Poliisi tutkii pahoinpitelyepäilyä

Oulun poliisi on saanut rikosilmoituksen Oulun yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrisella osastolla tapahtuneesta pahoinpitelystä.

Rikosilmoituksen on tehnyt 8-vuotiaan pojan äiti. Kevään aikana poika on ollut pariin otteeseen tutkittavana kyseisellä osastolla. Hoitokertojen aikana poika on saanut mustelmia eri puolelle vartaloa.

Poliisi vahvistaa rikosilmoituksen, mutta kuulusteluja ei ole vielä tehty.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Ylen Oulu Radio.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Poliisi tutkii pahoinpitelyepäilyä lastenpsykiatrisella osastolla/1135227318998
41218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mistä siis haluat keskustella. Jokin oma näkökulma tarvitaan aloitukseen.

Äänestä
  • Nin myös tapahtui omalle lapsellellemme. Lasten psykiatrisilla osastoilla tutkitaan myös tarkkaavaisuushäiriöisiä lapsia. Monen tämänkin palstan perheiden tie kulkee psykiatristen osastojen kautta. Lapset joutuvat helposti väärinymmärryksen ja kaltoinkohtelun kohteeksi haastavan käytöksen vuoksi. Eikä mustelmat tule hoitajien kokemattomuudesta. Aurorassakin monet hoitajat ovat työkennelleet yli 20 vuotta.

    Kiinnipidon ja mustelmat voi ehkäistä ennalta oikeanlaisilla hoitomenetelmillä. Googleta vaikka "haastava käytös" niin saat ohjeita näihin tilanteisiin.

    Jos katsot tarkasti alkuperäisen viestin linkkiä, niin huomaat, että suomi24:n ohjelma on tehnyt linkistä vajaan.
    Kopioi koko alla oleva teksti ja liitä se selaimen osoitepalkkiin.

    hs.fi/kotimaa/artikkeli/Poliisi tutkii pahoi npitelyepäilyä lastenpsykiatrisella osastolla/1135227318998

    Artikkeli löytyy HS-kotimaan sivuilta myös laittamalla etsintäikkunaan sana "pahoinpitelyepäily"

    Äänestä

  • psykiatrian osastolta kirjoitti:

    Nin myös tapahtui omalle lapsellellemme. Lasten psykiatrisilla osastoilla tutkitaan myös tarkkaavaisuushäiriöisiä lapsia. Monen tämänkin palstan perheiden tie kulkee psykiatristen osastojen kautta. Lapset joutuvat helposti väärinymmärryksen ja kaltoinkohtelun kohteeksi haastavan käytöksen vuoksi. Eikä mustelmat tule hoitajien kokemattomuudesta. Aurorassakin monet hoitajat ovat työkennelleet yli 20 vuotta.

    http://www.peda.net/veraja/vep/keskustelu

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000026391453

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lastenpsykiatrisella osastolla kirjoitti:

Oulun poliisi on saanut rikosilmoituksen Oulun yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrisella osastolla tapahtuneesta pahoinpitelystä.

Rikosilmoituksen on tehnyt 8-vuotiaan pojan äiti. Kevään aikana poika on ollut pariin otteeseen tutkittavana kyseisellä osastolla. Hoitokertojen aikana poika on saanut mustelmia eri puolelle vartaloa.

Poliisi vahvistaa rikosilmoituksen, mutta kuulusteluja ei ole vielä tehty.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Ylen Oulu Radio.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Poliisi tutkii pahoinpitelyepäilyä lastenpsykiatrisella osastolla/1135227318998

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu