Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

viattomia tyttöjä

Minä olin niin ihastunut parhaaseen ystävääni Kataan. Me oltiin aina pelleilty sen asian kanssa. Meille se oli lähinnä hauskaa leikkiä, ja monet kerrat me makoiltiin päällekäin huoneeni sängyllä ja naurettin ja kutitettiin toisiamme. Ei sen edes pitänyt olla vakavaa. Enhän mä edes halunnut Kataa seksuaalisesti. Ajattelin sitä ohimeneväksi.

Ajattelin usein Kataa, joskus liikaakin. Ajattelin, että voisin mennä hänen kanssaan sänkyyn vain sen takia, että saisin häntä kerran suudella. Kuitenkin asiatkin muuttuu.. Joskus kun leikin itseni kanssa, huomasin ajattelevani Kataa. Se oli minulle järkytys, sillä enhän minä tosissani häntä halunnut. Asiat muuttuivat.

Olimme sitten kerran kännissä, juotiin kahdestaan viinaa meidän kämpällä. Vanhemmat olivat mummolassa.

Ja minä kerroin ajatukseni. Kata sanoi, että oli myös ajatellut minua. Se hämmästytti minua. Minun maatessa sohvalla, Kata tuli makaamaan päälleni ja katsoi minua silmiin niin, että huulemme melkein koskettivat toisiaan. Minä tein aloitteen. Painoin huuleni hänen pehmeille huulilleen. Se tuntui taivaalliselta. Näykkäsin Kataa huulesta, hän vastasi suudelmaani ja kiersi kätensä ympärilleni. Hän hyväili niskaani ja haroi hiuksiani. Hän istui päälläni ja otti paitansa pois päältään ja katselin hänen kauniita pyöreitä rintojaan. Kiihotuin. Koskin hänen vatsaansa, käteni liukuivat ylöspäin. Hyväilin hänen rintojaan ja kaadoin hänet alleni. Suutelin hänen samettista kaulaansa, hänen rintojaan ja vatsaansa.

Kata avasi jo housuni nappeja. Hän laittoi kättään housuihini. Minä katsoin Kataa silmiin ja hän hymyili minulle. Hän koski minua arkaan paikkaan, hyväili ja minä näykin hänen korvaansa, hyväillen samalla hänen rintojaan. Sain kouristuksia. Huokailin nyt vuorostaan Katan alla.
Huokailuni yltyi huudoiksi, mukailin Katan liikkeitä, hengästyin ja lyyhistyin.

Nostin Katan hametta ja koskin hänen sisäreitensä pintaa. Kata värähti. Koskettelin häntä ja nostin toisella kädelläni Katan kädet hänen päänsä yläpuolelle. Olin sen verran Kataa vahvempi, että sain pidettyä hänen kätensä ylhäällä vastustuksesta huolimatta. Suutelin ja näykin katan rintoja ja koskettelin häntä toisella kädelläni. Hän oli märkä ja pehmeä. Hän maistui kauniilta. Kauniilta ja ihanalta. Niin täydelliseltä. Tälläistä ihanuutta en koskaan ollut tuntenut miehen kanssa. Kata ulvoi ja huusi. Hän nyki ja rauhoittui lopulta. Me suutelimme ja nukahdimme sylikkäin.

Aamulla heräsin ensin. Keitin kahvia ja päässä jyskytti. Teinköhän sittenkään oikein? Mitä Kata ajatteli? Mitä ystävyydellemme tapahtui? Olisko nyt kaikki ohi. Istuin pöytään juomaan kahvia. Katselin ikkunasta ulos ja ajattelin. Kata tuli huomaamattani takaani ja kiersi kädet ympärilleni. Hänen poskensa oli vasten poskeani. Hän kuiskasi hiljaa:"Älä lähde enää koskaan". Minä hymyilin ja rakastuin.
28583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Liialliset yksityiskohdat vain pilaisivat kokonaisuuden. Jatka samaan vaatimattomaan malliin

Äänestä
  • Mielikuvitukselle mukavasti tilaa. Hyvä näin.
    Näistä jää mieleen että nämä voisi olla oikeastikin tapahtuneita.
    Jatka samaan malliin.

    Kukaan muu kuin koskaan seksiä harrastamaton jaksa lukea Timo höylää isolla kalullaan.. kyrpä soutaa vitussa.. hii ääh... huu puuh.. lääh.. lääh.. iiih iih IIIII.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Girl kirjoitti:

Minä olin niin ihastunut parhaaseen ystävääni Kataan. Me oltiin aina pelleilty sen asian kanssa. Meille se oli lähinnä hauskaa leikkiä, ja monet kerrat me makoiltiin päällekäin huoneeni sängyllä ja naurettin ja kutitettiin toisiamme. Ei sen edes pitänyt olla vakavaa. Enhän mä edes halunnut Kataa seksuaalisesti. Ajattelin sitä ohimeneväksi.

Ajattelin usein Kataa, joskus liikaakin. Ajattelin, että voisin mennä hänen kanssaan sänkyyn vain sen takia, että saisin häntä kerran suudella. Kuitenkin asiatkin muuttuu.. Joskus kun leikin itseni kanssa, huomasin ajattelevani Kataa. Se oli minulle järkytys, sillä enhän minä tosissani häntä halunnut. Asiat muuttuivat.

Olimme sitten kerran kännissä, juotiin kahdestaan viinaa meidän kämpällä. Vanhemmat olivat mummolassa.

Ja minä kerroin ajatukseni. Kata sanoi, että oli myös ajatellut minua. Se hämmästytti minua. Minun maatessa sohvalla, Kata tuli makaamaan päälleni ja katsoi minua silmiin niin, että huulemme melkein koskettivat toisiaan. Minä tein aloitteen. Painoin huuleni hänen pehmeille huulilleen. Se tuntui taivaalliselta. Näykkäsin Kataa huulesta, hän vastasi suudelmaani ja kiersi kätensä ympärilleni. Hän hyväili niskaani ja haroi hiuksiani. Hän istui päälläni ja otti paitansa pois päältään ja katselin hänen kauniita pyöreitä rintojaan. Kiihotuin. Koskin hänen vatsaansa, käteni liukuivat ylöspäin. Hyväilin hänen rintojaan ja kaadoin hänet alleni. Suutelin hänen samettista kaulaansa, hänen rintojaan ja vatsaansa.

Kata avasi jo housuni nappeja. Hän laittoi kättään housuihini. Minä katsoin Kataa silmiin ja hän hymyili minulle. Hän koski minua arkaan paikkaan, hyväili ja minä näykin hänen korvaansa, hyväillen samalla hänen rintojaan. Sain kouristuksia. Huokailin nyt vuorostaan Katan alla.
Huokailuni yltyi huudoiksi, mukailin Katan liikkeitä, hengästyin ja lyyhistyin.

Nostin Katan hametta ja koskin hänen sisäreitensä pintaa. Kata värähti. Koskettelin häntä ja nostin toisella kädelläni Katan kädet hänen päänsä yläpuolelle. Olin sen verran Kataa vahvempi, että sain pidettyä hänen kätensä ylhäällä vastustuksesta huolimatta. Suutelin ja näykin katan rintoja ja koskettelin häntä toisella kädelläni. Hän oli märkä ja pehmeä. Hän maistui kauniilta. Kauniilta ja ihanalta. Niin täydelliseltä. Tälläistä ihanuutta en koskaan ollut tuntenut miehen kanssa. Kata ulvoi ja huusi. Hän nyki ja rauhoittui lopulta. Me suutelimme ja nukahdimme sylikkäin.

Aamulla heräsin ensin. Keitin kahvia ja päässä jyskytti. Teinköhän sittenkään oikein? Mitä Kata ajatteli? Mitä ystävyydellemme tapahtui? Olisko nyt kaikki ohi. Istuin pöytään juomaan kahvia. Katselin ikkunasta ulos ja ajattelin. Kata tuli huomaamattani takaani ja kiersi kädet ympärilleni. Hänen poskensa oli vasten poskeani. Hän kuiskasi hiljaa:"Älä lähde enää koskaan". Minä hymyilin ja rakastuin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu