei saavutuksillä yleensäkään. Tärkeintä on matka sinne määränpäähän. Toki matti oli hyvä silloin kun harjoitteli saavuttaakseen jotain tuollaista, mutta sen jälkeen äijä pisti kaikki läskiksi ja alkoi suoraan sanottuna huoraksi, myymällä itseään ja tempauksiaan roskalehdille.

    Sitäpaitsi, siitä huoraamisesta kertoo tämäkin "veto". Mikä veto se sellainen on, kun äijä pyytää tonnia jokaisesta metristä jonka lentää?

    Äänestä

  • eli meinaat kirjoitti:

    että, jos joskus olet jotain saavuttanut, niin sitten olisit loppuelämän jalustalla ja palvoa pitäisi, vaikka miten läskiksi elämä menee?
    En tienytkään että kyseisiä mitallisaavutuksia pitää tehdä, että saa moisen kunnioituksen alkoholistina.

    Ei varmaan mikään ihme sitten tuollaisten oikeustajulla, jos Juhantalon tapaan vaikka kavaltaa ihmisiltä rahat ja huijaa niin paljon kuin kerkiää, ja silti pistetään vielä jalustalle.

    Tuollainen sontiainen kuin Matti on viime vuosina ollut, ei saa minulta mitään hyväksyntää tai hurraamista, vaikka olisikin ollut joskus kaikkien aikojen paras mäkimies. Niillä mitaleilla ja saavutuksilla ei ole mitään arvoa jos mies on jälkeenpäin piessyt heikompaa ja vielä puukottanut.

    Sellainen mies on sairas ja tarvitsee apua ja äkkiä.

    Äänestä

No, En usko palaako mäkeen, uskaltaa tai ei...

Äänestä

Koittakaa vaihteeksi painaa yksi numero ilman Nykäsiä!

Äänestä
  • Se on aivan höpöpuhetta että lehdet olisivat koukussa Mattiin tai kehenkään muuhunkaan inhimilliseen tragediaan sinänsä. Lehdet (ei kaikki yhtä pahasti kuin seiskat,katsot, iltaléhdet yms) ovat koukussa vain ja ainoastaan rahaan. Me toisten onnettomilla teoilla ja sattumuksilla sekä sosiaalipornolla mässäilevät lukijat olemme "matteihin" koukussa. Ei lehdet noita juttuja tekisi ellei niitä joku lukisi! Noilla lehdillä on melkoiset levikit ja lukijamäärät mutta harva niitä tunnustaa lukevansa saati uskovansa niihin, kun ihmisten kanssa juttelee. Melkein kaikki yrittävät suistaa "seiskojen" lukemisen muiden kontolle esiintyen muita ihmisiä näin parempina. Itsekin luen kaikki "katsot" eräässä baarissa kaffella käydessäni ja iltalehtiä ostan usein ja valehtelen vaimolleni joka niitä ei lue oikeasti, että sain joltain lehden ilmaiseksi, kun tämä oli sen muuten ottanut. "Enhän minä järkevä ihminen nyt menisi maksamaan moisesta roskalehdestä". "Katsojen" rekistereissä minua pidetään käännytettävänä ja aika ajoin nuo tarjouksiaan turhaan mulle lähettelevät Kaffekupin hinnalla luen noita lehtiä sosiaalipornon tarpeen tyydyttääkseni sitten kerran kaksi kuukausessa useamman numeron kerrallaan.

    Äänestä

No HUHHUH! Mikä teitä ihmisiä vaivaa,ei helvetti! Ketä kiinnostaa jonku pilleristi-alkoholistin tekemiset????? Näkeehän noita holisteja hyppivän pitkin katuja ihan ilmaiseksikin! Empä edes jaksa vaivautua tämän enempää asiaa kommentoimaan.

Äänestä
  • No aika paljon ja aika pian tuntui sinuakin kiinnostavan nykäsmatin uudet kujeet ja hypyt.

    Äänestä

  • Kyllästynyttäkin asia kiinnosti sillä ei hän muuten olisi viestiään edes vaivautunut kirjoittamaan. Kyllästynyt on noita enhän nyt minä ole roskasta kiinnostunut, kun olen niin sivistynyt -ihmisiä. Juuri tuollaiset ihmiset lukevat Loirin mainoksen tyyliin partureissa "seiskoja", jotka ovat Tieteen kuvalehden sisäaukeamalla luettavana. Matin "hypyt ja toilailut" kiinnostavat vähintää seiskojen levikki kerrottuna ehkä kolmella eli satoja tuhansia ihmisiä. Julkisesti seiskoja lukevia ihmisiä löytyy kuitenkin korkeintaan tuhansia ja loput julkisuudessa huutavat noiden salaa lukemiensa lehtien moraalin perään paheksuena. Ihminen aina ja kaikkialla yrittää esiintyä parempana kuin onkaan ja nimenomaan juuri muita parempana. Itse en katso olevani mikään poikkeus siinä suhteessa vaan yhtä raadollinen ihminen kuin kuka tahansa muukin.

    Äänestä

  • Kyppäs itse katsomassa suurmäen tornista alas. On kova kaveri joka sieltä hyppää. Ei auta vaikka Matti on entinen mäkikotka, kyllä siinä pitää tehdä paljon töitä jos hyvän hypyn meinaa tehdä.

    Tosi kiinnostava juttu ja mielenkiinnolla odotetaan Nykäsen Matin hyppyä. Sitä paitsi Nykänen on vieläkin kaikkien aikojen paras mäkihyppääjä maailmassa.

    Menestystä Matille

    Äänestä

  • Käyppäs sinä itse katsomassa suurmäen tornista alas. On kova kaveri joka sieltä hyppää. Ei auta vaikka Matti on entinen mäkikotka, kyllä siinä pitää tehdä paljon töitä jos hyvän hypyn meinaa tehdä.

    Tosi kiinnostava juttu ja mielenkiinnolla odotetaan Nykäsen Matin hyppyä. Sitä paitsi Nykänen on vieläkin kaikkien aikojen paras mäkihyppääjä maailmassa!!!

    Äänestä

Kuka vaan pystyy hyppäämään Lahden suurmäestä.
Jopa minäkin. Eri asia sitten miten pitkälle lennän ja missä asennossa tulen alas.

Kyllähän tuollaisella tempauksella saa rahaa nyhdettyä yleisöltä, ei siinä mitään. Varmaan katsomot tulevat täyteen maksavia lampaita.

Äänestä

Matti on puliukon prototyyppi, nehän ovat kuin Euroopan omistajia. Sellaisia minä-miehiä, kovia uhoomaan. Siihen se sitten jääkin. Todella säälittävä reppana on Matti.

Äänestä

Kyllä hypyt on hypitty, kunhan pysyis edes selvänä kuukauden se olis jo saavutus. Tämä temppu on taas rahajuttu, jostain niitä euroja pitää saada ja mikäs se on helpoin temppu kun antaa lehtiin älyttömiä lausahduksia ja kansa ostaa, onhan se hyvä kun Suomen kansa näin auttaa aina vaan mäkihyppääjää saamaan helppoa rahaa ja helppoa elämää, siitä on kyse. Minä en ainakaan osta yhtään lehteä missä on Matin pärstä

Äänestä

Matti unelmoi pystyvänssä johonkin, mut ei se pysty kun viinan juontiin jos siihenkään...

Äänestä

jaah mun mielestä tuo mattin on hyppynsä hypänny jo aika päiviä sitte..mutt helppoo rahaa sairaala reissusta ku se kummiski tulee sen mäen naama ruvella alaha. =)

Äänestä

Nykäs-Masa puhaltaa juuri ennen hyppyä promille lukemat ja mitä enemmän kossua on kehissä, niin sitä enemmän metrejä veto tuottaa.

Esimerkiksi:
1 promille vastaa kerrointa 1
0,5 promille vastaa kerrointa 0,5

Selvinpäin hypätessä promillekerroin olisi pyöreä nolla. Kun taas kolmen promillen kännissä saisi rohmuta kolminkertaisen metrituloksen.

Pelle mäkeen ja kansanjuhlat pystyyn! Roskalehdet saavat juttunsa!

Äänestä

Jos masa menee hyppäämään niin minä lähden mukaan,jos vaan huolii.Pelkään meinaa pirusti korkeita paikkoja.Mutta jos nykänen pomppaa sieltä niin hyppään minäkin.

Siis onhan Nykänen edelleen maailman paras mäkikotka
ainakin tilastoissa,mutta kun viina vie niin se vie.

Esimerkiksi Nykänen voisi olla todella hyvin palkattu valmentaja,mutta jokainen valitsee oman tiensä. Ja kukapa ei nyt jurrissa olis joskus hölmöilly,ei välttämättä yhtä paljon kuin Nykänen,mutta kuitenkin.

Ensinnäkin mervi pois kuviosta kokonaan,sehän on ihan sekasin koko nainen ja arvatenkin helvetinmoinen kälättäjä ja matilla huonot hermot
jotka sitten purkautuu kännissä väkivaltasena käytöksenä.

Ja en tässä millään muotoa halua naistehakkaajia
puolustella,koska ne kuuluu hyvin alhaiseen kastiin katsoo millä arvoasteikolla tahansa.

Eli jätä masa, viina tai se muija,mielummin se muija koska se elää kuitenkin kauemmin kun sinä,
ja sen se tekee vain ja ainoastaan kiusatakses
teikäläistä.Että unohda se perintö.

Viinaa tuskin tulet jättämään jos mervin kanssa
jatkat,sillä luutakin näyttää hyvältä tarpeeksi
kännissä ollessa!!!!!

Äänestä

Joo sepä onkin tyyllikäs tapa heittää lusikka nurkkaan.Maaillmankuulu Mäkihyppääjä Matti Nykänen menehtyi tapaturmaisesti hypättyään Lahden suurmäestä.Alkoholilla oli osuutta tapaturmaan.Matti mieti vielä ja jos hyppäät hyppää selevinpäin ja piiiiiitkääälleeeee.Pannaan Mertsi Mertaranta selostamaan tuo tapahtuma,ja myykää sinne lippuja porukkaa tulee sen takaan!

Äänestä

Matti hyppää mäestä kuin mäestä vieläkin, toisin kuin tälle palstalle kirjoittelevat lökäpöksyt.

Äänestä
  • En välttämättä hyppää mut en vois eläessäni olla tollanen pölvästi ku matti.Ei kaikkee tarvii rahan takia tehdä.

    Äänestä

sä oot niin pelle sinä kuolet jos sä hypät homo matti nykänen sun unelma on kuolut sitä ei voi korjata

Äänestä

Voi Matti parka! Kyllä olisi kannattanut jo unohtaa se minkä kauan sitten taakseen on jättänyt. Ei taida elimistökään tykätä gutaa tuollaisista suunitelmista.

Äänestä

Kyllähän matti vielä yhden kerran hyppää vähä treeniä ja se on siinä.

Mutta sitä minä en ymmärrä miksi täällä tuomitaan toisten unelmia ja toisten elämän tyyliä tänne vissiin kirjoittaa vaan täydellisesti eläneitä ihmisiä.

Äänestä

meinas mennä ryyppy väärään kurkkuun,kun tän luin.siis tosta pellestä ei ole mäkeen enää se sika ei osaa enää muuta ku pulloo kallistaa ja akkaansa hakata siinä on sen pojan lopulliset saavutukset.luulee liikoja itestään ei voi muuta ku nauraa.

Äänestä
  • että taas pääsee lööppeihin ja Mervi kiikuttamassa eropapereita jonnekkin naama verillä....että ovat toopeja ja media siinä samassa tekee itsensä naurettavaksi.

    Äänestä

Ei se mikään ihme ole että Matti hyppäisi ehkä noin 50-60 metriä helpostikin. Tiedän noin 50 vuotiaita tyyppejä jotka hyppää 30 metrin siivuja pienemmistä mäistä. Yksi Matin luontoinen ukko muistaakseni hyppäsi 48 metriä 65-vuotiaana. Matin kylläkin pitäisi ennen hyppyä olla raittiiaa pari kuukautta ja se lienee hänelle koko homman ylivoimaisesti vaikein osuus. Sitten kun se hyppää sen 50 metriä niin rahat on äkkiä pantu vieraisiin naisiin ja viinaan sekä jos jotain vielä jää niin ne hän pistää sitten turhuuteen! Ja oli tuolloin Mervi tai kuka muu sitten vaimona, niin mustilta silmistä ei säästytä. Hohhoijaa!

Äänestä

Kori sidukkaa kyytipojaks ja korkeimmalta lähtölavalta niin homma on hanskassa.

Äänestä

Siis kyllähän minäkin puolenvuoden harjoittelulla kävisin parikyt donaa pokkaamassa jos tollaisia vetoja joku idari maksaa.

Eikös vedossa ole yleensä kummallakin osapuolella riskit. Jos vaikka sovittais, että jos Matti kaatuu hyppynsä niin muutta loppuiäkseen Norjaan?!

Äänestä
  • Jos Matti "lyö vetoa" siitä että saa joka metriltä tonnin, niin ei se mikään veto ole, vaan yksi tapa päästä taas julkisuuteen ja hankkia rahaa.

    Tässä ei voita kuin matti, koska tonni on iso raha ja äijä lentää vähintäänkin muutaman metrin ennenkuin tulee maahan. Ja kuvitelkaa nyt, että äijä ei saa mitään pikkurahoja lennostaan, koska lentää varmasti muutaman kymmentä metriä.

    Sitäpaitsi, mikä hemmetin uutinen tämä edes on, koska sponsoreitakaan ei äijällä vielä ole?? Ja toivottavasti ei edes tule. Lopettakaa nyt tuosta sairaasta miehestä uutisointi ja hankkikaa hänelle vaikka apua.

    Ahneella on paskanen loppu ja näyttää siltä että Matilta on loppuneet muut temput kesken, kun pitää hyppäämistä vielä kokeilla ja comebackia yrittää. Ei voi kuin päätä puistella ja säälitellä.

    Äänestä

Siinä vaiheessa, kun hän on valmis koehyppyyn tai koehyppyihin, niin kannustan häntä yrittämään.

Äänestä

Matti varmaankin tarvitsee rahaa maksaakseen rästissä olevat elatusmaksunsa?

Äänestä

Toivottavasti ei tule elävänä alas

Äänestä
  • Saahan Matti hypätä jos haluaa! Eihän uhkapeleissäkään tarvitse mäkeä hypätä mutta silti voi voittaa ihan hyvän potin rahaa. Matti hyppää ja saa rahaa joka metristä, mutta siinä voi käydä huonostikin jos pullo ei jää kotiin. Ei Mattia tarvitse kunnioittaa mutta ei kyllä morkatakkaan. Hakkaahan naistaan moni muukin mies kuin Matti mutta eivät he jää kiinni teoistaan.

    Äänestä

  • kyllä sanoit.

    Äänestä

Monta kertaa Mervin kynnyksen yli - ulospäin!

Äänestä

TOIVOTTAVASTI MATTI ONNISTUU JA PÄÄSEE KUNTOON!
OLIS HUISIA NÄHDÄ MASA VIELÄ TORNISSA!

KAIKKIEN AIKOJEN PARAS MÄKIHYPPÄÄJÄ HÄN ON KUITENKIN.

Äänestä
  • kun on uskoa. Luonteen lujuutta ja etenkin omaa tahtoa ja tukijoukkoja Matti tarvitsisi. Olisi varmasti suurin voitto hänelle, jos tuosta suosta selviäisi, mihin nytten on jo uponnut aika pahasti. Siinä mielessä tämä uusi hyppyunelma voisi auttaa, jos hän saisi treenit kehiin ja juomat pois.

    Äänestä

että pääsee ryyppäämään, kun Tapola ei tarjoa.

Äänestä

hypätä jonkun kerrostalon katolta, ja korkeelta!!! Sen viimeisen leiskautuksen...

Äänestä

Ei muuta kuin mäkeen niin saadaan jatkossa uusi mies olympialaisiin nimittäin PARAOLYMPIALAISIIN !!!!

Äänestä
  • Provona varmaan heitit, mutta mieti seuraavaksi aihetta.
    Paraolympialaisethan on todellakin kunnioittava saavutus ja todella kovan puurtamisen tulos, jos niin pitkälle pääsee liikuntarajoitteisena. Itse ainakin arvostan heitä suuresti, kun vammasta/vammoistansa huolimatta jaksavat puurtaa! Harmi kun heidän panostansa ei kovin moni tunnu arvostavan ollenkaan.
    Jos Matille, niin huonosti kävisi, valitettavasti en millään jaksa uskoa, että hänestä olisi noihin mittelöihin, saati mitallitasolle.

    Äänestä

Siitä olen varma.

Äänestä

Kyllä Matti jokusen tonnin tienaa,vaikka tulis turvallensa siitä suurmäestä.on sellanen mäki että lentää 25metriä vaikka perse edellä.kait niitä on sellasiakin yrityksiä jotka lähtee mukaan tollaseen kusetukseen.Mä hyppäisin heti kun joku antais mulle tonnin/metri,ja tuuppaisin vielä mummonikin samaan mäkeen.Sais sitte perilliset leivänpäälle muutakin kun ylähuulen.Tosin valtio taitais viedä veroina suurimman osan (sille kun ei mikään oo tarpeeks).

Äänestä

joo, joo... ja luultavasti tekee sen 6 promillen kännissä, kuten kaikki muutkin tempauksensa nykyisin. jehu-jehu!

Äänestä

No ainahan sitä mäestä alas pääsee ja Matti vallankin, se on eri asia kuinka pitkälle lentää ja missä kunnossa on alastullessaan. Mutta ei kai kerran opittu taito mihinkään häviä.

Äänestä
  • >>>Mutta ei kai kerran opittu taito mihinkään häviä.

    Ei se varmaan häviä, mutta kun äijä ei osaa hypätä tällä uudella V-tyylillä ollenkaan, niin saapa nähdä millainen "leiskautus" siitä tulee.

    Äänestä

vieläki pari kilsaa hyppää, noin niinku lämpimikseen

Äänestä

Matti Nykaenen FIN on tähähän asti maailman paras mäkihyppääjä. Hyvä juttu tämä uusi tuleminen. Vaatii paljon harjoittelua - toivottavasti onnistuu.

Hieno juttu, tuetaan Mattia!

Äänestä

Hänen iässään ryyppääminen jo rassaa ihmistä.
Ei tule saavuttamaan hyvää kuntoa, kun sen välillä viinalla tuhoaa.
Voi hypätäkin, mutta räpiköinniksi jää.

Äänestä

joo se hyppää yhen ainoon kerran ja sillonki se lentää suoraa hautaa... eix tos tota tarkotettu ku sanottii et se hyppää viä yhe kerran???

Äänestä

.....kukaan ei sammuta sitä.

Äänestä
  • eipähän ole ensi kerta kun häpäisee kunnolla itsensä.

    Äänestä

Hyppää jos hyppää, hypätköön rauhassa - Luultavasti tuon ihmisen tilaan kuuluu kuvitella joka toinen päivä pystyvänsä pitelemään maapalloa kädellään. Toisaalta, jos joku poikansa ikäinen heppu jaksaa kannustaa ja treenauttaa ikimäki"kotkaa", niin hyvä... pysyypähän otsikoissa muutenkin kuin sekoilemalla paikallisessa baarissa. Onnea silti yritykselle, ihan oikeasti!

Äänestä

Tyhmiä ovat, jotka suostuu tohon vetoon,paitsi Matti.Matti on hypännyt tuhansia kertoja jos jonkinlaisesta mäestä.Eihän matti ole menossa mäkiennätystä tekemään, vaan hyppäämään mahdollisimman pitkälle.Matti hyppää lahden mäestä aivan varmaan 60-80m.Jokainen voi laskea paljonko Matti nettoaa,1000e/m.Tässä asiassa ei Matti ole se tyhmä,vaan ne jotka rahoittaa ton homman.Kyseinen veto olisi ollut jotain jos tonni olisi maksettu yli 100metriä ylittäviltä metreiltä.?

Äänestä
  • Pahoittelen,jäi hooo välistä.Tää somen kielo on niin vaikeeta.

    Äänestä

  • Mattihan lentää vaikka kuinka. tuntuu olevan sellainen mies ettei mikään ole mahdotonta.

    Äänestä

No, jos kirkossa ennen hyppyään käy ja rukoilee hartaasti...

Äänestä

Ja rahat per metri perikunnalleXD!

Äänestä
  • Että Matin voittorahat menee viinaan ja naisiin ja JOS JOTAIN JÄÄ SE MENEE TURHUUTEEN...heh-hee

    Äänestä

  • jos hän kaatuu pahasti niin varmasti hän jää pyörätuoliin en haluasi että matti hypää ei kunto ole samallainen kun oli 80 luvulla

    Äänestä

  • ei kaadu kirjoitti:

    jos hän kaatuu pahasti niin varmasti hän jää pyörätuoliin en haluasi että matti hypää ei kunto ole samallainen kun oli 80 luvulla

    Mun mielestä toi palkinto voisi olla tonni/metri * promillet. Eli jos hyppää selvänä, ei rahaa. Promillen kännissä saa 60 metrin hypyllä 60 tonnia. Ja 5 promillen kännissä 300! Toisaalta jos homma menee ns. vituiksi, saa Matti toivoa että Mervi Tapola saa fattasta puhuttua kaljarahat. Kännääminen on niin olennainen osa Matin elämää että olisi huijausta jättää juopottelu pois estämästä hyvän Nykäs-suorituksen syntyä.

    Äänestä

  • Maku äitisi suussa kirjoitti:

    (1000/60)*5 = 83.3e

    Äänestä

Oli joskus kova hyppymies ja pelle nyt pelkkä pelle.

Äänestä

Tää selvä. Matti epäselvä, usein kuulemma... Ja Matti hyppää, jos siltä tuntuu...

Äänestä

Mie ainakin toivon, että Matti pärjäis kisois hyvin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Suomi24toimitus kirjoitti:

Mäkikotka Matti Nykänen treenaa parhaillaan mäkihyppykuntoa, Iltalehti uutisoi. Nykäsen tavoite on vielä kerran elämässään hypätä Lahden suurmäestä.

Nykäsen hypyn taustalla on Tuhat euroa per metri -veto. Maksajiksi Nykäsen on tarkoitus kerätä unelmaan uskovia yrityksiä.

Lue uutinen Iltalehdestä:
http://www.iltalehti.fi/viihde/200606144659526_vi.shtml

Vieläkö Nykäsestä on hyppäämään? Miten pitkälle Matti lentää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu