Silent Hill näyttäisi olevan ihan oikeasti PELOTTAVA:

10953
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Katoin ton kyseisen leffan just vähän aikaa sit. Oli must aika huono ku odotukset oli korkeella kun sitä on niinpaljo mainostettu. Jos oikeesti haluu nähä pelottavan leffan ni kannattaa kattoo hills have eyes (siis se uus versio). Tosi pelottava!!

Äänestä
  • Totta, Silent Hill ei lopulta ole edes erityisen jännittävä elokuva. Kauhua siinä ei ole juuri nimeksikään. Sen sijaan jännittävänä vieraaseen maailmaan tutustumisen kuvauksena Hill toimii hienosti. SH saattaa hyvinkin olla verellisen visuaalisesti komein koskaan näkemäni elokuva - tällaista lavastuksen ja tehosteiden riemusaattoa en ole ennen kokenut.

    Harmillisesti itse elokuva on keskinkertainen pitkälti pääosaleidin karismattomuuden vuoksi. Häntä ei tunnu edes jännittävän vaikka silmien alla tapahtuisi miten hirveitä tahansa. Pelkää siinä sitten itse. Mitä esim. Naomi Watts olisikaan saanut aikaiseksi.

    Harmillisen hukatuista tilaisuuksista ja järjettömän upeasta ylöspanosta *** / *****.

    Äänestä

  • Ihan siistin näkönen traileri toi hills have eyes. Onks toi on ollu jo teattereis, vai onks se menos teattereihin??

    Äänestä

Silentt Hill on parasta mitä kauhuleffarintamalla on tapahtunut pitkään aikaan. Se on paras elokuvakäännös konsolipelistä ikinä. Vaikka leffassa ei hirmuisesti ole aidosti pelottavia hetkiä, sen visuaalisuus ja ahdistava tunnelma saa paikoin silmät soikeaksi. Leffa on huikaisevan tyylikkäästi toteutettu... Parempi kuin Ringit ja Kaunat yhteensä..

Äänestä
  • Konami, osuit naulan kantaan! Jopa musiikit sopivat tunnelmaan hyytävän mainiosti. Sitäpaitsi Laurie Holden oli seksikäs naiskyttänä. :)

    Äänestä

Käsittääkseni tämän leffan ikäraja on 15 eikä sentään 18 vuotta.

Äänestä

Naurettava suorastaan...
Nainen juoksee koko leffan ja välillä pysähtyy kiljumaan. Loippuun asti en edes vaivautunut katsomaan.

Äänestä
  • Just loppu on leffassa se paras. Lyö ittees halolla päähän kun et kato leffoja ees loppuun.

    Äänestä

En tajua miten te ihmiset voitte sanoa ettei ole kauhua tai pelottava. Omasta mielestä pelottavin kauhuleffa tähän mennessä (samalla tasolla kuin 1 puhelu tullut 2 ja 3 japanilaiset versiot, ja manaajan alkuperäiset versiot), ja voisi sanoa että olen katsonut kaikki kauhuleffoja, monia monia kymmeniä, ehkä yli satakin. Elokuvassa miljöö toimii todella ahdistavana ja kammottavana. Paras leffa mitä olen nähnyt!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huom.K-18!. kirjoitti:

http://video.google.com/videoplay?docid=-6711009312301334749&q=Silent Hill
http://video.google.com/videoplay?docid=3168228717424730364&q=Silent Hill

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu