TUKIPOHJALLISET

Teetätin fysioterapeutilla mittojen mukaiset yksilölliset tukipohjalliset. Maksoivat noin 150 euroa.

Kun laitoin jalan pohjallisen päälle menee pikkuvarvas kokonaan yli pohjallisen.

Eli jalka on leveämpi kuin pohjallinen. Kuuluuko pohjallisten olla tällaiset vai onko tehty liian kapeat pohjalliset, pituus on kyllä sopiva mutta levys on kapeampi kuin jalka, eli pikkuvarpaat tuleee yli.

Onko pohjallisten ehkä tarkoitus tukea vain jalkapohjaa ei varpaita, pohjallliset tehtiin siksi että kyseessä selkeä ylipronaatio ja jalkaholvi laskeutunut.
2331840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Mutta eikös kannattaisi korjata se syy, joka aiheuttaa sen pronaation ja jalkaholvin laskeutumisen?
http://www.akupunktio.net/?sivu=81

"Koululääketieteen puolella tätä virheasentoa pidetään usein jalkaterän ongelmana, jolloin hoitotuloksetkin jäävät usein olemattomiksi."

Äänestä
  • Fysioterapeutti sanoi että virheasento on tullut vuosien varrella ja syyt voi olla perinnöllisetkin. Lisäksi jalkaholvi madaltuu iän mukana.

    Eli hänen mukaan pohjallisilla ohjataan jalat normaaliin asentoon.

    Äänestä

  • Niin sanottiin kirjoitti:

    Fysioterapeutti sanoi että virheasento on tullut vuosien varrella ja syyt voi olla perinnöllisetkin. Lisäksi jalkaholvi madaltuu iän mukana.

    Eli hänen mukaan pohjallisilla ohjataan jalat normaaliin asentoon.

    Tyypillistä oireiden hoitamista ei siis ongelman aiheuttajan korjaamista. Tuollaista se lääketiede usein on.

    Kyllä ne pohjalliset varmaan jonkin verran auttaakin. Sehän on sairauden hoitoa. Monesti kuitenkin virheen korjaaminen vastavirheella tuo uusia ongelmia, koska pienikin korjaus vaikuttaa aina kokonaisuuteen. Mutta toimiihan tuo toki joillakin.

    Vähän kuten jos tukka kasvaa ja estää näkyvyyden, niin siirretään silmiä alemmas. Tukan kasvu kun on normaalia.

    Tai jos on paha iskiaskipu jalassa, niin leikataan jalka pois, kun ei kuitenkaan voi sitä kivun takia käyttää. Jalan poistaminen ei kuitenkaan poista kipua, koska kivuntunteen aiheuttaja ei ole jalassa.

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Olen erittäin paljon samaa mieltä kanssasi ,näistä asioista!Taidan joutua samaan veneeseen,näiden typerien hoito ehdotuksien kanssa.Mutta jos hyppäis kyydistä pois,etsisi apua muualta.

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Tyypillistä oireiden hoitamista ei siis ongelman aiheuttajan korjaamista. Tuollaista se lääketiede usein on.

    Kyllä ne pohjalliset varmaan jonkin verran auttaakin. Sehän on sairauden hoitoa. Monesti kuitenkin virheen korjaaminen vastavirheella tuo uusia ongelmia, koska pienikin korjaus vaikuttaa aina kokonaisuuteen. Mutta toimiihan tuo toki joillakin.

    Vähän kuten jos tukka kasvaa ja estää näkyvyyden, niin siirretään silmiä alemmas. Tukan kasvu kun on normaalia.

    Tai jos on paha iskiaskipu jalassa, niin leikataan jalka pois, kun ei kuitenkaan voi sitä kivun takia käyttää. Jalan poistaminen ei kuitenkaan poista kipua, koska kivuntunteen aiheuttaja ei ole jalassa.

    Kun istuu kallistuu lantoi enemmän toiselle puolelle.Pitääkö laittaa pakaraan korotus ,luultavasti ihmeellistä touhua mullakin oireet on pahentunut kun kukaan ei ole alussa antanut oikeaa hoitoa,lantoi vaivoihin siis manipulaatiota Si-nivelja suoliluu oireisiin.Jalka vetää alta laitetaan sinnekkin koroke.

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Tyypillistä oireiden hoitamista ei siis ongelman aiheuttajan korjaamista. Tuollaista se lääketiede usein on.

    Kyllä ne pohjalliset varmaan jonkin verran auttaakin. Sehän on sairauden hoitoa. Monesti kuitenkin virheen korjaaminen vastavirheella tuo uusia ongelmia, koska pienikin korjaus vaikuttaa aina kokonaisuuteen. Mutta toimiihan tuo toki joillakin.

    Vähän kuten jos tukka kasvaa ja estää näkyvyyden, niin siirretään silmiä alemmas. Tukan kasvu kun on normaalia.

    Tai jos on paha iskiaskipu jalassa, niin leikataan jalka pois, kun ei kuitenkaan voi sitä kivun takia käyttää. Jalan poistaminen ei kuitenkaan poista kipua, koska kivuntunteen aiheuttaja ei ole jalassa.

    monessa asiassa olen ollu hoidetun kanssa samaa mieltä mutta nyt en ole; kyllä ne pohjalliset joissakin vaivoissa auttaa; ovat ainoa vaihtoehto.

    Itsellä on jalkaholvi ns.romahtanut ja se johtui siitä, että niin kauan askelsin väärin kun lonkkanivel oli jumissa. Melkein vuoden kun liikuin väärin niin tuloksena oli toi.

    Osaaja kyllä löytyi, vihdoinkin, joka sai sen lantion kuntoon mutta toi peruuttamaton jalkaholvin romahdus aiheuttaa sen, että en pysty enää kävelemään hirveän pitkiä matkoja, saati juosta, ilman että väärän askelluksen kautta selkä kipeytyy ihan törkeästi. Ainoa mahdollisuus on ostaa jalkaholvin korotuspohjallinen tai teetättää (jos noi ei riitä) pohjalliset, että jalkaholvi on normaalissa asennossa.

    Huomaa aivan selvästi, että kun jalkaholvi on normiasennossa; ei kipua alaselässä ja jos ilman tukea siinä romahtaneessa asennossa; kipua.

    Tekis kyllä mieli laittaa lasku noista pohjallisista niille kaikille urpoille joiden ansiosta toi romahdus tapahtu.

    Äänestä

n. 100€ olisit saanut kunnon kengät itsellesi, jossa on tuo holvituki.

Myös kunnon juoksu- ja lenkkikengissä on nykyään nuo pronaatiotuet.

Äänestä
  • Niin ongelmana on myös se, että en ole onnistunut löytämään kenkiä, joihin pohjalliset edes mahtuu!!

    Kokeilin useita kenkiä ja kävi niin että kun pohjallisen laittoi paikoilleen, niin se "korotti" kengän sisäosaa niin paljon että jalka ei mahtunut kenkään eli sisätila jäi liian pieneksi.

    Minulla tehtiin se pohjallinen sen vuoksi että minulla on selkeä ylipronaatio ja pihtipolvet sekä jalkaholvi madaltunut.

    Mutta taitaa olla niin että jäävät käyttämättä kun sopivia kenkiä ei löydy, joihin pohjalliset edes mahtuvat.

    Äänestä

  • EI löydy kenkiä joihin sopivat kirjoitti:

    Niin ongelmana on myös se, että en ole onnistunut löytämään kenkiä, joihin pohjalliset edes mahtuu!!

    Kokeilin useita kenkiä ja kävi niin että kun pohjallisen laittoi paikoilleen, niin se "korotti" kengän sisäosaa niin paljon että jalka ei mahtunut kenkään eli sisätila jäi liian pieneksi.

    Minulla tehtiin se pohjallinen sen vuoksi että minulla on selkeä ylipronaatio ja pihtipolvet sekä jalkaholvi madaltunut.

    Mutta taitaa olla niin että jäävät käyttämättä kun sopivia kenkiä ei löydy, joihin pohjalliset edes mahtuvat.

    Otan osaa on saMAT VAIVAT MUTTA KUN OSTIN UUDET KENGÄT OTIN POHJISTA ALKUPERÄISET POHJALLISET NIIN JOPA MAHTUIVAT,OSTIN KENGÄT YHTÄ NUMEROA SUUREMMAT KUIN NORMAALISTI.

    Äänestä

  • sambala kirjoitti:

    Otan osaa on saMAT VAIVAT MUTTA KUN OSTIN UUDET KENGÄT OTIN POHJISTA ALKUPERÄISET POHJALLISET NIIN JOPA MAHTUIVAT,OSTIN KENGÄT YHTÄ NUMEROA SUUREMMAT KUIN NORMAALISTI.

    Jalan numero on 39 ja kokeilin 40 numeron kenkää. Otin kengän pohjallisen pois ja laitoin tukipohjallisen tilalle. Pohjallinen kyllä meni mutta kenkä lonksuttaa nilkasta ja muutenkin pohjalliset tuntui oudolta, niissä oli jotkut kohoumat jotka painoi jalkapohjaa ja oli myös tunne kuin olisi seisonut jonkun "korotetun luiskan" päällä. Aivan kuin kantapäiden alla olisi ollut jokin koroke ja jalkaterä viettänyt alas.

    Jos tuntuu tällaiselta tuskinpa tulen pohjallisia käyttämään.

    Minulla on ylipronaatio ja pihtipolvet ja lattajalka.

    Äänestä

  • missä pohjallisia saa teetettyä ja täytyykö olla lähete esim.omalääkäri ja korvaako kela mitään?

    Äänestä

siis ortopedille siellä saa kunnon pohjalliset sekä niihin kuuluvat kengät, itse olen käyttänyt niitä reumajalkojen takia, ja ne varmasti sopivat kun ne tehdään mittatyönä. Kalliit ne kylläkin ovat yhteensä noin 800 euroa, mutta saan itse ne kunnan piikkiin kerran vuodessa. Mutta ovat todella hyvät ilman niitä en kävelisi. Ne pitävät jalan suorassa ja pohjalliset ovat täysin jalan pohjan muotoiset.Jos olet reumasairas niin ne kuuluvat invalidi lain säädäntöön, niin kunta maksaa silloin ne sinulle vähintään kerran vuodessa uudet kengät.

Äänestä

Pohjallisia ei saisi kokeilla lattialla jalan alla, sillä silloin jalat menevät aina reunojen yli.Niitä pitää aina kokeilla kenkien kanssa, siellähän niitä käytetäänkin! Jos ne kengissä menevät reunojen yli niin silloin pohjalliset ovat todennäköisesti liian kapeat.Ota silloin yhteys valmistajaan, hän korjaa pohjallisesi ilmaiseksi. Olen itse valmistanut pohjallisia yli 20 v. ja lukumääräkin on noin 18 000 paria.Joskus saattaa mokata, sille ei voi mitään.Tärkeintä on korjata virheensä.

Äänestä

Mielenkiintoisia keskusteluja vuosien takaa..
Minulla on ylikorostuneen korkea holvikaari sisäsivulla, jonka johdosta säären ja pohkeen alueen lihakset väsyvät ja rasittuvat tosi paljon. Nyt olen käyttänyt kuormitusta tasaavia yksilöllisiä tukipohjallisia 2 kk:tta ja säryt ja iltaturvotus on vähentynyt selkeästi. Itse teetin pohjalliset turun Respectassa ja olen tyytyväinen saamaani palveluun.

Äänestä

Mulla on tukipohjalliset olleet jotain 4 vuotta, siis uusiakin jo tehty, eikä enää ole iskias vaivaa, sekä nilkkakipu on pois..
Sekä se mukava plussa tuli myös, ryhti on paljon parempi:)

Äänestä
  • Teetin fysioterapeitilla yksilölliset pohjalliset, jalkapohjat painettiin pehmeään massaan ja sen perusteella sitten tehtiin pohjalliset. Viiko päästä olivat valmiit, hinta 300e+fyssarin työ. Jo muutama vuosi sitten. Aluksi tuntui, ettei ollut apua ja rahat menivät kankkulan kaivoon, mutta n.parin viikon kävelyn jälkeen pohjalliset auttoivat jalan kipuun täydellisesti. Kengän koko yksi numetoa isommaksi, niin pohjallinen asettui kenkään hyvin. Yksilöllisten pohjallisten hinta on mielestäni tullut vähän alas, riippuu tietysti paikasta. Olen harkinnut taas uusien pohjallisten hankintaa, josko vielä auttaisi tämän hetkiseen kipuuni, sillä jalan asetohan muuttuu ajan myötä. Uudet kengät sitten numeroa isommaksi. Parit uudet kengät riittää kesäajaksi. Lenkkarit ja kävelykengät parenpaan käyttöön.

    Äänestä

Eilen kävin antamassa muotit yms. tukipohjallisiin. Paljon löytyi vikaa jaloista ja pohjallisten lisäksi hain sain oikeasti pätevän oloisia neuvoja jalkapöydän lihaksiston vahvistamiseen. Tavoitteena ainakin jossain määrin olisi, että jalka oppisi uuden asennon ja sitä kautta pohjallisten tarve ainakin vähenisi huomattavasti. Kovasti odotan, josko sieltä saisi apua jalkapöydän ja nilkan kipuihin.

Hyviä kenkiä olen käyttänyt "aina", mutta nekään eivät riitä. Joten nyt kokeillaan näitä pohjallisia. Toivottavasti auttavat ja jäävät käyttöön. Tosiaan kotikunnanlaskuun menevät. Avoimin mielin moisia kokeilen ja toivon, että helpottaisivat jalkaoireita ja mahdollistaisivat taas aamulenkit :)

Äänestä

Kyllä tukipohjallisiin kannattaa turvautua, jos jaloissa on ongelmaa. Olen itse ollut "käyttäjä" jo 13 vuotta. Apuvälineteknikkoni mainitsi, että kaikenlaisia selkäongelmia Suomessa olisi paljon vähemmän, jos ihmiset satsaisivat enemmän kenkiin ja tutkipohjallisiin. Kuulemma erityisesti miehet ovat turhan häpeileviä jalkaongelmiensa kanssa, ei oikein kehdata ajoissa mennä teettämään jalkatukia.

Äänestä
  • Itse käytän esoles merkkisiä eFit mallia. Ekat koottiin yhessä fyssarin kans. Seuraavat osasin jo ite koota. Tykkään

    Äänestä

kyllä tolla hintaa pitää saada kunnon pohjalliset, menet paikan päälle ja nostat pystyyn kunnon mellakan jos ne ei siellä teetä sulle uusia ILMAISEKSI

Äänestä

Minulla on sellainen ongelma, että kengän kannat kuluvat ulko syrjiltä ja polveen on tullut kipua.
Ovatko sellaisia oireita , että kannattaisi käydä hakemassa tukipohjalliset ja mahtaako niistä olla apua?

Äänestä

Onkos sinulla lättäjalat ja taipuvatko nilkat kävellessä sisäänpäin? Nimittäin tuo kantapään ulkosyrjän kuluminen liittyy myös siihen. Tukipohjallisista puhutaan paljon kielteistä, mutta ei kai nyt heikkonäköisellekään sanota, että jumppaa vain, silmälaisit laiskistavat.

Itselläni ei ole lättäjalkaa tai muita jalkavaivoja. Sen sijaan pitkän empimisen jälkeen mieheni lähti hakemaan apua lattajalkoihinsa. Lääkäri niitä katseli, ja totesi, että tuossa iässä kun jalka on täysin holviton ja tilanne tuottaa kipua (tuttanut vuosikymmenet...) tukipohjalliset ovat ainut vaihtoehto. Sitten kävi oikein mitan mukaan jollakin apuvälineteknikolla teettämässä. Ja auttaa.

Siinä vain kyllä juuri tuon huomannut olen, että miehille nämä jalkavaivat ovat kumman arka asia. Minullekin monta kertaa sanottiin, ettei sitten tarvitse kenellekään sanoa, että hänen pitää tukipohjallisia ruveta käyttämään. Kai se lättäjalkaisuus käy miehen kunnialle. Mikähän siinä on?

Äänestä
  • Armeijasta tuo johtuu. Menneinä vuosikymmeninä lättäjalkaiset nuoret muehet olivat kauhusta kankeina että josko heistä tehdään kruununraakkeja. Ja sitten armeijassa säännöllisesti pidetään yllä vittuilua lättäjaloista. Tukipohjallisia siellä pidetään rangaistuksena ja merkkinä siitä, ettei ihan kunnon mies ole. Turha sitten ihmetellä, että miehet varovat jalkavaivojensa esille ottoa ja varoittelevat vaimojaan levittämästä tietoa tukipohjallisistaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ONKO OIKEA LEVEYS kirjoitti:

Teetätin fysioterapeutilla mittojen mukaiset yksilölliset tukipohjalliset. Maksoivat noin 150 euroa.

Kun laitoin jalan pohjallisen päälle menee pikkuvarvas kokonaan yli pohjallisen.

Eli jalka on leveämpi kuin pohjallinen. Kuuluuko pohjallisten olla tällaiset vai onko tehty liian kapeat pohjalliset, pituus on kyllä sopiva mutta levys on kapeampi kuin jalka, eli pikkuvarpaat tuleee yli.

Onko pohjallisten ehkä tarkoitus tukea vain jalkapohjaa ei varpaita, pohjallliset tehtiin siksi että kyseessä selkeä ylipronaatio ja jalkaholvi laskeutunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu