Tuliliskoista ja sammakoista yms...

Moi!
Voiko sammakon nahka irrota. Sammakoltani roikkui jalasta nahkakiekale, luoko sammakot nahkaansa?
Akvaariovedestä on tullut parin päivän aikana samea. Akvaarion pohjalle on jäänyt aika paljon liskon ruokaa, ja yhdessä kasvissa ja juurakossa on jotain ihme likaa. Liskoille annetaan liskon ruokaa ja semmonen vajoava tabletti. Ne ei syö muuta kun sitä tablettia. Voiko syynä olla että ne ei tykkää siitä toisesta ruoasta??
1636
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä, sammakkot ja salamanterit luovat nahkansa.

Samea vesi kertoo että pohjalle jäänyt ruoka on alkanut pilaantua ja pilannut myös altaan veden. Vaihda HETI puolet altaan vedestä ja poista kaikki pohjalla lojuva ruoka. Tai jos se ei auta, niin sitten vaihda uudelleen puolet vedestä parin päivän päästä. Ja jatkossa anna vähemmän ja sopivampaa ruokaa, jotta se ei jää pohjalle pilaantumaan.

"Jokin ihme lika" saattaisi olla vaikka levää. Levä ei ole haitallista jos sitä ei ole valtavan paljoa, se on lähinnä rumaa. Sitä ilmestyy altaaseen joka tapauksessa, mutta oikein hoidetussa altaassa sitä ei yleensä ole niin paljoa että se häiritsisi. Mm. liika ruokinta ja liika auringonvalo saavat levän kasvamaan liian innolla.

Mitä tuo "liskon ruoka" on? En ole koskaan nähnyt mitään varsinaista salamanteriruokaa myynnissä missään. Ainakaan sellaista joka oikeasti olisi hyvää ruokaa tuliliskoillle ja muille salamantereille.

Tuliliskot (ja kynsisammakotkin) syövät kaikenlaista eläinperäistä ruokaa. Eli siis erilaisia hyönteisiä, kastematoja ja sen sellaisia. Kalanruoat ja tabletit sisältävät yleensä myös kasveista peräisin olevia ruokia, joita salamanterit eivät syö. Muutenkin salamantereille ja sammakoille sopivampaa ruokaa olisivat erilaiset ötökät: pakastetut tai elävät. Pakastettuja hyttysentoukkia saa monista eläinkaupoista, ja ne ovat hyvä alku. Näin kesäaikaan voit myös kerätä luonnosta pieniä kastematoja, kärpäsiä ja muita ötököitä ja tarjota niitä eläimillesi. Jos tarjoat niitä varovaisesti suoraan sormista oppivat eläimet ehkä syömään niitä sillä tavalla. Samalla estät sen, ettei syömätöntä ruokaa jää pohjalle.

Kysymyksessäsi puhuttiin sekä sammakoista että salamantereista. En tiedä ovatko ne sinulla samassa altaassa, mutta tiedät varmaan että niitä ei saisi laittaa samaan altaaseen. Vaan molemmilla pitää olla omat erilliset kotinsa.

Lisätietoja tuliliskojen ruokinnasta ja muustakin hoidosta löytyy sivuiltani osoitteesta http://matelijat.info/tulilisko/ Siellä on myös oma lukunsa niiden ruokkimisesta, ja sieltä löytyy lisää sopivia ruokia salamantereille.

Myös sivuiltamme osoitteessa http://www.sammakkolampi.net löytyy vinkkejä sammakoiden ja salamanterien hoitamiseen. Mukana on mm. lisätietoja nahanluonnista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Moi!
Voiko sammakon nahka irrota. Sammakoltani roikkui jalasta nahkakiekale, luoko sammakot nahkaansa?
Akvaariovedestä on tullut parin päivän aikana samea. Akvaarion pohjalle on jäänyt aika paljon liskon ruokaa, ja yhdessä kasvissa ja juurakossa on jotain ihme likaa. Liskoille annetaan liskon ruokaa ja semmonen vajoava tabletti. Ne ei syö muuta kun sitä tablettia. Voiko syynä olla että ne ei tykkää siitä toisesta ruoasta??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu