TES Tauoista ja niiden kiertämisestä

Meillä Hesellä on keksitty hieno tapa kiertää TESsin määrämiä taukoja. Laitetaan työntekijälle säännöllisesti 5 ja puolen tunnin vuoroja, niin ei tartte maksaa sille pirulaiselle palkkaa tauosta, kun se ei tauolle pääse. Jos laskettaisiin tuohon 5,5 tuntiin se aika lisää, mitä syömiseen suurin piirtein menee, niin kas vain, saataisiin vuoron pituudeksi 6 tuntia ja silloin olisi pakko tauko järjestää. Ketuttaa näiden isojen ketjujen, joilla paljon nuoria töissä, kykenemättömyys arvostaa työntekijää.

Aioin tästä kyllä pomolta kysellä kun vain sattuu sama vuoro sen kanssa töihin. Vähän on muutakin puhuttavaa kyseisen herran kanssa. Haluaisivat minulle maksaa harjoittelupalkkaa täyden harjoitteluajan verran, vaikka saman TESsin saman palkkaryhmän (ja vastaavan työn) mukaan olen töitä aiemminkin tehnyt.
143031
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kuule ei siinä mitään tuntien kanssa temppuilua tarvita. Elannossa ja nykyään HokkiElannossa homma hoidetaan niin että annetään ohjeet ettei asiakas saa joutua koskaan odottamaaan. Kun asiakkaita on avaamisesta sulkemiseen ei myöskään taukoja voi pitää.
Jos pidät saat varoituksen/potkut.
Näin toimitaan osuuskaupoissa.

Äänestä
  • Ai mutta Hesehän on nykyään hokin liikekumppani!!!!
    Ja niistä tunneista, hokissa voi joutua tekemään 10 tuntisia vuoroja ilman taukoja, niin että sun 5.5 h kuullostaa ihan lomalta.

    Äänestä

  • Elannon tavat kirjoitti:

    Ai mutta Hesehän on nykyään hokin liikekumppani!!!!
    Ja niistä tunneista, hokissa voi joutua tekemään 10 tuntisia vuoroja ilman taukoja, niin että sun 5.5 h kuullostaa ihan lomalta.

    Täytyypä kiertää HOKit ja Heset kaukaa, myös asiakkaana.
    Ilmankos HOKkiin haetaan jatkuvasti työntekijöitä, vaihtuvuus on varmaan suuri.

    Äänestä

  • se on ihan omaa tyhmyyttä jos suostuu riistoon. orjat on kielletty isossa osassa maailmaa...paitsi suomessa

    Äänestä

  • vika kirjoitti:

    se on ihan omaa tyhmyyttä jos suostuu riistoon. orjat on kielletty isossa osassa maailmaa...paitsi suomessa

    Eikös toi HOKKI-E-käymälä oo jatkuvasti tukkanuottasilla laittomien irtisanomisien takia.

    Näin pikkulinnut laulelee ja asianomaiset kertoo.
    Eli ei tulis mieleenkään hakeutua moiseen persereikäfirmaan duuniin.

    Äänestä

  • koko lafka! kirjoitti:

    Eikös toi HOKKI-E-käymälä oo jatkuvasti tukkanuottasilla laittomien irtisanomisien takia.

    Näin pikkulinnut laulelee ja asianomaiset kertoo.
    Eli ei tulis mieleenkään hakeutua moiseen persereikäfirmaan duuniin.

    Ei ole ihmisarvoa työntekiöillä Elannossa eikä varmaan hokki Elannossakaan.

    Nöyryytystä, nälkää, kipeenä töissä oloa, vessaan et pääse vaikka meinaa housuun tulla, ja johtajat porskuttaa.

    Äänestä

  • Elannon tavat kirjoitti:

    Ai mutta Hesehän on nykyään hokin liikekumppani!!!!
    Ja niistä tunneista, hokissa voi joutua tekemään 10 tuntisia vuoroja ilman taukoja, niin että sun 5.5 h kuullostaa ihan lomalta.

    Juuri tuollaisella järjellä varustettu ajatusmaailma kuin sinulla on, ei työntekijöitten olot parane.
    Kehtaatkin mollata.

    Äänestä

Olen ollut sekä Hesessä (reilu vuosi) että HOK-Elannolla (kaksi ja puoli vuotta) töissä eikä minua ole kustu silmään kummassakaan. Ilmeisesti riippuu siis toimipaikasta enemmän kuin koko firmasta.
Kukahan perustais sellasen julkisen mustan listan ravintolatoimipaikoista, joissa henkilökuntaa kohdellaan ala-arvoisesti? Kertoisi ja kenties auttaisikin nimittäin enemmän kuin koko yrityksen leimaaminen.

Äänestä
  • Minä olen Pirkanmaalla töissä, joten en HOKn kanssa tekemisissä. Meillä kyllä saa poistua välillä vessaan. Tai en minä sitä tiedä saako, minä vain häivyn mitään sanomatta, jos kassalle jää edes joku muu. Minen ala rakkoani tuhoamaan jonkun työn takia. Jos ei minun ongelmiini löydy ratkaisua, niin häivyn kyllä koko firmasta. Osa-aikaisena, pari 5,5h vuoroa viikossa, ei niin paljon ansaitse, että rahanmenetys jossain tuntuisi kovinkaan pahasti. Ja aina voi etsiä parempaa työtä.

    Äänestä

boikotoida Hesburgeria, tuon takia...

Mäkin paskaruokiin en koske.
Eli kotipizzaan ja raxiin vaan syömään =)

Äänestä
  • boikotoida myös Raxia: lauantait vedetään ihan liian vähällä määrällä ihmisiä. pomo täysi kusipää. saa vetää koko pitkän päivän ihan täysillä hiki hatussa ja yhdellä 5minuutin ruokatauolla, ja silloinkin tullaan hätyyttämään jo töihin.

    Äänestä

ei ole mitään taukoja. ei kahvitaukoja, ei ruokatuntia. On varattava tilaisuus ruokailuun tytöpäivän aikana.

Äänestä

Voi voi, vaihtakaa alaa.

Äänestä
  • Pikku-Jormalle tiedoksi, ettei esim. opiskelijoilla ole paljon vaihtoehtoja työpaikkojen suhteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


silmä jomottaa pissimisestä kirjoitti:

Meillä Hesellä on keksitty hieno tapa kiertää TESsin määrämiä taukoja. Laitetaan työntekijälle säännöllisesti 5 ja puolen tunnin vuoroja, niin ei tartte maksaa sille pirulaiselle palkkaa tauosta, kun se ei tauolle pääse. Jos laskettaisiin tuohon 5,5 tuntiin se aika lisää, mitä syömiseen suurin piirtein menee, niin kas vain, saataisiin vuoron pituudeksi 6 tuntia ja silloin olisi pakko tauko järjestää. Ketuttaa näiden isojen ketjujen, joilla paljon nuoria töissä, kykenemättömyys arvostaa työntekijää.

Aioin tästä kyllä pomolta kysellä kun vain sattuu sama vuoro sen kanssa töihin. Vähän on muutakin puhuttavaa kyseisen herran kanssa. Haluaisivat minulle maksaa harjoittelupalkkaa täyden harjoitteluajan verran, vaikka saman TESsin saman palkkaryhmän (ja vastaavan työn) mukaan olen töitä aiemminkin tehnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu