minkä takia lokeroihin?

Niin, minkä takia halutaan lokeroitua tiettyihin genreihin? varsinkin jos niissä on niin tarkat "rajat", kuten mitä voi ja mitä ei voi kuunnelle, miten voi ja miten ei voi pukeutua?
7603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pukeutuminen ei itseäni kiinnosta niin pätkääkään, olen aina ahdistunut vaatekaupoissa ravaamisesta etc, vaatteita on sen verran mitä tarvii. mutta musiikilla on ihan hyvä että on ne rajat, kun esim etsii samankaltaisia bändejä, niin jos heittää vaan tagin 'gothic' niin tulee ne kaikki post-punk, darkwave etc. bändit samaan syssyyn, eikä ole niin helppoa löytää mieleistänsä musiikkia.

Äänestä

Minua on jo jonkin aikaa huvittanut ihmisten tapa ottaa genrajaottelu liian raskaasti. Kuvitellaan että jonkin tietyn tyylisuunnan edustajaksi ilmoittautuminen määrittelee henkilön koko persoonan. Siinä sitten selitellään kuinka "mää kuuntelen vaan goottimusiikkia, pukeudun goottivaatteisiin, vietän iltani goottiklubeilla ja asun vanhassa kummituskartanossa, mutten mää mikään gootti ole kun en halua lokeroida itteäni".

Nämä termit kuvaavat ihmisen persoonallisuutta ja mielenkiinnon kohteita. Eivät ne rajat niin tiukkoja ole, että pitäisi lokeroitumisen pelossa kieltää olevansa sitä mitä on. Minä olen metallisti ja folkkari, ja taitaa minussa pieni goottikin asua, vaikkei näillä musiikkityyleillä keskenään niin hirveästi tekemistä olekaan. Metallisti/hevari tarkoittaa henkilöä joka pitää erityisen paljon metallimusiikista, gootti taas goottimusiikista ja -pukeutumisesta (vaikka henkilökohtaisesti olenkin sitä mieltä, että nykyään voidaan sanoa olevan olemassa kaksi goottisceneä, musiikkigootit ja goottiromantikot, mutta se on asia erikseen).

Kyse ei siis ole siitä että ehdoin tahdoin haluaa kuulua johonkin kategoriaan, vaan termit vain kuvaavat asioita. Jotkut pitävät musiikkityylistä, joka on aikoinaan määritelty gootiksi. Jotkut taas näkevät jossai tyylissä potentiaalia, josta pienellä viilauksella saisi toimivaa kamaa ja näin syntyy uusia tyylejä, jotka taas keräävät samanhenkisiä faneja.

Äänestä
  • Ihmiset ovat laumaeläimiä, ja haluavat kuulua tiettyyn laumaan tai ryhmään, jossa olisi samannäköisiä ja oloisia henkilöitä. Muunlaisia ei tietty sallita laumaan. Kuten eläimillä myöskin ihmisillä on laumassa omat arvojärjestykset, ja ylimmälle huipulle pääsee vain taistelemalla lauman johtajan kanssa. Joten sama viidakonlaki pätee tässäkin asiassa..

    Olen muuten myöskin yllättävän samaa mieltä Nordic Dragoon:in kanssa !

    Äänestä

Sano se. Minä en voi sanoa kuuluvani mihinkään kastiin. Pukeudun miten sattuu, pääasiassa kuitenkin tummiin ja toisinaan goottimaisiin vaatteisiin ja kuuntelen mättöä. Ehkä olen hevari, mutta voinko taas olla sekään, kun kuitenkin tykkään tanssia trancen tahdissa? Eiväthän hevarit nyt tanssia saa!

Tosissaan... tällainen kaikenmaailman luokittelu on vaan niin tyhmää. Ihmisellä vain tuntuu olevan jokin luontainen tarve lokeroida asioita, jotta pysyisi hommat järjestyksessä.

Äänestä
  • Minä taas olen oman elämäni herra, kuuntelen mitä lystään, menen jääkaapille milloin lystään. Vaikka alushousulissa jos lystään. Pistän hiukseni kiinni silloin, kun lystään. Ja teen mitä haluan sillon, kun lystään.

    Pitäisiköhän meidän kaikkien ei-gootti mustahuulien perustaa jonkin "teen mitä lystään"-klubi ?

    Äänestä

  • minua todella ihmetyttää mitä teet koko palstalla

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    minua todella ihmetyttää mitä teet koko palstalla

    Jauhan paskaa, kuten kaikkialla muuallakin. Miten niin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mielenkiinnosta... ? kirjoitti:

Niin, minkä takia halutaan lokeroitua tiettyihin genreihin? varsinkin jos niissä on niin tarkat "rajat", kuten mitä voi ja mitä ei voi kuunnelle, miten voi ja miten ei voi pukeutua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu