Onko kenelläkään kokemusta vaihto-opiskelusta Finlandia Universityssa (USA) tai Inhollandissa (Hollanti)? Mitä mieltä olette noista paikoista? Olen ajatellut lähteä vaihtoon joko vuonna 2008 tai 2009 (todennäköisesti jälkimmäisempi, sillä armeija edessä tänä kesänä). Liiketaloutta opiskelin ja kv.kauppaa aion opiskella, Finlandia Universityssa ainakin vaikuttaa olevan kiinnostavia kursseja ja melko hyvä sijainti.
Finlandia University ja Inholland
Repe sorsakoski
31623
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
yritykset arvostaa USA vaihto kokemusta jkostain syystä. Taidat muuten olla vaihtopaikkojen perusteella JAMKin opiskelija. En ole ite käyny kummassakaan mutta se Finlandia nimi paljasytaa aika paljon siitä paikasta. Niitteen Business puolen Dean kävi pitämässä jonkun luennon heidän MBA ohjelmasta ja ainakin silloin koulusta sai hyvän kuvan.
Itse olin Inhollandissa puoli vuotta vaihtarina Rotterdamissa. Rotterdamissa sijaitseva yksikkö oli ainakin todella hieno, puitteet opiskeluun oli viimeisen päälle hienot. Kouluna minulle jäi ainakin hyvät fiilikset, ehdottomasti suosittelen! Mielenkiintoisia kursseja ja hyvät ammattitaitoiset opettajat.
Olen ollut vaihto-oppilaana finlandia university koulussa noin vuonna 2005. En suosittele tätä paikkaa. Täällä on ollut koulukiusaamista. Jotkut opiskelijat ja joskus jopa opettajat on solvanneet homokammoisilla nimillä. Pian sen jälkeen kun olin saapunut asuntolaan sana "fag" oli kaiverrettu hissin oveen. Sana tarkoittaa hinttaria. Eräs amerikkalais suomalainen nainen joka on toiminut jonkinlaisena suomalaisten vaihto-oppilaiden ohjaajana myös kiusasi. Tämä vei autolla vaikka katsomaan amerikkalaista jalkapalloa ja mainitsi erilaisista toiminnoista/asioista mitä voi tehdä.
Syksyllä vaihto-oppilailla oli mahdollisuus mennä lyhyelle laivaristeilylle läheiselle järvelle. Keskellä matkaa myrsky alkoi, hytissä oli vain yksi paikka vapaana, eräs suomalainen oppilas jonka vieressä on ollut paikka vapaana sanoi hintiksi joten en istunut siihen. Jouduin olemaan kannella. Melu oli kova ja oli tunne että olisin voinut lentää kannen yli myrskyn vuoksi.