Sairaspäivystys

Tulipa asiaa perjantai-iltana terveyskeskukseen, kun alkoi peukalo mennä mustaksi siitä mädän vierestä.
Huhun mukaan Pernajan sairaitten pitäisi ottaa yhteyttä Loviisan terveyskeskukseen (aiemmin sairauskeskus). Puhelinluettelo kuitenkin antoi Porvoon sairaalan päivystysnumeron, kun oli virka-ajan ulkopuolella. Siellä käskettiin varaamaan aika huomenna heti 7.30.

Niinpä sitten huomenna klo 7.30 lähtien soittelin, mutta puhelin tuuttasi jatkuvasti varattua klo 10.20 asti, sen jälkeen ei kukaan vastannut puhelimeen. Eipä siinä muuta kuin antaa peukalon mädäntyä ja mustua, ei ole sairaspäivystystä ainakaan Lopviisassa eikä Porvoossa.

Mikä päivystys se muka sellainen on, johon pitää aika varata? Kuinka moni kolaripotilas on osannut varata ajan päivystyksestä?

Miten Matti Vanhanen pääsi sappikiviään vai mitä lie hoidattamaan, kun paljon kauemmin sairasvakuutusmaksuja maksaneilla ei ole mitään mahdollisuutta samaan? Uskaltaako kukaan päättäjä vastata?

Meiltä kerätään joka tilistä ja joka eläkkeestä sairasvakuutusmaksuja, mutta silti saamme sairastaa ja kuolla kotiimme. Sitten vuosien päästä muumioina löydymme ja muka ihmetellään, että näin kävi. Selvää petosta on sairasvakuutuksen nimellä perittävät maksut, kun ei niitten vastikkeeksi pääse edes terveydenhoitajan puheille lääkäristä puhumattakaan.

Päättäjät on hakattava sinisiksi kaulasta kantapäähän, ei asia muuten kuntoon tule!
1760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ainaskaan täällä hesassa homma ei toimi paremmin. Kerran menin näyttää kipeetä jälkaa MALMIn päivystykseen ja sanoivat, että mee sinne omaan terveyskeskukseen. Kello oli n. 5 aamulla ja olin raahautunut ekalla dösällä malmille. Terkkari aukee vasta 8 aikaa ja silloin pitää ottaa aika. Pääsin lopulta näyttään jalkaa monta tuntii myöhemmin, kun olisi siellä päivystyksessä saannut hoidettua. Kyseinen vamma ei sinäänsä parane, ku liittyy hermoihin, joka jää puristuksiin. Kortisooni auttaa joskus. Lopun ikää pitää vaivaan syödä reumakipuun tarkotettuu lääkettä. Malmilla, ne pellet, luuli, et haen saikkuu ja pinnaan duunista.

Ens kerrala, jos on pakko soitan ambulanssin viemään. Silloin saa parempaa palvelua ja vastaanotto porukka ei voi valita ottaako jonoon.

Vika ei oo niissä ressukoissa, jotka tekee sitä työtä, vaan arkadianmäen pellet ei hoida hommiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Petetty kirjoitti:

Tulipa asiaa perjantai-iltana terveyskeskukseen, kun alkoi peukalo mennä mustaksi siitä mädän vierestä.
Huhun mukaan Pernajan sairaitten pitäisi ottaa yhteyttä Loviisan terveyskeskukseen (aiemmin sairauskeskus). Puhelinluettelo kuitenkin antoi Porvoon sairaalan päivystysnumeron, kun oli virka-ajan ulkopuolella. Siellä käskettiin varaamaan aika huomenna heti 7.30.

Niinpä sitten huomenna klo 7.30 lähtien soittelin, mutta puhelin tuuttasi jatkuvasti varattua klo 10.20 asti, sen jälkeen ei kukaan vastannut puhelimeen. Eipä siinä muuta kuin antaa peukalon mädäntyä ja mustua, ei ole sairaspäivystystä ainakaan Lopviisassa eikä Porvoossa.

Mikä päivystys se muka sellainen on, johon pitää aika varata? Kuinka moni kolaripotilas on osannut varata ajan päivystyksestä?

Miten Matti Vanhanen pääsi sappikiviään vai mitä lie hoidattamaan, kun paljon kauemmin sairasvakuutusmaksuja maksaneilla ei ole mitään mahdollisuutta samaan? Uskaltaako kukaan päättäjä vastata?

Meiltä kerätään joka tilistä ja joka eläkkeestä sairasvakuutusmaksuja, mutta silti saamme sairastaa ja kuolla kotiimme. Sitten vuosien päästä muumioina löydymme ja muka ihmetellään, että näin kävi. Selvää petosta on sairasvakuutuksen nimellä perittävät maksut, kun ei niitten vastikkeeksi pääse edes terveydenhoitajan puheille lääkäristä puhumattakaan.

Päättäjät on hakattava sinisiksi kaulasta kantapäähän, ei asia muuten kuntoon tule!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu