Turvallista?

Onko turvallista lähteä lomalle Israeliin näinä kovina aikoina?
Miten todennaiköistä on loukkaantua tai jopa saada surmansa? Onko todennäköisyys sen korkeampi kuin muuallakaan?
Onko kannattavaa lähteä tällä vuosikymmenellä lomalle Israeliin. Mitä luulette?
61340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lomailu Israelissa on aivan yhtä turvallista kuin täällä Suomessakin. Kannattaa lukea matkakertomuksia www.toiviomatkat.fi

Äänestä

Ihan normaalia turvallista arkea taalla eletaan ja enka usko etta taala riski on sen suurempi kuin nykyaan missaan muuallakaan. Ei levottomuudet todellakaan taala nay eika tunnu normaalissa elamassa.Eli kylla uskaltaa on minun mielipide, melkein 10 vuotta olen taala asunut.

Äänestä

Itse lomailimme maassa v.2000 ja sen viikon aikana puhkesi tämä nykyinen intifada. Pientä tarkkuutta josko omin päin liikkuu. Arabialueilla silloin akuuttiin aikaan oli vähän epämielyttävä ja turvatonkin olo. Niitä on hyvä vältellä. Kesällä 2001 olilmme perheen kanssa kuukauden maassa ilman mitää ongelmia.

Aivan voi matkustaa niinkuin muuallekin. Itse olen varannut minulle ja lapsille lomalennon Eilatiin tammikuussa.

Äänestä

Voi matkustaa turvallisesti, mielestäni ei eroa muista maista siinä suhteessa. Rikollisuuttakin jopa vähemmän kuin muualla. Olen itse ihastunut maahan ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille - kannattaa ehdottomasti käydä!! :)

Äänestä

Helpommin pääset hengestäs suomessa nakkikiskalla!!!!!Siellä ei ole kuollut turistin turistia ikinä mitenkään muuten kun luonnollisista syistä!Espanjassa ja Turkissa pommeja räjäytetään täysin keskellä turistialuetta ja jopa hotellien edessä ja kukaan ei kysy onko siellä turvallista. Ei siellä mitään sotaa ole. Vähän miettisen tiettyjä arabialueita. Rikollisuuden puolesta ehkä yksi maailman turvallisimmista maista!

Äänestä
  • Israel on turvallinen. Omalla toiminnallaankin voi tietenkin vaikuttaa paljon turvallisuuteensa. Kanariallakin suomalaisella turistilla on riski tulla pieksetyksi. Pahoinpitelijä on aina toinen suomalainen turisti.

    Itse opin kantapään kautta Kanarian turvallisuusriskit, koska olin erittäin lähellä saada turpiini känniläiseltä suomalaiselta nuorelta mieheltä. Kaveri, tämä "maailmanmatkaaja" tuli täysin ilman syytä haastamaan riitaa ja tönimään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yosef4 kirjoitti:

Onko turvallista lähteä lomalle Israeliin näinä kovina aikoina?
Miten todennaiköistä on loukkaantua tai jopa saada surmansa? Onko todennäköisyys sen korkeampi kuin muuallakaan?
Onko kannattavaa lähteä tällä vuosikymmenellä lomalle Israeliin. Mitä luulette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu