Matka Israeliin

Olisin kiinnostunut matkustamaan Israeliin kesälomalla. Mikä on paras aika vuodesta matkustaa Israeliin? Itse veikkaisin säiden puolesta alkukevättä ja muuten esim. pääsiäisenaikaa tai toisaalta esim. lehtimajanjuhlan aikaa syksyllä. Ainakin Toiviomatkat-niminen matkatoimisto tekee pakettimatkoja Israeliin (olisin itse kiinnostunut vierailemaan useammassa kohteessa viikon-kahden viikon aikana). Olisiko joitain muita suositeltavia matkatoimistoja, jotka tekevät matkoja Israeliin, vaikkapa vielä edullisemmin?
810143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Paneppa googleen halvat lennot ja sinne sitten tiedot, niin pitäis ruveta löytymään vaihtoehtoja.
Yleensä Sveitsin, Puolan, Tsekkien tai Turkin kautta löytyy edullisia. Paljon edullisempia kuin Toiviomatkojen lennot. Ne on sitten kyllä pelkät lennot mutta säästöllä asuskelee hotelleissa tai nuorisohotelleissa tai muussa sellaisessa.
Päätä sitten missä haluat käydä ja suunnittele sen mukaan omatoimimatka, vähän kärsivällisyyttä ja karttoja ja tietokonehakua niin saat omia tarpeita vastaavan matkan.
kesällä kesä-heinä-elokuu ovat kuumia yleensä. Itse lähtisin suomen syksyä pakoon ja silloin ilmat ovat Israelissa siedettävät ja lämpimät. Toisaalta keväällä on israelissa kaikkein kauneinta, talvisateiden jälkeen kaikkialla vihreää, ja syksyllä kesän auringon polton jälkeen kuivaa ja ruskeaa.Joten matkan ajankohta riippuu siitä miten tärkeää kaunis ja kukoistava luonto sinulle on.
Kun olet tehnyt matkasuunnitelmasi ja paikat jotka haluat nähdä voin auttaa sinua "yö sijojen" etsinnässä.

Äänestä
  • Hei!
    Oliko sinulla tietoja halvoista yöpymispaikoista?
    Olen lähdössä tyttäreni kanssa keväällä 2009 omatoimimatkalle ja kaipaan edullista majoitusta.
    Kiitos jo etukäteen.

    Äänestä

Ryhmämatka (ja suora lento) on helppo, itse ei tarvi miettiä mitään ja lento, kuljetukset kaupunkien välillä ja hotellit on valmiiksi järjestetty. Retkiä voi ottaa jos haluaa tai liikkua omatoimisesti. Siitä siis saa omatoimimatkankin halutessaan. Toiviomatkoilla on syksyllä 10 pv matkoja kans, jossa pääsee useempiin kaupunkeihin sen aikana.
Toki omatoimimatka on kokemus sinänsä, en kyllä sitä osaisi suositella sellaiselle, joka menee 1. kertaa Israeliin, ehkä sellaiselle, joka menee toiseen kertaan ja sen jälkeenkin.

Äänestä
  • Joo Kyllä siellä vaan eksyy ja menee koko matka etsiessä nähtävyyksiä. Näin kävi toisella kerralla itselle ja seuraavalla kerralla menen ryhmän mukana.
    Toinen asia oli kanssa se, että itseäni ei huvita istua ja odottaa jatkolentoja pienen säästön takia.Menee päivä matkasta odottaessa

    Äänestä

Hei! Haluisin ostaa äitilleni joululahjaksi matkan israeliin. Matkasta toivon tietysti ikimuistettavaa, äiti kun on monta vuotta odottanu pääsevänsä sinne, taloudellinen tilanne ei vaan ole antanut myöden. Haluisin tietää minkälainen on toiviomatkojen järjestämä retkipaketti lehtimaja-juhlan aikana? Onko tahti liian tiivis, entä millaiset on oppaat?

Äänestä

Hieno lahjaidea äidillesi!!! Toivottavasti saat asia järjestymään.

Matkanjärjestäjiä valmismatkoille on ainakin kaksi. Mainitsemasti Toiviomatkat sekä Kinnerettours. Molemmilla löytyy nettisivut, sieltä matkanjohtajat. Kinnerettoursilla oppaana yleenäsä itse Heikki Kangas (asuu itse Israelissa). Matkatoimistot ovat vain teknisiä järjestäjiä. jokainen matka muototuu matkanjärjestäjän toimesta omanlaisekseen.

Ensi syksyn matkat eivät vielä ole myynnissä, että pääsisi vertailemaan viikon sisältöä.

Matkat ovat aika "meneväisiä", eli paljon ollaan liikenteessä ja paikat vaihtuvat. Matkaajan kunnosta riippuu mikä tuntuu rankalta. Kaikkiin retkiinhän ei tarvitse osallistua jo ei jaksa.

Kannattaa varmasti soittaa/sähköinen yhteys kumpaankin järjestävään toimistoon ja kysellä onko ennekkotietoja ensi vuoden matkoista.

Itse en ollut juuri Lehtimajajuhlien aikaan ryhmämatkalla.

Äänestä

Olin Tel Avivissa lehtimajajuhla-aikaan toista kertaa. Oli vehreää ja kukoistavaa, Lämpötila oli kuitenkin jatkuvasti 28-38 astetta ja auringon paahde rajoitti elämää. Minusta Israelissa on hyvä matkailla Suomen alkukeväästä ja esim joulun ja uuden vuoden aikaan.

Nuo ryhmämatkat ovat uskovaisille sopivia ja jos on tottumaton tai arka matkailija tai puuttuu kielitaitoa. Israelissa on helppo matkailla itse. Yösijat löytyvät esim netin kautta. Bussit ym kulkuvälineet toimivat moitteettomasti ja infot löytyvät niinikään helposti. Kyltit ovat monenkielisiä. Ihmiset ovat auttavaisia. Palvelut löytyvät kysymällä paikan päälläkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


explorer2007 kirjoitti:

Olisin kiinnostunut matkustamaan Israeliin kesälomalla. Mikä on paras aika vuodesta matkustaa Israeliin? Itse veikkaisin säiden puolesta alkukevättä ja muuten esim. pääsiäisenaikaa tai toisaalta esim. lehtimajanjuhlan aikaa syksyllä. Ainakin Toiviomatkat-niminen matkatoimisto tekee pakettimatkoja Israeliin (olisin itse kiinnostunut vierailemaan useammassa kohteessa viikon-kahden viikon aikana). Olisiko joitain muita suositeltavia matkatoimistoja, jotka tekevät matkoja Israeliin, vaikkapa vielä edullisemmin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu