Kåfjordissa alkoi varsinainen kaivostoiminta vuonna 1826, jolloin miehiä tuli töihin Rörosista. Työn aloitti englantilainen herra Crowe ja perusteena oli myös se, että 1789 oli koko Ruija julistettu vapaakauppa-alueeksi.
Saamelaistyttö Maarit Aslakintytär oli hukannut vuohensa ja sitä etsiessään osui oudon mustan kiven luo. Koska hän oli jo perillä malmiasioista, otti tyttö kiven mukaansa ja meni löytyneen lampaansa kanssa yhtiön päämajaan kiveä näyttämään. No siitäpä syntykin oiva kaivos ja tytölle yhtiö antoi loppuikäisen eläkkeen.
Malmisuonia löytyi sitten pitkin vuoria ja työntekijöiden määrä kasvoi. Suomessa oli juuri samoihin aikoihin sattunut tuo onneton rajan siirto Karjalasta Torniojoelle. Tämä aiheutti Peräpohjan alueella hankalan tilanteen jolloin työt ja elanto tuppasivat loppumaan varsinkin aikamiespojilta ja -tytöiltä. No eipä aikaakaan, niin keksivätpä he tietysti lähteä Norjaan. Aluksi oli töitä vain kesäkiireiden aikaan, mutta sitten tuo englantilainen herra tietysti huomasi kuka niitä töitä oikeastaan teki ja alkoi houkutella suomalaisia yhä enempi hommiin.
Vuonna 1840 oli Kåfjordissa 1002 asukasta:
-472 suomalaista
-395 norjalaista
-85 ruotsalaista
-34 englantilaista
-11 saksalaista
-5 venäläistä
Yhtiön työvahvuus oli 651 ja se oli suurin Norjan kuparikaivos tuohon aikaan. Kallio murrettiin poraamalla ja räjäyttämällä. Tunnelit valaistiin kynttilöin, ja niitä ostettiin Venäjältä.
Työssä oli myös naisia, jotka sai palkkaa 6 shillinkiä tai jopa 2 orttia. Miehet tietysti tuplaten eli 24 shillinkiä. Malmi kuljetettiin alas hevoskärryillä. 1828 rakennettiin rata murskaamolta lastauslaiturille. Ja kuljetinrata kaivokselta satamaan. Murskaus ja malmin pesu tehtiin aluksi käsin.
Vuonna 1836 saatiin oma sulattamo. Polttoaineena oli koksi ja 1840 tuli höyrykone murskaamoon.
Kåfjord oli tuohon aikaan Ruijan suurin asutuskeskus.
No kirkko puuttui, mutta se rakennettiin 1837 ja saarnaamaan tuli seuraavana kesänä, tämä Lars Leevi Laestadius.
Suomalaisten kveenien tulo ja heidän enemmistönsä paikkakunnalla aiheutti tietysti pientä närää, kinaa ja tappelunpoikasta kuten arvata saattaa. Yhtiön johto katsoi parhaaksi tehdä omat asuinalueet kveeneille ja norjalaisille. Kveenit asettuivat Kretanpäähän ja siellä asui noin 400 kveeniä tuohon aikaan. Mukanaan he toivat viljan viljelyn Norjaan.
No kaikki hyvä päättyy aikanaan ja jo vuonna 1878 kaivos suljettiin. Osa ihmisistä lähti Amerikkaan ja osa jäi Ruijaan. Nykyisin Ruijassa lasketaan asuvat noin 70000 kveeni-veristä asukasta.
Ja Kåfjordhan sijaitsee Alattiosta länteen noin 10 km. Alattio on Altan suomenkielinen nimi.
Saamelaistyttö Maarit Aslakintytär oli hukannut vuohensa ja sitä etsiessään osui oudon mustan kiven luo. Koska hän oli jo perillä malmiasioista, otti tyttö kiven mukaansa ja meni löytyneen lampaansa kanssa yhtiön päämajaan kiveä näyttämään. No siitäpä syntykin oiva kaivos ja tytölle yhtiö antoi loppuikäisen eläkkeen.
Malmisuonia löytyi sitten pitkin vuoria ja työntekijöiden määrä kasvoi. Suomessa oli juuri samoihin aikoihin sattunut tuo onneton rajan siirto Karjalasta Torniojoelle. Tämä aiheutti Peräpohjan alueella hankalan tilanteen jolloin työt ja elanto tuppasivat loppumaan varsinkin aikamiespojilta ja -tytöiltä. No eipä aikaakaan, niin keksivätpä he tietysti lähteä Norjaan. Aluksi oli töitä vain kesäkiireiden aikaan, mutta sitten tuo englantilainen herra tietysti huomasi kuka niitä töitä oikeastaan teki ja alkoi houkutella suomalaisia yhä enempi hommiin.
Vuonna 1840 oli Kåfjordissa 1002 asukasta:
-472 suomalaista
-395 norjalaista
-85 ruotsalaista
-34 englantilaista
-11 saksalaista
-5 venäläistä
Yhtiön työvahvuus oli 651 ja se oli suurin Norjan kuparikaivos tuohon aikaan. Kallio murrettiin poraamalla ja räjäyttämällä. Tunnelit valaistiin kynttilöin, ja niitä ostettiin Venäjältä.
Työssä oli myös naisia, jotka sai palkkaa 6 shillinkiä tai jopa 2 orttia. Miehet tietysti tuplaten eli 24 shillinkiä. Malmi kuljetettiin alas hevoskärryillä. 1828 rakennettiin rata murskaamolta lastauslaiturille. Ja kuljetinrata kaivokselta satamaan. Murskaus ja malmin pesu tehtiin aluksi käsin.
Vuonna 1836 saatiin oma sulattamo. Polttoaineena oli koksi ja 1840 tuli höyrykone murskaamoon.
Kåfjord oli tuohon aikaan Ruijan suurin asutuskeskus.
No kirkko puuttui, mutta se rakennettiin 1837 ja saarnaamaan tuli seuraavana kesänä, tämä Lars Leevi Laestadius.
Suomalaisten kveenien tulo ja heidän enemmistönsä paikkakunnalla aiheutti tietysti pientä närää, kinaa ja tappelunpoikasta kuten arvata saattaa. Yhtiön johto katsoi parhaaksi tehdä omat asuinalueet kveeneille ja norjalaisille. Kveenit asettuivat Kretanpäähän ja siellä asui noin 400 kveeniä tuohon aikaan. Mukanaan he toivat viljan viljelyn Norjaan.
No kaikki hyvä päättyy aikanaan ja jo vuonna 1878 kaivos suljettiin. Osa ihmisistä lähti Amerikkaan ja osa jäi Ruijaan. Nykyisin Ruijassa lasketaan asuvat noin 70000 kveeni-veristä asukasta.
Ja Kåfjordhan sijaitsee Alattiosta länteen noin 10 km. Alattio on Altan suomenkielinen nimi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kveenejä/suomalaisia on ollut yllättävän etelässäkin kaivoksissa töissä.
Esimerkiksi Senjan saarella Finsnäsin edustalla.
Siis Tromssasta vielä paljon etelään.
Niin ja selvennyksen vuokis Kåfjord on suomeksi Kaivuono
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaivuono