tripadvisorin

Brysseli on valittu Euroopan tylsimmäksi kaupungiksi ja perässä seuraavat Zurich ja Oslo.
3941
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minusta Bryssel on huomattavasti mainettaan parempi kaupunki. Ääniä ovat tainneet käyttää sellaiset henkilöt, jotka eivät ikinä ole Brysselissä käyneetkään.
Zürichin ja Oslon suhteen olen samaa mieltä, itse nostaisin jopa Oslon ykköseksi.

Äänestä

...ei missään nimessä ole. Jos jotain negatiivista pitäisi Brysselistä hakea, niin rumaksi kyseistä kaupunkia voisi kyllä kutsua, ja myöskin melko likaiseksi.

Epäilen, että äänestys on tapahtunut monien kohdalla ainoastaan telkkarista ja mediasta saatujen mielikuvien pohjalta, ilman että Brysseliin olisi oikeasti tutustuttu laisinkaan. Jokainen joka on käynyt (tai varsinkin viipynyt hieman pidempään) Brysselissä, tietää varmasti, että Bryssel on tosiasiassa jotain aivan muuta kuin tylsä ja virallinen EU-kaupunki.

Tapahtumia ja tekemistä riittää kuitenkin ainakin yhtä paljon kuin vaikkapa Helsigissä, luultavasti paljon enemmänkin. Ja mielenkiintoisia etnisiä ja paikallisia ravintoloita ja baareja on vaikka kuinka. Ja oluen ja suklaan ystäville Bryssel on tietenkin pieni paratiisi :)

Äänestä

Oltiin toista kertaa viime syksynä, vietettiin 5 pvää syyslomaa, ja yksi päivä seikkailtiin heidän metrokorteillaan. Mini-Euroopassa ja Atomiumissa käytiin, hieno kokemus jälleen kerran. Lintsillä lapset ei ole käyneet vielä kertaakaan, Särkänniemessäkin on jääny vissiin 3 vuotta väliin, mutta mini-Euroopassa lapset ovat käyneet 2 kertaa. Ekasta kerrasta esikoinen muistaa vielä jotakin (visiitti 7 vuotta sitten ed. kerran).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiakaskyselyssä kirjoitti:

Brysseli on valittu Euroopan tylsimmäksi kaupungiksi ja perässä seuraavat Zurich ja Oslo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu